One shot Tytille:)

Nimeni on Tytti, ja oon yleensä aina ilonen ihminen. Tuun yleensä toimeen kaikkian kanssa, ja tykkään jalkapallosta. Tykkään myös laulaa, ja oon omasta mielestä aika hyväkin siinä. Oon muttanu aika vasta tänne Lontooseen, enkä ole oikein paikoista perillä vielä. Oon tällä hetkellä One Directionin keikalla, ja oon odottanu tätä päivää jo monta kuukautta malttamattomasti! Herään mietteistäni, ja siirrän katseeni seinälle, jossa poikien kuvat pyörivät. Kiljuin muiden tyttöjen mukava kuin hullu. Tänään näen pojat ensimmäistä kertaa livenä! Kohta he tulivat jo lavalle, Harry ensimäisenä, sitten Zayn,Niall,Liam, ja Lousis.

Pojat alkoivat laulaa WMYB. Tuijotin heitä lumoutuneena.Samassa Niallin katse siirtyy ohitseni, ja palaa takaisin. Hän katsoo minua silmiin, ja iskee silmäänsä. Tytöt ympärilläni räjähtivät korviahuumaavaan kiljuntaan. Okei, saattoi hän iskeä silmäänsä jollekkin muulle kuin minulle, mutta tuntuu siltä, että se oli tarkoitettu minulle. He lauloivat joitain biisejään, ja kun he lauloivat You are so beautiful:a,Niall kumartui soolonsa aikana,-olin eturvissä- , eteeni ja koski poskeeni ja lauloi soolonsa minulle. En sanut happea. Haukoin vain henkeö ja katsoin Niallia unelmoivasti.Kun hän oli siirtynyt kauemmaksi, tytöt ympärilläni alkoivat tönimään minua ja katsoivat murhanhimoisesti. Miten mustasukkaista sakkia..

Koitin olla välittämättä siitä, ja seurasin poikia katseellani. Aina välillä Niall kiersi katseensa katsomossa, ja pysähtyi hieman pitemmäksi aikaa kohdalleni. Olin onneni kukkuloilla, kunnes joku tönäisi minua mahaan, survaisi kyynerpäälläni kunnolla mahaan, ja sisälläni alkoi nousta pakokauhu. Kuulin vierestäni naurua, ja joku musta hiuksinen tyttö katsoi silmiini vahingoniloisesti. Haukoin happea, ja painoin silmäni kiinni. Kohta en enää tajunnut mitään, ja tunsin vajoavani tyhjyyteen.

Avasin silmäni, mutta suljin ne samantien. Oli liian kirkasta.
-Hei, miten sä voit ? Mä oon tosi pahoillani, kuulin surullisen äänen viereltäni.Raotin silmiäni hieman, kunnes sain avattua ne kokonaan. Siirsin katseeni vieressä istuvaan henkilöön. Se oli Niall, Niall Horan! Jos oloni ei olisi ollut niin voipunut, olisin kiljunut, ja kovaa.
-Sattuu.. Kylkeen.. Mitä tapahtui? Sain vaivalloisesti sanottua. Mieleeni tuli keikka. One Directionin keikka. Bandin, jota olin fanittanut jo pienestä asti, siitä asti kun tajusin mitä musiikki tarkoittaa. Bandin, jonka solisti istuu juuri vieressäni.
-Sä pyörryit meidän keikalla.. Joku tyttö ei tainnut tykätä siitä kun huomioin sut mut en sitä, Niall sanoi ja hymyili surullisesti. Nyt muistin kaikki. Se tumma tyttö. Viha kasvoi sisälläni, ja yskäisin kovaan. Samassa kipu sävähti vartaloni lävitse, kylkeeni sattui.
-Ai samperi! Huudahdin.

Niall kumartui nopeasti ylleni.
-Älä nouse. Mihin sattuu? Ota rauhallisesti, hän sanoi.Ähkäisin ääneen.
-Kylkeen pistää.. No joojoo et sä mikään mun äiti oo, tokaisin, ja kaduin samantien sanojani, kun näin Niallin pahoittelevan ilmeen.
-Ei, sori en mä tarkottanu, huudahdin nopeasti, mikä sai minut taas parkaisemaan taas säväisevästä kivusta kyljessäni. Huokaisin syvään ja nojasin taakse päin. Samassa ovi avattiin ja ylipirteä hoitaja tulee sisään kysyen vointiani, samalla ilmoittaen kylkiluuni olevan murtunut.
-Mun ei ois ikinä pitäny kattoo sua, eikä koskee suhun, Niall mutisee alas katsoen.
-Älä puhu tollasia! Ei mua haittaa yhtään. Jos et ois katsonu ja koskenu en vois nyt puhuu sulle, virnistän ilkikurisesti. Niall virnistää takaisin. Vähän kyllä ihmettelen, miten pystyn olemaan näin rauhallinen pitkäaikaisen idolinini puhuessa minulle. Minulle!


 Hoitaja mittasi sykkeeni ja jotain perusarvoja, ja alkoi valmistelemaan lähtöä seuraavan potilaan luo.
-Jääkö poikaystävä vielä huoneeseen? Hän kysyy. Minä ja Niall kumpikin punastumme korviamme myöten.
-Tota..
-Jään mä! Niall keskeyttää minut, ennenkuin ehdin sanoa mitään. Hoitaja poistuu huoneesta hymyillen.Kumpikaan emme sanoneet poikaystävä-jutulle mitään.
-Miten se keikka ? Eikö se oo kesken viellä? Miks sä et oo laulamassa ? Kysyn ihmetellen.
Niall naurahtaa, ja toteaa:
-Mä jätin sen keikan kesken. On se menossa vielä tuolla, hän osoitta ikkunaan päin.
-Mut hei voit sä oikeesti jo lähtee, kyl mä pärjään yksinkin, ethän sä edes tunne mua, sanon tälle.
-Mun takii sä oot täällä, mä nimenomaan HALUUN jäädä. Ja sille asialle voi tehdä jotain, tutustutaan nii sittenpähän tunnetaan, hän virnistää. Naurahdan. Hän nousee seisomaan, ja nosta minut kainaloista istumaan pyörätuoliin. Liimaside kyljessäni haittaa asiaa hieman, mutta en antanut sen häiritä.

Hän siirtyi taakseni, ja lähti työntämään pyörätuolia kohti kanttiinia.
-Hei Niall, ei mul oo nälkä, naurahdan.
-Ehkä ei, mut mulla on, ja jos mulla on nii sit on myös sulla, hän toteaa päättäväisesti ja virnistää lopuksi. Naurahdan vain, kyllähän minä Niallin ruokahalun tunsin. Kohta olemmekin jo siellä, ja Niall työntää minut pöydän päähän, siirtyen itse tilaamaan ruoat meille. Ehdin istua jonkin aikaa, kunnes Niall palaa. Hänellä on kaksi suurta keittolautasta tarjottimella, ja muutama leipä. Kaksi kuppia jogurttia, ja tuoremehua. Silmäni suurenevat lautasen kokoiseksi.
-Niall, mä en IKINÄ pysty syömään noita. Jos mä otan vaan yhden leivän..? Sanon vihjaillen.Niall naurahtaa.

-Kuule Tytti, ei tuu kuuloonkaan. Sä syöt kaikki, mitä mä sulle ostin, hän sanoo ja työntää ruoat eteeni.
-Mistä sä tiesit mun nimen? Kysyn samalla katsoen vieroksuen lautasta. Niall nappaa kädestäni kiinni, ja näyttää rannettani minulle, jossa on lappu jossa lukee nimeni. Naurahdan hämilläni, ja nostan lusikan lautasen reunalle.

Saan syötyä melkein kaiken, ja pyydän, oikeastaan Niallin syömään loput, hän ei haluaisi syödä minun ruokiani. Tai niin hän ainakin sanoo. Nauran vain. Kohta lähdemme pois kanttiinista, ja Niall lähtee viemään minua jonnekkin. Kohta tulemme ovelle, joka johtaa sairaalan puutarhaan. Menemme sinne, ja Niall istuu viereeni penkille, ja minä pysyn pyörätuolissani. On jo myöhäinen ilta, ja katsomme punertavaa taivasta, auringonlaskua.

Niall katsoi silmiini. Hän katsoi hiuksiini, leukaani, poskiini, ja lopulta huuliini. Hän lähestyi kasvojani, ja laski pehmeät huulensa huulilleni.Tuo hetkellinen tunne.. Kuin kaikki asiat maailmass aolisivat hyvin eikä mikään pilaisi iloani. Kohta hän kuitenkin vetaytyi pois.
-Sori, en ois saanu tehä noin, hän änkyttää. Katson häntä hetken silmiin, ja suutelen häntä uudelleen, tällä kertaa pitemmästi ja syvemmin. Kierrän käteni hänen ympärilleen. Lopulta menen kauemmaksi, ja kuiskaan:
-Oisit sä. Istumme hiljaa katsoen auringonlaskua edessämme, nojaten toisiimme.


Sori tästä tuli lyhyt:( Toivottavasti tykkäät, vaikka tästä ei tullukkaa iha semmonen ku aattelin, ja poikkes ehkä vähän sunki pyynnöstä:( mut toivin et kelpaa!