One shot Oonalle :)

nonii eka sanon, et en sitte tiiä YHTÄÄ mitään karatesta, että koitan hankkii netistä jotai tietoo:3 älä sitte ihmettele jos lukee siansaksaa ku karatesta on kyse. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta;)


Oli keskiviikko. Istuin autossa, menossa perinteiselle karatetunnilleni, joka oli ollut samana päivänä jo monet vuodet.Nimeni on muuten Oona. Olen luonteeltani iloinen, pidän eläimistä, ja laulan. Harrastan myös karatea, olen harrastanut jo pitkään. Omistan ruskeat solislluiden kohdalle ylettyvät hiukset, ja ruskeat silmät. Tosiaan, olin siis menossa karatetunnilleni. Tänään se ei juuri innostanut minua. Yleensä menen mielelläni tunnille, mutta tänään olin ollut muutenkin turhautunut kaikkeen. No, äkkiäkös tämä oli ohi. Havahduin mietteistäni, ja huomasin auton pysähtyneen suuren urheiluhallin eteen. Huikkasin äidilleni heipat ja avasin oven astuen ulos autosta. Talsin sisälle halliin,kävelin parikymmentä metriä pukuhuoneisiin päin, ja menin tyttöjen pukuhuoneen ovesta sisään.

Tai no, jos sitä tyttöjen pukuhuoneeksi voi sanoa. Tunnillamme oli aina vain kaksi tyttöä. Minä ja toinen, Niina jonka kanssa en ollut juuri tekemisessä. Eikä Niina yleensä edes ollut tunnilla paikalla. Aina sairas tai vain lintsaa. En ollut Niinan kanssa juuri koskaan. Ei sillä, se ei johtunut minusta. Hän oli vain sellainen erakko. Ei viihtynyt muiden kanssa. Meni aina vain yksin. Ja kun hälle yritti jutella, vastauksena oli pelkkää murahtelua. Vaatteet vaihdettuani kävelin saliin. Tai saliksi sitä sanottiin. Siellä pidettiin karatetunnit. Menin istumaan punaiselle matolle ja aloitin alkuvenyttelyn. Pian porukkaa alkoi valua sisään, mutta Niinaa ei näkynyt.

-Hei taas kaikki. Ensinnä minulla olisi tärkeää asiaa. Niina on vaihtanut paikkakuntaa. Hän on muuttanut muutama päivä sitten,-huokaisin helpotuksesta, en ollut ikinä pitanyt Niinasta- ja tilalle on tullut toinen oppilas. -Huokaisin taas, turhautumisesta, minusta ryhmämme oli hyvä näin, ilman ketään muita.- Tässä on Niall, hän sanoi, ja siirsin katseeni uuteen poikaan.
-Niall, kerropas nyt jotain itsestäsi, niin muut sanovat sitten nimensä, ohjaajamme lisäsi vielä. Loppua en kuullut.

Niallilla oli blondit hiukset, ja siniset silmät. Tämä oli minua suunnilleen puoli päätä pitempi, ja irlantilainen aksentti. Kuinkakohan taitava poika oli karatessa? Hmm..Ehkä voisin opettaa häntä? Ei hänellä kovin hyvä vyö ollut...
-OONA?! Keskity tuntiin, ja kerro jotain itsestäsi! Karjaisi ohjaajamme. Punastuin, takeltelin jotain,  ja kerroin nimeni ja asuinpaikkani, harrastavani karatea ja laulavani.

Niall naurahti ja siirsi katseensa seuraavaan, joka esitteli itsensä. Pian kaikki olivat jo esitelleet itsensä, ja Timo -ohjaajamme jakoi parit.
-Joonas ja Aaron, Niall ja Oona, Arttu ja Niila... Hän sanoi lukiessaan samalla papereita. Niall ja Oona ?! Hymyilin mielipuolisen näköisesti.

Niall käveli luokseni hymyillen.
 -Sä oot vissiin se Oona ? Oot ainut tyttö, hän naurahti.
-Joo, oon mä, hymyilin takaisin. Aloitimme jollain helpoilla perus liikkeillä, joihin tarvitsi kaksi. Aina kun Niall koski minuun, sydämmeni löi kaksi ylimääräistä lyöntiä. Koko kehoani kihelmöi aina kun hän katsoi minuun. Liian pian olimmekin jo valmiit.
-Mä sit meenki tonne omalle paikalle, oli kiva tutustua, hän virnisti lähtiessään. Mumisin jotain takaisin, ja jatkoimme liikkeitä yksin.

En keskittynyt koko tunnilla ollenkaan, mietin vain Niallia, ja tämän sinisiä silmiään hänen katsoessa minuun. Oliko tämä ihastumista ? Ihansama, tunne oli kuitenkin vain yksipuolista, huokaisin syvään.
Kohta tuntimme lähestyi jo loppuaan, ja aloitimme loppuvenyttelyt. Ennen salista poistumista loin viimeisen katseen Nialliin, ja odotin seuraavaa viikkoa innolla. Onneksi en jättänyt tätä tuntia väliin!

Etsin katseellani äidin autoa, jonka löysinkin yllättävän pian. Kävelin ripeästi autolle, ja avasin oven. Kapusin etupenkille, ja pamautin oven kiinni.
-No miten se tunti meni, kun noin hymyilyttää? Äiti virnisti ilmeeni nähtyään.
-Ei mitenkään erikoisemmin, valehtelin. Äiti virnisti.
-Liittyykö toi sun hyvä tuuli tuohon poikaan joka tuijottaa tänne päin? Äiti kysyi huomatessaan Niallin katsovan  minuun. Hän vilkutti, ja vilkutin takaisin. Äiti alkoi myhäilemään.
-Äitiiii....

Hän peruutti pois parkkipaikalta, ja aloitimme jännittävän ja hurjan matkan kohti kotiamme. Pian olimmekin jo kotona, ja avasin oven juosten sisään. Karatetunttini loppuu yhdeksältä, ja kello oli vartin yli. Hölkkäsin portaat ylös huoneeseeni, ja menin suoraan omaan kylpyhuoneeseeni, josta olin todella onnellinen. Siiruuduin, ja menin suihkun alle. Annoin viileän veden valua ylleni, ja mietin Niallia. Toivottavasti tapaisin hänet ensi kerralla, ja ehkä tutustuisimmekin...Kunnolla siis, eikä mitenkään karateparina vain. Valitsin käteeni punaisen purnukan, ja hieroin shampoon hiuksiini.  Kohta olinkin peseytynyt, ja astuin pois suihkusta. Meikkini olivatkin lähteneet hyvin suihkussa, ja vaihdoin yövaatteet ylleni. Jätin pyyhekuivat hiukseni roikkumaan auki, ja menin alas hakemaan iltapalaa.

Valitsin jääkaapista tuoremehua ja omenan, jotka söinkin nopeasti. Syötyäni menin yläkertaan, vedin sängystäni päiväpeitteen pois, rojahdin sänkyyn ja nukahdin miltei samantien.

" -Mä rakastan sua, Nial kuiskasi korvaani,antaen pusun korvani juureen.
-Mäkin sua, vastasin, ja kurotuin suutelemaan tätä...."
Pirrrr.. Ähh, herätys kello.. Se oli vain unta. Huokaisin syvään, ja pakottauduin nousemaan ylös. Avasin verhot ja katsoin lämpötilaa. Aurinko ei juuri paistanut, mutta ulkona oli sitäkin kuumempi. "29,8" Luki mittarissa. eikä tuullut. Hiostava päivä tulossa. Pakotin hymyn kasvoilleni, ja siirryin alakertaan syömään muroja. En vaivautunut meikkaamaan.



Syötyäni harpoin portaat ylös ja avasin huoneeni oven. Vaihdoin ylleni oranssit minishortsit ja mustan topin. Perus vaatteet. Laitoin hiukseni ponnarille pääni päälle, nappasin vielä aurinkolasini ja kävelin ulos. Aurinko oli tullut esiin, ja tiedossa oli sittenkin oikein mukava päivä. Päätin mennä kaupungille shoppailemaan kunnolla, sitä en ollut tehnyt pitkään aikaan. Kävin hakemassa kotoa rahaa, ja lähdin kävelemään kaupungille, sinne oli vajaa kilometri.

**********************************************************************************
Muutaman viikon kuluttua:

Karatetuntini olivat menneet tavallisesti, emme olleet juuri Niallin kanssa päässeet juttelemaan. Ja kaiken lisäksi olen todella huono tekemään aloitetta, joten näillä mennään. Istun tällä hetkellä tyttäjen pukukopissa, ja nojaan päälläni seinään. Kerään kaiken rohkeuteni, ja kävelen saliin. Kaikki odottavat minua. Hutera oloni johtuu siitä, että tänään teen sen. Olen päättänyt pyytää Niallia kahville. Aika kliseistä, mutta muuta en keksinyt.
-Miksi olet myöhässä ? Timo kysyy katsoen lävitseni.
-Huimas vaan vähän.. Mumisen jotain vastaukseksi. Tämän katse muuttuu sekunnissa vihaisesta huolestuneeksi.

-Pitäiskö sun nyt kuitenkin mennä käymään tossa lääkärillä? Hän kysäisee.
-Ei, ei tartte, sanon nopeaa.  Timo tyytyy vain nyökkäämään, ja muut jatkavat hommiansa. Niall luo minuun oudon katseen, jota en osaa tulkita. Tunti menee nopeasti ohi, ja siirryn vaihtamaan omat vaatteeni. Ne vaihdettuani lähden kävelemään hallin ulko-ovea kohti, kunnes matkani pysähtyy, kun tunnen käden olkapäälläni.
-Moi, miten sä voit ? Tai onko sulla vielä huono olo ? Niall sanoo kun käännyn ympäri. Suon hänelle hymyn. Hän hymyilee takaisin.
-Ei mulla enää mitään oo, sanon varmasti. En edes ajattele kutsuani.
-No haluisitsä lähtee mun kans tonne kaupungille kahville ? Hän kysyy ja siirtää katseensa maahan. Todellaki haluan! Ajattelen, mutta tyydyn vain nyökkäämään myöntävästi.
-No voisin mä, sanon Niallille.

Lähdemme kävelemään kaupunkia kohti, onneksi otin meikkini mukaan, ja meikkasin itseni siedettävän näkoiseksi pukkarissa. Juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä, kunnes olemme perillä jonkun kahvilan edessä. Mietin tätä kaikkea. Niall pyysi itse minua! Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa astuessamme sisään kahvilan ruskeista kaksoisovista. Valitsemme rauhallisen nurkkapöydän, ja Niall menee kassalle tilaamaan. Katselen ympärilleni. Seinät ovat punaista maalattua tiiltä, katto on ruskea, lattia on tehny vaaleista, melkein beigen värisistä laatoista. Pöydät ovat tummanruskeita, ja penkkeinä on punaisia pehmeitä sohvia. Otan mukavan asennon ja siirrän tavarani penkille viereeni, vasemmalle puolelle.

Kohta Niall palaa mukanaan kaksi lattea ja suklaa muffinssia. Hörpin hiljaa latteani, Niallin tehdessä sanoin hänen istuessa vastapäätäni. Juteltuamme jonkin aikaa, huomaan ajan kulun.
-Öm, mun pitää varmaan kohta mennä, tokaisen katsoessa kelloani, se on jo paljon. Olemme olleet täällä puoli tuntia, jutellen kaikenlaista.
-Oota, mun pitää sanoo sulle yks juttu.. Hän mutisee ennenkuin ehdin nousta.
-Niin? Sanon varovaisesti.
-No..Mä oon pitäny susta siitä asti kun näin sut ekan kerran tunnilla. Ja mun olis pitäny tehdä tää jo aikoja sitten,Niall henkäisee ja saa sydämeni lyömään tuhat lyöntiä sekunnissa. Hän nousee ylös, kävelee puolelleni, istuu viereeni, ja siirtää katseeni silmiini. Katsomme toisia silmiin, ja Niall kohottaa leukaani, ja lähestyy kasvojani.

Lopulta hän painaa huulensa huulilleni, ja tuhat salamaniskua lävisti kehoni. Vastasin suudelmaan ja kiersin käteni Niallin niskan taakse ja leikin hänen niskahiuksillaan, hänen kietoessa kätensä lantiolleni. Jo liian pian hän erkani, ja virnisti. Virnistin takaisin, ja vedin hänet uuteen suudelmaan. Taas oloni oli outo, kuin tämä ei olisi todellisuutta. Vedin päätä kauemmas, ja kuiskasin:
-Ehkä mun tosiaan pitäs lähtä, mut sähän voisit tulla pitämään mulle seuraa ? Vinkkasin silmää. Niall naurahti, ja keräsimme tavaramme, ja lähdimme käsi kädessä kävelemään meille päin. Unelmani oli toteutunut.

Parin viikon päästä saatoin kutsua Niallia jo poikaystäväkseni.