Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Kuten varmaan ootte jo pitkän aikaa huomanny, nää mun postaukset on vaan viivästyny ja viivästyny. Oon aika varma, että ne harvat, jotka mun blogia enää lukeekaa, on osannut jo odotella tätä postausta pitkään. Eikse niin mee, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ? 

Oon pitkittänyt ja pitkittäyt tän postauksen kirjottamista, nyt aika tuntui oikealta. Oon todella pahoillani, että mun postauksilla on ollu nyt loppuajasta pitkästi väliä, en vaan oo saanu kirjotettua. 

Mun into on loppunut kokonaan, ei innosta kirjottaminen yhtää. Oon miettinyt pitkään, et tää viimeinen pitäisi tehdä, en mä vaan voi jättää kirjoittamisen yhtäkkiä, ilman et sanon mitään teille. 

Toisaalta joskus tulee hirveä into kirjoittaa, mutta niitä tulee liian harvoin. Joten, mä oon todella pahoillani, mut mä luulen, että umpikuja on aivan lähellä. 

Mä en poista tätä blogia, jätän sen tänne. Luultavasti saatan joskus harvoin julkaista jonkun one-shotin, kun siltä tuntuu, mutta niin harvoin, että turha niitä on odottaa. Oon pahoillani. 

Kiitos teille kaikille ihanille jotka on jaksanu aina käydä lukemassa näitä mun sepityksiä, te ootte teiän ihanilla kommenteilla mulle monesti saanu hyvän mielen! Kiitos teille tosi paljon. 

xx, alessia

If all would start the beginning 1

Raahasin viimeistä huonekalua pienehkoon asuntoomme. Olimme m´suunnitelleet tätä muuttoa jo monta vuotta. Pienestä asti Lontooseen muuttaminen pienestä Mullingaridts ooli iso haave. Olemme tunteneet Alicen kanssa koko ikämme.
"Huh, se oli varmaan viimeinen" Huokaisin Alicelle, ja pyyhin hikeä otsalta kämmenelläni. Kello oli vasta kolme iltapäivällä, mutta olin jo ihan lopussa.
"Onneks. Oon ihan lopussa jo!" Hän naurahti. Kävelin olohuoneeseen, ja rojahdin kerman väriselle sohvalle. Oikeastaan koko asunto oli sisustettu vaaleilla sävyillä, ja olin siihen oikeastaan aika tyytyväinen. Keittiöstä kuului kahvinkeittimen ääni, josta päättelin Alicen keittävän kahvii.
"Laita mullekkin!" Huusin keittiöön. Alice mumisi jotain vastaukseksi. Nousin venytellen ylös, ja kietaisin hiukseni sottuiselle nutturalle.

"Mä voisin tehdä jotain ruokaa?" Sanoin Alicelle keittiössä.
"Etkä, me käyään Starbucksissa" Naurahdin, mutta minulle se kävi.
"Jos mä käyn hakeen?"Kysäisin, ja menin samalla eteiseen laittamaan kenkiä jalkaan. En kuullut Alicen vastausta, olin jo menossa. Työsin oven kiinni, ja kävelin portaat alas, hissi oli epäkunnossa. Joka olikin vaivalloista, asuimme kuudennessa kerroksessa. Outoa, aamulla hissi oli ollut vielä kunnossa.

Kävelin Starbucksille, sinne ei ollut kuin muutama sata metriä. Pian olinkin perillä. Oli kesä, ja ulkona oli todella kuuma. Minulla oli revityt minishortsit, ja läpinäkyvä pitkä valkoinen pitsipaita, jonka alla oli valkoinen bandeau. Hiukseni olivat sotkuisella nutturalla ja päätäni kiersi päälaelle sidottu huivi. Pilottiaurinkolasit roikkuivat rennosti nenäni päällä. Avasin Starbucksin raskaan oven, ja viileä tuulahdus virkisti ilmaa mukavasti. Kävelin kassalle, jossa oli aika pitkät jonot. Tässä menisi tovi jos toinenkin. Katselin hiljaa ympärilleni. Pöydät olivat täynnä ihmisiä, enimmäkseen nuoria. Turhautuneena seisoin jonossa, puhelimenikin olin jättänyt kiireessä kotiin. Kotiin, nyt kotini on Lontoossa. En tule hetkessä tottumaan siihen.

Vihdoin edessäni oli enää muutama ihminen, ja kohta pääsinkin jo kassalle. Kerroin mitä haluan, ja jäin odottamaan ruokia ja juomia. Kohta ne tulivatkin, kiitettyäni pääsin jatkamaan matkaa kotiin. Avasin oven yhdellä kädellä, toisessa tasapainottelin ruokien kanssa. Katseeni oli juomissamme, kun tunsin törmääväni johonkin, ja ostokseni menivat sen sileän tien. Kaikki olivat maassa.
" Voi ei, sinne meni kaikki!" Huudahdin surkean kuuloisena.
"Anteeksi, ootko sä kunnossa?" Nuori mies kysyi edestäni. Nostin nopeasti katseeni ylös. Edessäni seisoi ruskeahiuksinen, vihreäsilmäinen mies. Ehkä parikymppinen. Huulilla oli pahoitteleva hymy.
" Joo, oon mä kunnossa, mutta nuo ei ole" osoitin ostoksiani maassa. Huokaisin syvään.
"Mä oon tosi pahoillani, mä voin kyllä ostaa sulle uudet" Hän sanoi nopeasti. Naurahdin.
" Et tietekään osta, itseppäs en katsonut eteeni. Mä käyn kaupassa ostamassa itse jotain, mitä teen kotona" Miehen kasvoille levisi helpottunut hymy.

"Mä oon muuten Zoey" Sanoin hymyillen.
" Mä oon Caspar. Hausta tutustua" Hän vastasi iloisesti.
"Vähin mitä  mä voin tehdä, on tulla pitään sulle kauppaseuraa!" Caspar hymyili.
"Se käy" virnistin. Heitin maassa lojuvat ruoat roskiin, ja lähdimme taivaltamaan kohti ruokakauppaa.
"Kai sä tiedät muuten missä se on? Koska mulla ei oo hajuukaan" sanoin yhtäkkiä.
" Joo tiedän. Ootko sä muuttanut tänne vastakin?" Hän hymyili.
"Oikeestaan tänään. Virallisesti just ennen kuin tulin Starbucksiin" Naurahdin.

"No kiva! Minne päin sä muutit?" Caspar kysyi.
"Me asutaan mun ystävän kanssa tuolla parin sadan metrin päässä täältä, tuolla suunnassa" heilautin kädelläni epämääräisesti kotimme suuntaan. Caspar nyökkäsi. Jatkoimme kävelyä hiljaisuuden vallitessa. Mahtavaa, että olin tutustunut jo ensimmäisemä päivänä uusiin ihmisiin, yleensä olen harmillisen ujo. Tämähän alkoi hyvin! Juttelimme Casparin kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä, ja hän kertoi minulle asioita itsestään.
Pian olimme jo kaupalla, ja menimme sisään.


"No, mitä sä haluut?" Caspar kysyi minulta. Kohautin olkapäitäni.
"En mä tiiä. Jotain tortilloja olis kiva tehdä pitkästä aikaa" Seurasin Casparia tämän näyttäessä sunnan minulle. Löysimme pian tarvittavat jutut, ja lähdimme kassalle. Ne maksettuani menimme ulos.
"Minne sä aattelit mennä nyt?" Kysyin ohimennen Casparilta. Tuo kohautti olkapäitään.
"Kai mä meen kattoon olisko kotona mitään syötävää" Hän vastasi.
"No mut sä voit kyllä tulla meillekkin illaksi. Kyllä näistä sullekkin riittää" naurahdin viitaten tortilloihin.
"Jos se on okei sun kaverillekkin niin kyllä se mulle sopii" hymyilin leveästi. Olin saanut jo ensimmäisenä päivänä kaverin.

Lähdimme kävelemään kohti kotiani, jonne saavuimmekin yllättävän pian. Yksin matkan taittaminen tuntui paljon pidemmältä. No, ehkä se johtui juttuseurasta. Sisällä muistin hissi. Voi hittolainen.
"Monennessa kerroksessa te asutte? Hissi ei näköjään toimi" Caspar kysyi.
"Me asutaan kuudennessa kerroksessa, ja sinne kestää kauan kävellä, joten eiköhän mennä jo!" Huudahdin pirteästi. Caspar voihkaisi liioitellusti, jonka jälkeen hän alkoi nauramaan. Nauru tarttui minuunkin, ja niin me kumpikin nauroimme kovaäänisesti rappukäytävässä. Saman tien vastapäätä oleva ovi avautui, ja sieltä astui ulos kärttyisen näköinen vanha rouva, jonka hiukset sojottivat sinne tänne, ja päällä oli aamutakki, jonka alta paistoivat alusvaatteet.


"Ettekö te voisi olla yhtään hiljempaa? Täällä on muutakin tekemistä kuin kuunnella teidän kaakatusta. Teen tämän kerrostalon omistajalle valituksen, jos sitä volyymiä ei laiteta nyt pienemmälle!" Tyrehdytin nauruni laittamalla käteni suun eteen. Katsoin jalkoihini tirskuen.
"Totta kai. Olemme pahoillamme, olemme nyt hiljaa" Caspas sanoin vakavana. Hän katsoi naista muutaman sekunnin silmiin, kunnes hän taas repesi nauramaan. Nainen pudisti päätään ja pamautti kovaäänisesti asuntonsa oven. Päästin käden pois ja nauruni koveni. Tökkäsin kyynerpäällä Casparia kylkeen.
" Hiljaa! Me emme voi.." Sain sanottua kunnes repesin taas nauruun. Annoin asian olla ja lähdin naureskellen kohti yläkertaa.

Lopulta, pitkän ja raskaan matkan jälkeen olimme ovella. Koputin oveen, koska olin näemmä unohtanut avaimenikin kotiin. Samantien Alice tuli avaamaan meille oven.
"Zoey! Missä hemmetissä sinä olet ollut? Olen yrittänyt soittaa sinulle miljoona kertaa. Ja eikö sun pitänyt käydä Starbucksissa?" Alice puhui yhteen soittoon, kunnes huomas Casparin.  Hänen kasvoilleen nousi hymy.
"Ai hei, kukas sä oot ?" Hän kysyi hymyillen.
"Se on Caspar, mä törmäsin siihen, mun ostokset lensi maahan, ja mentiin sit kauppaan ostamaan ruokaa. Joten, mennäänkö kaikki tekemään nyt niitä tortilloita? Ainiin, hissi on rikki" Sanoin väliin, ja pujahdin heidän ohitseen eteiseen.
Riisuin kenkäni, ja menin suoraan keittiöön.Kadoin ostoksen pöydälle, ja aloin valmistamaan niistä tortilloita meille kaikille.

Pian sain kaiken valmiiksi, ja huusin muita syömään. He tulivatkin heti.
"Joo! Ja sit kun se näki sen. Olisit nähnyt sen ilmeen!" Alice huudahti, ja Caspar alkoi nauramaan.  Jaa, he olivat näemmä tutustuneet toisiinsa. Ja tulivatki hyvin toimeen toistensa kanssa.
"Mitä jos mentäisiin olohuoneeseen syömään, katsotaan samalla joku hyvä leffa?" Alice ehdotti. Meille se kävi oikein hyvin. Teimme kaikki tortillat, ja menimme niiden kanssa olohuoneeseen.
"Hei, mähän voisin pyytää tänne mun kaverin, se itseasiassa taitaa asia tässä samassa rapussa" Caspar ehdottaa äkkiä.
"Joo, kyllä se ainakin mulle käy" Sanoin hymyillen, ja Alice toisti perässäni saman.

Caspar soitti tälle henkilölle, ja muutaman minuutin päästä ovikellomme soi. Caspar meni avaamaan, ja pian kuulin äänien tulevan olohuoneeseen. Casparin ystävä kuulosti valitettavan tutulta. Käännähdin ympäri.
"Sinä! Mitä sä täällä teet?" Huudahdin ihmeissäni. Edessäni seisoi entinen poikaystäväni, jonka kanssa erosimme todella riitaisesti. Kesken suhteemme sain selville, että tämä mies oli homo. Hän oli valehdellut minulle koko sen ajan.
"Pitäiskö mun tuntee sut?" Benjamin kysyi hämmästyneenä. Uskomatonta.
"Sanooko nimi Zoey sulle mitään?" Kysyin raivoissani. Ben kalpeni, ja hän aukoi suutansa kuin kala kuivalla maalla.
"Tota, mistä te tunnette?" Caspar kysyi varovaisesti. Käänsin katseeni häneen. Toki, kuuluihan hänen se tietää.

"Seurustelimme muutama vuosi takaperin, kunnes selvisi, että hän oli homo. Hän salasi sitä koko suhteemme ajan" Sanoin hymyillen. Ben käänsi nopeasti katseensa Caspariin.
"Oletko sä homo? Miks sä et oo sitä ennen kertonu?" hän huudahti.
"Mun on ollu tarkoitus kertoo sulle siitä jo kauan" Benjamin huudahti, ja katsoi minua syyttävästi. Okei, hupsista! Luulin, että Caspar tietäisi Benjaminin homoudesta.
"Jos vaan kaikki rauhoituttais ja alotettas vaikka tää leffa? Ben, keittiös on sullekkin tortillaa, käy hakemassa" Alice sanoi. Ben vilkaisi vihaisesti minuun, jonka jälkeen hän käveli keittiöön. Kohta hän tuli sieltä, ja valitsimme elokuvan. Saw. O-ou. Pelkäsin kaikkea, enkä varmasti pystynyt kattoa kauhuelokuvaa.

"Okei, mä sit aion kiljuu, ja mä varotan tän jo nyt" Tokaisin heti. Alice myötäili minua.
"Onneks me ollaan täs" Caspas sanoi ylevästi. Tökkäsin häntä kylkeen.
"Älä luule itsestäs liikoja" Hymähdin. Caspar oli pitelevinään kylkeään.
"Auts! Toi sattu. Sä oot väkivaltainen, oot töknnyt mua tänään jo kahdesti" Caspar huudahti liioitellusti.
"Älä mitään, tänään se on ollut ihmeen rauhallinen" Alice tokaisi sarkastisesti. Mulkaisin tuota, ja hän katsoi minua takaisin viattomasti.
"Noniin, aloitetaanko jo tää leffa?" Ben kysyi kyllästyneenä. Muut myötäilivät, ja laitoin elokuvan pyörimään.

_________________________________________________________________________________nyt ei tuu sit jatkoo pitkään aikaan, ku mul alkaa ripari :) mutta kommentoikaa, ja kertokaa mitä mieltä te ootte täst!

Päähenkilön nimi: Zoye
Ikä: 19
Tapahtumapaikka: Lontoo
Paras ystävä: Alice
Alice:
Zoye:

Zoye muuttaa parhaan kaverinsa Alicen kanssa Lontooseen toteuttamaan unelmiaan. Zoey opistelee Lontoossa maskeeraajaksi, ja Alice valokuvaa. Tytöt muuttavat pieneen kaksioon Lontoon keskustaan. Keskustassa tytöt törmäävät, ja tutustuvat kiinnostavaan henkilöön, jonka kautta Zoey tapaa jälleen vanhan ystävänsä.

// julkasen kohta ensimmäisen osan.

I just wanna you and only you ~9

Pikkuhiljaa kyyneleeni ehtyivät. Caroline oli käynyt kyselemässä, miksi Zayn lähti yhtäkkiä oven paukkuen, mutten minä osannut siihen vastata. Kuinka voisin sanoa, että valehtelin hänelle, tämä kaikki minun syytäni ? Missä Zayn edes oli ? Luultavasti meni Harryn luo yöksi.

Lopulta raahauduin ylös, ja laahustin portaat alakertaan, jossa minua odotti Caron tekemä herkullinen  ruoka. 

"Miksi Zayn sillä tavalla lähti ?" Caro kysyi ihmetellen. 

"Me riideltiin. Aika pahasti." Kyyneleitä putoili lisää poskilleni. Caroline tuli luokseni, ja rutisti minut halaukseen. Lopulta hän talutti minut sohvalle, ja kerroin hänelle kaiken. Kaiken minusta ja Zaynista, kaiken. 

"Eli te siis seurustelette?" Caroline lopulya kysyi. Pudistin päätäni. 

"Ei me seurustella." Huokaisin.
"Vielä" hän virnisti. Tuhahdin. Pian Caro vakavoitui. 

"Miksi ihmeessä et kertonut meille, ettet pidä jouluisista syntymäpäivälahjoista?"

Kohautin hartioitani ja pyyhin kyyneleitä. 

"En todellakaan tiedä. Tiedän, että tein väärin kun en kertonut." Kuiskasin. 

"Kyllä Zayn nyt vähän pienestä asiasta otti nokkiinsa. Ja olisihan hän voinut vaikka kysyä syytä sinulta, eikä tuolla tavalla paiskonyt ovia ja lähtenyt pois. Kyllä hän leppyy, kunhan kerrot hänelle totuuden, ja selität." 

Hymyilin hieman. Mitä tuohon voisi sanoa ? Lopulta Caroline käski minut syömään, ja se kyllä sopi. Minulla oli hirmuinen nälkä. 

Ruoan jälkeen kuulimme oven käyvän, ja Zayn tuli sisään. Hän loi minuun vihaisen katseen. Siirsin katseeni kirjaan, jota olin lukemassa. Enää en siihen pystynyt keskittymään. Lopulta siirsin kirjan syrjään, ja menin Zaynin perässä hänen huoneeseensa. Koputin hiljaa oveen. 

"Saanks mä tulla?" Kysyin. Zayn mutisi vastaukseksi jotain epäselvää, josta en saanut mitään selvää, ja tulkitsin sen myöntymisenä. Kävelin hiljaa huoneeseen. Zayn istui nojatuolissa, ja selasi puhelintansa. Menin tuolin nojalle istumaan.
"Oliko sulla jotain asiaakin?" Zayn tokaisi. Vedin syvään henkeä.
"Joo, oikeestaan oli. Mä haluisin pyytää anteeksi. Kaikesta. Mun olis pitänyt kertoo, etten pidä siitä, kun joulu sekoitetaan syntymäpäivääni. Mun olis pitänyt kertoo se itse. Mä tein väärin, mä myönnän. Mutten mä haluu menettää sua. Sä oot mulle liian tärkee. Mä teen paljon virheitä, mut mä yritän käyttäytyy paremmin. Mä oon oikeesti pahoillani. Ja sitä paitsi, mä pidän tästä korusta" selitin hiljaa, ja kosketin sormellani Zaynin antamaa korua. Katsoin tuota poikaa silmiin, ja hän nosti katseensa.
" Et sä mua menetä" Zayn veti minut syliinsä istumaan. Painoin pääni hänen rintaansa vasten, ja Zayn kiersi kätensä ympärilleni.

"Ootko sä mulle enää vihainen?" Kysyin varovaisesti. Zayn hymähti.
"Oon. Tosi vihainen" hän naurahti, ja painoi suukon otsalleni. Hymy nousi kasvoilleni. Katsoin Zayniin.
"Niin mä vähän aattelinkin" sanoin, ja tökkäsin häntä hellästi nenään. Nousin ylös, ja vetäisin Zayninkin mukanani. Zayn vetäisi minut samantien kiinni itseensä, kietoen kätensä alaselälleni. Hän silitti peukalollaan poskeani, ja lopulta ratkoi sentit väliltämme, ja painoi huulemme yhteen. nostin käteni Zaynin niskaan, jonne ne kuuluivatkin. Tähän tunteeseesn en ikinä totu. Lopulta siirryin kauemmaksi hapen puutteessa. Vetäisin syvään henkeä. Hymyilin leveästi. Lähdimme kävelemään alakertaan, jossa Caro meitä odottelikin.
"Saitte näemmä sovittua. Hyvä! Lähdemme nimittäin käymään hautausmaalla. Minun vanhempien, ja Leslie, sinun vanhempiesi haudalla" Nyökkäsin hiljaa. Zayn puristi otettaan kädessäni, ja se tuntui turvalliselta.

Menimme Zaynin kanssa takapenkille, kun Caro ajoi autoa. Hautausmaalle oli parinkymmenen minuutin matka. Nojasin Zayniin, ja tämä kietoi kätensä ympärilleni. Huokaisin syvään. En tiennyt, että heidät haudattiin tänne. Luulin, että Brysseliin.
" Suku ei hyväksynyt heidän hautaamistaan tänne, joten siellä oli valehautajaiset. Tai olivat ne oikeat, mutta sillä aikaa heidät haudattiin tänne, niin kuin he toivoivatkin" Olin ilmeisest sanonut ajatukseni ääneen. Mutisin jotain epäselvää.
"Kaikki menee hyvin" Zayn kuiskasi, ja silitti hiuksiani. Painauduin lähemmäs Zaynia.

Olimme pian perillä hautausmaalla. Astuimme ulos autosta, ja sytytimme kynttilät, ja nostin kukat syliini, ja lähdimme etsimään Zaynin kanssa vanhempieni hautoja. Caron neuvomalla reitillä selvisimme sinne pian.
 Annamarie Elizabeth Sulai
16.04 1984- 24.08 2013
James Amos Sulai
02.12 1982- 24.08 2013

Kyyneleitä vierii kasvoilleni, kun lasken kukat haudalle.
"Levätkää rauhassa" kuiskaan hiljaa. Zayn kääntää kasvoni häneen päin.
" Mä oon varma, että ne on ylpeitä susta" hän sanoo hiljaa, ja halaa minua. Painan pääni Zaynia vasten, ja annan kyyneleiden tulla.
"Hei, itke vaan, se helpottaa. Kipu helpottaa kyllä jossain vaiheessa, mutta ikävä ei lähde koskaan. Ne katselee sua jostain tuolta pilvien takaa" Zayn hymyilee rohkaisevasti. Yritän hymyillä kyynelten läpi, mutta luovun ajatuksesta.
"Mulla on niitä niin kova ikävä" Huokaisen syvään. Zayn pyyhtii kyyneleet poskiltani.
"Mä tiedän kulta" Jokin sisälläni hypähti, Kulta. Zayn ei sano koskaan niin. Hymy nousee kasvoilleni.
"Mulla on muuten sulle asiaa. Mä tiedäm, ettei tää oo oikee paikka siihen, mutten haluu odottaa. Zayn vetää minut kauemmaksi itsestään. Kasvoillani on kysymysmerkki.

"Saisinko mä kunnian kutsuu sua tästä lähin tyttöystäväks ?" Hymyni leveni entisestään.
"Tottakai" Nyökytin yli-innokkaan näköisesti. Zayn naurahti ja suuteli minua innokkaammin kuin koskaan.
"Lähdetään!" Jostain kuului Caron ääni. Zayn vetäytyi pois minusta, ja molemat hengittivät katkonaisesti. Zayn otti kädestäni kiinni, ja lähdimme etsimään Caroa.



_________________________________________________________________________________
Aika lyhyt, mutta ei sillä niiin välii :D kommetoikaa^^

One shot

Heräsin mustaan maailmaan. En nähnyt mitään. Kaikki pelkkää mustaa. Missä minä olen? Missä sinä olet? Minua pelotti. Ympärilläni oli vain pelkkää mustaa. Mitä tapahtuu? 

Tunsin kosketutka kädessäni. Sinä tulit. Sinä palasit luokseni. Et jättänyt minua yksin. Tulit takaisin. Hymy hiipi kasvoilleni, vaikken sinua nähnytkään. Puristit tiukasti kädestäni, ja pidit siitä kiinni. Lupasit, ettet koskaan päästä irti. Lupasit huolehtia minusta aina.  Kumartuit eteenpäin, ja painoit lämpimät huulesi vasten minun huuliani. Vartaloni läpi virtasi lämmin ilma, kaikki asiat oli nyt hyvin. Sinä olit täällä, olisit vieressäni aika. Et koskaan jättäisi, pysyisit aina siinä.  Olisit aina minun kanssani. 

Miten voin koskaan nähdä sinut? Miten voin tutkia tarkasti jokasta kasvonpiirettäsi, ja painaa ne tiukasti mieleeni ? Miten se onnistuu enää koskaan? 

Olisitko täällä kun taas näkisin? Olisik kaikki hyvin? Olisiko kaikki niin kuin aina ennen ?

Mikään ei ollut varmaa. Mistään ei voinut tietää. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kukaa ei voinut tietää. 

Sinä lupasit pysyä vierelläni, näyttää minulle maailmaa. Lupasit suudella jokaista osaa minussa, pitää kaikki lämpiminä. Lupasit, että olemme yhdessä aina. Aina, lopullisesti. Kokisimme kaikki hyvät, ja huonot asiat yhdessä.  Lupasit, että näen vielä. Jos en silmilläni, sydämellä. Sydämellä näen vielä. Ja siellä on kaikki muistot, eivätkä ne lähde koskaan. Siellä pysyt sinä, aina. 

Entä jos en näe enää koskaan ? Entä jos kaikki on aina mustaa ? Entä jos kaikki on ollut turhaa ? Lupasit kertoa minulle kaikki, mitä ympärillämme tapahtuisi. Lupasit kuvailla kaikki. Lupasit, että kaikki menisi hyvin. 

Ja minä uskoin sinua. Uskoin, että kaikki palaisi ennalleen, ja näkisin sinut taas. Uskoinko taas turhaan ? Murtuisiko se sydämeni uudelleen ?

Sinä lähdit. Jätit minut pimeään. Yksin, kylmissäni. Sinä jätit minut yksin. 

Minä luotin sinuun. Luotin sinulle avaimen sydämeeni, ja sinä karkasit niiden kanssa. En koskaan tule saamaan osaa sydämestäni takaisin, sinä veit sen mennessäsi. 

Jätit minut yksin pelkäämään, unohdit kaikki lupaukset, mitä olit minulle luvannut. Kaikki ne sanat, kaikki ne teot. Oliko kaikki turhaa ?

Olen pimeässä, pelkään. Kukaan ei huomaa minua, olen kaikille näkymätön. 

Miten saatoit unohtaa ne kaikki sanat, ne kaikki lupaukset ? Miten voin koskaan luottaa uudelleen ? Miksi juuri minä, miksei joku toinen ? Olitko suunnitelut kaiken, jättäisit minut yksin, mustaan huoneeseen, jossa on näkymättömät seinät. Seinät, joiden läpi ei pääsisi kukaan. 

Ajan kuluessa opin luottamaan uudelleen, mutten koskaan samanlailla kuin ennen. Veit osan minusta, osan kaikesta. Olen puolikas. Osa minusta ei koskaan palaa ennalleen. Näytin maailmalle. Minä selvisin. 

Minä selvisin

Ilman sinua. 

// tuli sellanen tunne et nyt krjoittaa jotain surullista ja ehkä vähän epäselvää XDD kommentoikaa alas :) kirjotan tällä viikolla varmaan vielä! 

I just wanna you and only you ~8

•••• hypätty muutamalla päivällä jouluaattoon •••• 

Zayn ojensi lahjapaketin minulle. Kiitin häntä hymyn tapainen kasvoillani, sillä kuten sanoin jo, en pidä joulusta. En sitten yhtään. Ja vielä lisättynä se, että olen syntynyt jouluaattona, joten kaikki syntymäpäivälahjanikin ovat ällöttävän jouluisia. Syy siihen, miksen pidä joulusta, on vain yksinkertaisesti se, etten pidä siitä, kun syntymäpäivälahjat sekoitetaan joululahjoihin. 

Ällöttävää, kaikki varmaan haluaisivat saada syntymäpäivällisiä lahjoja syntymäpäivänään, eikä joululahjoja syntymäpäivänään. Takaisin nykyhetkeen. Pidin hymyä väkisin huulillani, ja avasin Zaynilta saamani paketin. Sieltä paljastui kaulaketju. Tavallinen kultainen ihana kaulaketju. Hymy huulillani oli aitoa, kun otin sen paketista pois. Sitten huomasin siinä roikkuvan valkoisia pieniä suloisia palloja. 

Mutta kun tarkemmin katsoin, huomasin niiden olevan pieniä lumiukkoja. Väsäsin hymyn huulilleni, ja kiitin Zaynia.  Tottakai lahja itsessään oli ihana, mutta jouluinen syntymäpäivälahja.. 

"Kiinnitänkö mä sen sulle, Les?" Zayn kysyi hymy huulillaan. Tyydyin vain nyökkäämään. Hän kiersi taakseni, ja asetti sievästi hiukset sivulle, jotta sai ketjun kiinnityttyä. Kohta hän sai ketjun kiinni, ja suuteli hellästi niskaani. Käännyin ympäri, ja kiersin käteni hänen niskansa taakse.

Painoin huuleni Zaynin huulille, ja hän laittoi omat kätensä, laltiolleni. Suudelma oli samalla hellä mutta vahva, kuitenkin täynnä rakkautta. Olin tietenkin kiitollinen Zaynille, että hän osti minulle lahjan, tottakai. En minä tunteeton ole. Zayn siirsi kätensä alareisiini, ja nosti minut itseensä vasten. Romanttisen hetkemme keskeytti Caroline.

"Sori vaan nuorukaiset jos keskeytin jotain, mutta Les sulle tuli jokin paketti. Lähettävän nimenä lukee vain J"  Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä . J. Jack. Entinen poikaystäväni, jonka kanssa olin hyvin onnellinen. Kaikki sanoivat meitä täydelliseksi pariksi, ja itsekkin tunsimme kuuluvanme yhteen. Kunnes kaikki muuttui. Jack petti minua humalapäissään, ei hän luultavasti tarkoittanut mitään, mutta minä en pystynyt antamaan anteeksi. 

En vain pystynyt siihen. Eikä Jack sitä vaatinutkaan. Hän ymmärsi täysin miksi haluain erota. Zayn laski minut maahan, ja otin Carolinelta paketin. Hän sulki äänettömästi oven, ja lähti alakertaan. Zaynin kasvoilla olo kysyvä ilme. Tutkiskelin pakettia hieman, kunnes uskaltauduin avaamaan sen. Sisällä oli pieni pyöreä paketti, ja siellä sisällä      oli koru. Hopea koru, jossa roikkui pieni tähti. 

"Kukas tää J on?" Zayn kysyi hieman mustasukkaisuutta äänessään.

"Jack. Mun entinen poikaystävä.." Ääneni hiipui olemattomiin. Yhtäkkiä Zayn kumartui. 

"Siitä putos tällanen lappu.." hän aloitti ja lopetti kuin seinään. 

"Leslie, olisit sä kyllä voinut sanoa jos sä et pidä mun lahjasta, tai olisit voinut edes varoittaa mitä mä en saa ostaa sulle! Sä oot yks kaksnaamanen paska!" Zayn tokaisi ja lähti harppomaan huoneestani pitkin askelin kohti ovea, jonka lopulta pamautti kiinni. 

En ehtinyt kissaa sanoa, kun jo ulko-ovi kävi. Olin yksi kysymysmerkki. Poimin Zaynin pudottaman lapun lattialta, ja luin sen. 

" Rakas Leslie. Mä tiiän, ettet sä oo antanut mulle anteeks sitä mitä mä sulle sillon tein, enkä mä sitä pyydäkään. Mä vaan haluaisin ettet sä unohtais meidän hyviä hetkiä, ja siks mä halusin muistaa sun synttäreitä. Mä tiedän miten paljon sä vihaan niitä lahjoja mihin on sekoitettu jotain jouluista, sinun syntymäpäivänäsi. Joten, ajattelin ettei sinun tarvitsisi teeskennelläkkään iloista avatessasi lahjan, vaan kasvoillesi voisi nousta aito hymy.  Paljon onnea, Les."

Hiton Jack. Hiton Zayn. Hiton Caroline. Hiton minä. Hittoon kaikki!  Miksi Jack kirjoitti tuon kaiken paperille? Miksi Zayn meni lukemaan sen? Miksei Caro voinut tuoda lahjaa silloin kun minä olin yksin? Miksen voinut sanoa Zaynille tästä? Miksi onnistun aina pilaamaan kaiken? Miksi aina minä?  

Rymähdin sängylleni ja annoin kyynelten tulla. Tarkottiko Zayn sitä? Miettikö hän sanoessaa minua kaksinaamaiseksi paskaksi? Antaako hän koskaan minulle anteeksi? Olenko pilannut kaiken? Puristin nyrkissäni Zaynin antamaa kaulaketjua. Se oli oikeastaan hieno. Mutta mikä tärkeintä, se oli Zaynin antama. Miten saisin koskaan pyydettyä anteeksi häneltä? Olen todella huono myöntämään virheitäni ja pyytämään anteeksi. 

// heii oon taaas täällä :-) ja antakaas kaikennäköstä palautetta, lukeeks tätä edes enää kukaan kun julkasen tänne harvaan tahtiin näitä ? Mut nyt kesälomalla mul on enemmän ainaa, eli enemmäm tekstiinin luvassa :)

I just wanna you and only you -7

"Zayn! Järjestitkö sä tän kaiken, mulle?" Huudahtin tunnistaessa edessäni seisovan nuoren miehen. Zaynin kasvoille nousi hymy, ja hän tarttui kädestäni, vetäisten minut ulos autosta.
"Kiitti, mä jatkan tästä." Hän naurahti limusiinille päin. Minua kyydittäneet miehet ottivat lasinsa pois silmiltään, ja tunnistin heidät. Liam ja Niall. Liam vinkkasi silmäänsä, ja meni takaisin limusiiniin. Auto lipui hiljalleen pois,käännyin Zaynin puoleen.
"Miks sä järjestit tän kaiken?" Kysyin ihmetellen.
"Sä näytät upeelta." Hän kuiskasi korvaani. Sisälläni ääni huusi ja heitti kuperkeikkoja.
"Säkin oot ihan okei."Lausahdin. Zaynillä oli puvuntakki, ja -housut päällään. Hän oli todellakin HOT. Tuskin sain silmiäni irti hänestä. Zayn naurahti matalasti, ja tarttui sitten kädestäni.
"Nyt mennään, tuu." Tottelin häntä mitään sanomatta. Kävelimme muutaman kymmenen metriä, kunnes olimme kalliolla. Alla oli pauhaava meri, ja hietikolla oli viltti, jossa oli iso punottu kori. Viereisessä puussa roikkui valolyhtyjä, valkoisia. Kaikki oli niiin kaunista. Aurinko loi vielä hieman valoa iltaan.

"Vau" totesin. Zayn virnisti.
"Onko toi hyvä vau, vai huono vau?" Hän naurahti.
"Ei. Se oli pelkkä ´vau´" Kuiskasin. Kävelimme hiljalleen viltille, jossa kori odotti.
"Miksi sä järjestit tän kaiken?" Kysyin Zayniltä hiljaa.
"Koska mä halusin näyttää miten paljon mä susta välitän. Koska niin mä oikeesti teen. Ja pyytää anteeks sitä mitä sanoin aamulle. Mä en todellakaan tarkoittanut sitä. Mua vaan ärsytti, ja sit mä vaan rähähdin. Anna anteeks Leslie, mä tiedän et ne sanat satutti." Zayn puhui ääni voimistuen. Olin hiljaa paikallani. En sanonut mitään. Miten Zayn olikaan muuttunut siitä, kun muutin tänne. Hän oli ihana, jos vain halusi. Hän oli kusipää, jos vain halusi. Edellämainittu oli se miellyttävämpi vaihtoehto.

Zayn avasi korin, ja kaatoi lasiin viiniä. Hän ojensi sen minulle, otin sen vastaan kiittäen. Maistoin hieman juomaa, ja sen maku oli mieto. Käänsin katseeni Zaynistä taivaanrantaan, johon aurinko laski vuorten taakse. Näkymä oli uskomaton.
"Täällä on niin kaunista." Käänsin katseeni Zayniin. Hän puhalsi ilmaan.
"Melkein yhtä kaunista ku sä" Hän sanoi virnistäen. Punastuin hieman.
"Ei kun oikeasti." Totesin nauraen.
"Joo joo oikeasti." Tämä hymyili. Tuhahdin liioitellusti, ja katsoin taas taivaalle. Zayn siirtyi lähemmäksi minua, ja kiersi kätensä olkani ylle. Nojasin Zaynin olkapäähä, ja katsoimme auringonlaskua. Tällaisesta olen aina unelmoinut. Sen oikean henkilön kanssa.

Käänsin katseni Zayniin. Tuo katsoi taivaalle. Olin Zaynia reilustyi lyhempi, ja nytkin katselin tuon kasvoja alhaaltapäin.
"Mitä sä katsot?" Hän naurahti, ja käänsi kasvonsa minuun. Laskin katseeni alas.
"En mitään." mumisin. Zayn hymähti vieressäni, ja kietoi kätensä tiukemmin ympärilleni
"You and i

We dont wanna be like them

We can make the till it end

With nothing can come between 

You and i "

I just wanna you and only you -6

Heräsin kovaan koputukseen. En vaivautunut avaamaan silmiäni, yritin vain jatkaa uniani. En halunnut herätä todellisuuteen vielä.
" Hitto vie, joko sä avaat sen oven, tai sit mä tuun väkisin sisään" Kuului Charin vihainen ääni oven toiselta puolelta. Raahauduin ylös, ja avasin hänelle oven. Tämä syöksyi sisään niin vauhdilla, että kaatoi minutkin mukana.
"Oho, sori. Hei, vaihda jotku siistimmät vaatteet, mä laitan sulle hiukset ja meikkaan sut. Tai älä vaihdakkaan, pidä noi" Seisoin hämmentyneenä paikallaan tekemättä mitään. Char tuhahti, ja istutti minut tuoliin, meikkipöydän eteen.
"Miks? En mä oo menossa minnekkään" Totesin ihmetellen. Charin kasvoilla oli salamyhkäinen hymy.
"Kyllä sä sen pian ymmärrät"
"Hei mitä tää nyt on? Mitäå tapahtuu? Älä viitsi nyt Char, mitä?" Sanoin hiukan ärtyneenä. Char vain huokaisi päätään, ja käänsi kasvoni pois peilistä.

"Valmis! Saa katsoa" Char huudahti. Suustani pääsi tahtomattakin ihastunut huokaus. Hän todellakin tiesi mitä teki.
"Tiedätkö sä missä Zayn on? Minne mä on menossa?" Kysyin ihmetellen Charilta. Hänen kasvoillaan oli salaperäinen hymy.
"Hei! Mä en aio mennä yhtään minnekkään, ellen mä tiedä yhtään mitään." Protestoin. Charin suusta pääsi huokaisu. Hän pudisti päätänsä.
"Luota nyt vaan muhun. Sä et tuu katuun tätä, lupaan sen sulle." Hän hymyili. Hymähdin hiljaa. En enää edes muistanut Zaynin sanoja. Aion vakaasti vain unohtaa ne, jos vain mahdollista.

"Eli seuraat noita nuolii jotka näät tuolla. Tuolla kyltillä on ensimmäinen. Noniin, onnea, pidä hauskaa!" Char hoputti, ja halasi minua pikaisesti. Lähdin epäröiden hoipertelemaan kohti ensimmäistä kylttiä. Kävelin muutamankymmenen metrin, ja edessäni oli vihreä kyltti, johon oli piirretty valkoisella nuoli osoittamaan pohjoiseen päin. Mitä ihmettä tämä on? Olin hämmentynyt, mutta en voinut kieltää, etten  olisi ollut kiinnostunut, kuka on tämän kaiken takana. Jatkoin matkaani seuraavalle kyltille, jonka hahmotin edessäni. Ulkona oli hämärää, joka hieman vaikeutti tehtämääni rajaamalla näköaluettani.

Olin kävellyt jo monen kyltin ohi, ja tunsin itseni väsyneeksi. Kohta näin edessäni pienen kojun,jonka edessä oli vanhahko mies.
" Onko nimesi Leslie?`"Tämä kysyi minulta leveä hymy kasvoillaan. Nyökkäsin ihmetellen miehelle. Hän kaivoi puisen pöydän takaa kaksitoista tulenpunaista ruusua. Otin ne vastaan edelleen hämmentyneenä.
"Ei mulla ole rahaa mukana. En voi ottaa näitä." Sanoin surullisesti, sillä ruusut olivat oikeasti kauniita. Mies naurahti, ja puhkesi sitten sydämelliseen leveään hymyyn.
"Eiei, ne on maksettu etukäteen. Mun käskettiin vaan antamaan ne sulle. " Tämä sanoi. Huuleni nousivat hymyyn, ja kiitin vanhaa miestä.
"Sun pitää mennä tuonne kampaamolle, se on tuolla nurkan takana. Pidä hauskaa!" Mies sanoi hitaasti. Kiitin häntä vielä kerran, ja matkani jatkui taas.

Pääsin kampaamon eteen, ja avasin ison lasisen oven. Edessäni avautui kaunein koskaan näkemäni kampaamo. Aulassa komeili hienon näköinen lasipatsas, jossa oli kiemurreltu yhteen sakset, kampa, ja joitan yleisiä tavaroita kampaamossa. Lattia oli valkoinen ja kiiltävä, katto oli punottua ruskeaa. Seinät olivat peiliä, ja noin metrin välein oli tummanpunaisia tuoleja, joissa oli muutamia ihmisiä istumassa. Samassa eteeni ilmetyi amerikkalaisen näköinen mies.
"Leslie?" Hän sanoi kysyvään sävyyn. Nyökkäsin hiljaa, ja mies johdatti minut yhteen tuoleista. EN sanonut mitään, luotin vain siihen, että tuo mies osaa hommansa, ja se, kuka ikinä tämän onkaan järjestänyt minulle, tietää, millainen kampaus minulle sopii. Niin, kuka ihme tämän on tehnyt minun vuokseni? En ymmärtänyt. Aamu oli ollut hirveä, Zayn-episodin vuoksi. Missähän Zayn edes nyt on? Luultavasti joillakin kavereistaan. Luultavasti Liamilla.

Ihastelin itseäni peilistä. Mies oli tehnyt todella hyvää jälkeä.Hän oli kihartanut hiukseni loiville kiharoille, jotka kehystivät kasvojani. Hän suihkutti hieman lakkaa, ja olin valmis. Kiitin tätä, ja mies kertoi, että minua tulisi kävellä Salute-nimiseen kauppaan, josta saisin vaatteet. Nyökkäsin, ja lähdin suunnistamaan Salutea kohti.

Pian olinkin perillä, ja minut otti vastaan nuoren näköinen nainen, joka johdatti minut suoraan mekko-osastolle. Siellä oli vaikka minkälaisia mekkoja, päästä päähän. Nainen sulki oven takanani, kuitenkin ennen sitä hän kehotti valitselaan mieleiseni mekon. Pitkän valinnan jälkeen päädyin vaaleanpunaiseen kirkkaaseen hieman ali polven ylittyvään mekkoon. Se oli satiinia, ja rintojen välistä sivulle kiersi leveä timanttiketju. Jalkaan päätyivät hopeiset korkokenät, joista meni remmit varpaiden yli, ja kiersivät nilkat. Olin valmis. Kokeilin mekko ylläni, ja se sopi täydellisesti. Ihastelin itseäni peilistä. Samassa ovi avautu, ja vanhempi nainen astui sisään.
"Hyvä, oletkin jo löytänyt itsellesi sopivan mekon. Hyvä valinta, tuo väri korostaa ihoasi, ja tuo muotojasi paremmin esiin." Hän nykyitteli hyväksyvästi.
"Noniin, alahan mennä, ja pidä hauskaa!" Hän vielä toivotti, ennenkuin päästi minut ulos. Siellä oli jo hieman viileä, ja hämärä myös. Kävelin kaksitoista ruusua kädessäni katua pitkin.

Eteeni kaarsi auto, musta limusiini, tarkemmin ottaen. Suustani pääsi pitkä ja vaikuttava "Vau" efekti. Etuikkuna avautui, ja sieltä pisti esiin miehen naama, aurinkolasit silmillään.
"Leslietä odottaa nyt viimeinen osa." Hän tokaisi. Takapenkiltä astui ulos toinen mies, tällä kertaa blondi, jolla oli hieman ruskeaa hiuksissaan. Hän sitoi silmilleni siteen, jotten näkisi mitään. Nousimme autoon, ja kuulin, kun ovet laitettiin kiinni. Istuin jännittyneenä autossa,odottaen määränpäätämme.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen auto pysähtyi, ja ovi avattiin. Side otettiin pois silmiltäni, ja vei hetki totutella valoon, ja hahmottaa edessäni seisova ihminen, tämän kaiken järjestäjä.


// HEYYYY! Sori , viimeisestä osasta on jo aikaa,mut eipä tää instiraatio oikee viihdy mun luona, eikä tee mieli kirjoittaa. Kommentoikaas, kertokaa mitä piditte :) saattaa olla aika paljon virheitä, kun tätä kolmen aikaan yöllä teinkin.

Ja tos kuvas näkyy toi Lesliekin. 

I just wanna you and only you -5

Minulta alkoi loppumaan happi, joten siirryin kauemmas Zaynista. 

"Vau" henkäisin.  Zayn kuljetti kättään poskellani, piirsi leukani, ja kuljetti sormeaan olkapäältäni kättäni pitkim sormiin, ja risti kätemme. 

En tiedä mitä tunnen Zaynia kohtaan, mutta ei se ainakaan vihaa ole. 

•••••••••••••••••••••••••••••••

Carolinen on määrä tulla huomenna kotiin. Olemme tällä hetkellä Zaynin kanssa olohuoneessa, katselemme telkkaria, josta ei tule mitään kiinnostavaa. Pysäytän mieleinkiintoani herättävän ohjelman kohdalle. Siinä kerrotaan eläimistä, itse asiassa koko ohjelma käsittelee enäinlääkäriä. 

"Vaihda kanavaa" Zayn tokaisee. Emme ole siirtäneet keskustelua kertaakaan siihen, mikä tapahtui muutana päivä sitten. Suudelmaan. 

"Enkä vaihda" väitän vastaan. 

"Mua ei kiinnosta tää ollenkaan" Zayn sanoo ärtyneenä. 

"Mua kiinnostaa, ja kaukosäädin on mulle,joten voit poistua jos et kato tätä" sanon äryttävällä äänensävyllä. Zayn mulkaisi minua, muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen sohvalta. Pysykööt sitten siinä. 

Ohjelman loputtua nousin ylös, mennäkseni keittiöön. Kävelin jääkaapille, ja kaivoin sieltä mehua. Heilautin täysmehupurkkia, ja samassa kyynerpääki kohalti johonkin. Sitten kuului kamala räsähdys. Käännyin hitaasti ympäri. Voi ei olin tiputtanut Zaynin pienoismallin laivasta, jonka hän oli saanut äiditään. Tuo esine oli Zaynille todella tärkeä. Hän varmasti suuttuisi. Samassa Zayn ryntää keittiöön, ja näkee, mitä juuri tein. 

"Leslie, mitä sinä olet tehnyt?" Hän karjaisee. 

"Se oli vahinko. Anteeksi!" Huudahdan. Hänen kasvoilla käväisee suru, mutta sitten viha tulee paikalle. 

"Olisit vaan pysyny siellä mistä tulitkin, et olisi koskaan tullut tänne! Ansaitsit niiden kuoleman, se oli sinun syytäsi" yhtäkkiä Zayn sanoo terävällä äänensävyllä. En ole nähnyt häntä koskaan noin vihaisena.  Samantien kuva perheestäni välähtää silmiini, ja muistan sen illan. Ne liekit, sen tuskan. Tarkoittiko Zayn juuri tuota mitä sanoi? 

"Selvä se" tokaisen pidätellen kyyneleitä. Se oli vahinko! En minä tahallani Zaynin pienoismallia ollut rikkonut.  Juoksen nopeasti olohuoneeseen, ja sieltä portaat ylös. Kaadun vauhdissani portaissa, ja lyön käteni kaiteeseen. Nousen nopeasti ylös, ja jatkan matkaa huoneeseeme. Lukitsen oven. Vedän muutaman kerran terävästi henkeä, ja kyyneleitä valuu poskilleni. Olen todella herkkä, jos kyse on perheestäni. Perheestäni, jota ei enää ole. Lisää kyyneliä valuu poskilleni. Miten Zayn saattoi? Tiedän hänen tietävän, että hän ei olisi saanut sanoa tuota. Toisaalta, hyvä juttu että hänen mielipiteensä tuli julki. 

Oveen koputettiin. 

"Anna anteeksi Les, en mä tarkoittanut sitä mitä sanoin. Mulla vaan oli hermot kireellä, ja ärsytti, ja sitten mä pimahdin. Mä en tarkoittanut sitä mitä sanoin. Avaa mulle ovi" Zayn sanoo surullisella äänellä oven takaa.  Sanottu mikä sanottu. Ei hän sitä enää voinut perua.  Ryhdistäydy Leslie! Komensin itseäni, mutta valuin samantien takaisin lattialle. Ansaitsin tämän. Itse rikoin Zaynille tärkeän esineen. Ehkä Zayn oli oikeassa. Ehkä oli 

Samassa ulko-ovi aukeaa. Minne Zayn lähti? Huokaisen syvään, ja otan tukea ovenkahvasta, ja nousen ylös.   Kiipean sänkyyni, oikeastaan minun ja Zaynin sänkyyn, ja vedän peiton päälleni. Annan itseni nukahtaa. 

I just wanna you and only you ~4

" Kattokaa mitä mä toin!" Char sanoi hiljaisella äänellä virnistäen. Hän nosti vasenta kättään, jossa roikkui muovipussi, ja siellä oli epäilemättä viinaa.
"JES! Saatiin tänne vähän juotavaakin" Niall huudahti. Minua ajatus ei oikein innostanut. Ei huvittanut vetää kännejä juuri nyt. Ja oletettavasti kaikki muut vetäisivät, ja näin ollen olisin ainut selväpäinen. Meninne keittiöön, ja Char laski pöydälle kaksi shamppanjaa, viisi lonkeroa, ja neljä sitruunan makuista kaljaa. En ollut ikinä pitänyt kaljasta, shamppanjaa sietäisin hieman. Harry aukaisi itselleen pullon, ja hän luultavasti vetäisi koko pullon.
Huokaisin syvään, ja istahdin sohvalle.

-muutaman tunnin kuluttua-
Musiikki pauhasi kovalla, ja jokainen minua lukuunottamatta oli huppelissa. Istuimme ringissä keittiön lattialla.
" Seitsemän minuuttis taivaassa!" Louis huudahti.
"Mitä?" kysyin ihmetellen.
"Ollaan seitsemän minuuttia taivaassa" Hän toisti. Muut kannattivat ideaa, eikä se minustakaan hullumpi ollut, jos olisin juonut edes hiukan enemmän.
"Okei, mä aloitan." Pyöräytin pulloa kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla onni suosi Louisia, ja toisella Liamia. Naurahdin.
" Sinne siis!" huudahdin, ja osoitin vaatehuonetta. Louis ja Liam lähtivät nauraen komeroon. Muut vihelsivät perään. Kännissä, todellakin. Istuin Harryn vieressä, ja tämän käsi oli kietoutunut olkapääni ympäri. Olin jo muutaman kerran sen laskenut pois, enkä enää jaksanut tehdä sille mitään.

Seitsemän minuutin kuluttua Char kävi hakemassa pojat pois. Kohta kaikki kolme tulivat nauraen pois. Louis ja Liam näyttivät noloilta, mitä lie tehneetkään siellä. Oli Charin vuoro pyörittää. Hän laski kätensä pullon ylle, ja pyöräytti sitä. Toivoin hartaasti, ettei se osuisi minuun. Se pysähtyi Zaynin eteen. Otin puhelimeni taskusta, ja tsekkasin uusimmat somessa.
" Les!" Char huudahti. Hätkähdin. Voi hitto. Pullo oli osunut minuun. Nousin ylös, ja katsahdin vielä muihin.

Zaynin kasvoilla käväisi outo ilme, ja nousimme molemmat yhtäaikaa ylos. Kävelimme komeron eteen, ja avasin oven. Suljin sen perässäni, ja olimme siellä kahdestaan. Zayn katsoi minua silmiin, ja laittoi molemmat kätensä poskilleni.
"Hei, mikä nyt on?" Hän yllätyksekseni avasi suunsa. Kulmani kävivät kurtussa, ja avasin sitten suuni, ja mutta suljin sen samantien. Ravisti Zaynin kädet kasvoiltani.
"Ei mikään, sori" mutisin. Tämän kasvoilla käväisi outo ilme, ja samantien, mitään miettimättä,käännyin ympäri,ja painoin huuleni hänen huulillensa. Kohta Zayn vastasi suudelmaan, ja laski kätensä poskelleni.  Outo tunne valtasi minut. Tunsinko itseni... onnellíseksi? Tuntui, kuin salamat kipinöisivät sisälläni, sydämessä. Tuntui, että kuuluisin tähän. Eihän ne tunteen voineet olla aitoja?  Huulemme sulautuivat yhteen, kuin ne olisivat tarkoitettukin siihen.

Kohta vetäydyin kauemmas, ja huokaisin syvään.
"Vau" Zayn henkäisi. Hänen kätensä oli edelleen posekellani, ja silitti karhealla peukalollaan kasvojani. Hän laski huulensa otsalleni, ja laski siihen suukon. Kohta hän peruutti, ja nosti suupielensä hymyyn. Vastasin siihen.  Kohta oveen koputettiin, ja käännyin avaamaan sen. Koputtaja oli Niall. Kävelin hiljaa paikalleni, ja muut viheltelivät vieressä. Tyydyin vain naurahtamaan, ja Zayn pyöräytti pulloa. Mitä juuri oli tapahtunut?

Pikkuhiljaa kaikki alkoivat näyttää väsymyksen merkkejä, minä mukaan lukien. Kävin hakemassa Caron huoneesta olohuoneen lattialle patjoja, ja muutaman väsähtivät niille. Niall nukkui jo sohvalla. Zayn makasi keittiön  lattialla. Itse hiivin hiljaa yläkertaan huoneeseeni, tai minun ja Zaynin huoneeseen. Vetäisin päiväpeitteen pois, ja kipusin sänkyyn.

Heräsin oven avaukseen.
"Saaks mä tulla tänne nukkuun?" Kuului uninen ääni ovelta.
"Tottakai, onhan tää sunkin huone" naurahdin.
" Mut ku haisen viinalle" Zayn yritti.
"Kyllä mä kestän sen" mutisin. Kohta Zayn vetäisi paidan päänsä yli, otti housutkin pois. Katselin salaa häntä, kunnes Zayn kömpi viereeni sänkyyn.Zayn oli todellakin hyvässä kunnossa. Hän veti peiton päällensä, ja kohta jo kuulin tasaista tuhinaa.

Aamulla heräsin virkeänä. Nyt tuli sen aika, kun sai kiittää itseään, ja jätti juomisen välistä. Zaynillä oli luultavasti kova krapula, ja hän tuskin heräisi vielä. Nousin siis ylös, ja menin keittiöön. Muut nukkuivat olohuoneessa. Hiivin kaapille, ja kaivoin sieltä särkylääkettä ja lasin. Arvelin Zaynin tarvivan niitä. Laskin lasiin vettä, ja hiivin hiljaa takaisin huoneeseemme. Zayn avasi vaivalloisesti silmänsä, kun avasin oven.
"Ajattelin, että saattaisit tarvita tätä" hymähdin, ja ojensin lasin ja lääkkeen Zaynille.
"Muistatko sä eilisestä mitään?" kysyin ohimennen, Zaynin kasvoille kohosi miettiväinen ilme. Hetken ajateltuaan hän pudisti päätään.
" Ei minkäänlaista muistikuvaa. Miks sä sitä kysyit?" Hän haukottelee. Kohautan vain olkapäitäni. Miksi ihmeessä edes ajattelin, että hän muistaisi. Se oli vain yksi suudelma, eikä mekinnyt Zaynille mitään. Vaikka ehkä olinkin salaa sisälläni toivonut toista vastausta.

Zayn ojensi lasin, ja kiitti minua. Menin vielä takaisin sänkyyn, ja nukahdinkin pian uudestaan.

Hän laski kätensä olkapäälleni.
"Usko mua, mä en valehtele sulle" Hän sanoi. Laskin katseeni maahan ja mutisin jotain epäselvää.
Hän otti leuastani hellästi kiinni, ja nosti sitä, jotta silmäni katsoisivan häneen.
" Leslie. Mä rakastan sua, eikä sitä muuta mikään. Ei mikään. Mikään ei saa mua muuttamaan mun mieltä, ja sä tiedät sen" Hän sanoi hellästi.
"Mä tiedän. Mäkin rakastan sua" Kuiskasin sanat, jotka hävisivät pian tuuleen. Hän kumartui puoleeni, ja puri alahuultaan. Hän tiesi, etten voisi vastustaa tuota temppua.
"Tuota ei lasketa!" Huudahdin.
"Kuka on keksinyt säännöt rakkaudelle? Mikä sallitaan ja mikä ei?" En sanonut mitään. Hän siirsi kätensä olkapäältäni poskelleni, ja suukotti kaulaan. Suustani pääsi hento voihkaisu. Hän siirsi kasvonsa kauemmas, ja vihdoin suuteli minua. Se suudelma oli täynnä rakkautta, intohimoa, ja ikuisuutta. Kiersin kädet hänen hiuksiinsa, ja pörrötin niitä. Huulemme liikkuivat yhteen, ja kaikki oli täydellistä. Hän erkani kauemmas, ja huuleni kaartuivat hymyyn. Mutta jokin ei mennyt oikein. Hänen kasvonsa erkanivat yhä vain, kauemmas ja kauemmas, kunnes en enää nähnyt mitään. Sumu täytti maisemani, enkä nähnyt mitään. Kyyneleet pyrkivät silmiini, ja valuivat poskilleni. 
"Zayn!" Huusin Häntä, mutta kukaan ei vastannut minulle. Ei edes kaiku. Olin taas yksin
"Zayn!" Yritin uudelleen, mutta turhaan.
"Leslie!"
"Leslie!"

"Leslie! Herää, kaikki on hyvin" Kuulin tutun äänen viereltäni. "se oli vain painajaista" Räväytin silmäni auki ja hyppäsin istumaan. Hengitin raskaasti ja nopeasti.
"Kaikki on hyvin, ei mitään hätää" Kuulim Zaynin äänen viereltäni.
"Minä.." aloitin, mutta Zayn keskeytti minut:
"Älä sano mitään, rauhoitu nyt vain, hengitä syvään" Suljin silmäni. Se oli vain unta. Vain unta. Zayn silitti hiuksiani. Kaikki oli hyvin.
"Haluatko puhua unesta? Se yleensä auttaa" Hän kysyi lempeällä äänellä. Pudistin päätäni.
"Huusit minua. Heräsin siihen, kun huusit minua, ja kyyneleet valuivat poskillesi. Sinä huusit minua" Hän toisti.

"Niin huusin" Kuiskasin. Zayn ei kysellyt enempää, kiersi kätensä olkani ympäri, ja nojasin häneen. Sisarukset tekee näin, toistelin itselleni.
"Onko sulla pahakin krapula?" kohta naurahdin. Zayn virnisti.
" Ei niin paha kuin Harrylla ja Niallilla" Naurahdin. Olihan se oletettavissa.
" Mennään kaikki syömään jonnekin ulos, ei täälläkään jaksa olla" Zayn ehdotti.
"Joo, hyvä idea" sanoin. Nousin ylös, ja menin vaatekaapilleni.
" Voisit säkin pukee jotain päälles" huikkasin tuolle, jola oli edelleenkin vain boxerit yllään. Zayn naurahti. Hän nousi ylös, ja vetäisi housut jalkaansa. Itse jäin vielä miettimään vaatteita. Viikon päästä olisi joulu, ja ulkona oli aika viileä, Päätin laittaa mustat farkut, ja valkoisen kauluspaidan, koristamaan asua lisäsin vielä kaulaani kultaisen ketjun.

Meikkasin, itoin hiukset, ja olin valmis.Zayn oli jo alhaalla, ja itsekin menin sinne. Kohta Harry,Liam,Louis,Niall,Cher, Zayn ja minä olimme valmiis lähtemään. Päädyimme läheiseen ravintolaan, jossa tarjoiltiin kaikkea ranskalaisista hienoihin ateroihin. Itse tyydyin vain mansikkapirtelöön, ja muut ottivat isot annokset ruokaa.
"Etkö sä oikeesti ota mitään muuta?" Liam kysyi. Pudistin päätäni.
" Sun pitäis syötä jotain muutakin" Louis lisäsi tuohon
"Ei mulla oikeasi oo nyt nälkä" tokaisin.
"Ottaisit nyt jotain muutakin" Zaynkin huomautti. En tykkää tästä yhtään. Päätän itse mitä syön.
"En ota!" Huudahdin.
"Leslie, en mä tarkottanut pahalla, mut mun mielestä sun pitäisi.." Zayn aloitti.
"SUN MIEPIDE TULI JO SELVÄKSI, EIKÄ MUA KIINNOSTA SE, MÄ PÄÄTÄN ITSE MITÄ MÄ SYÖN JA MITÄ MÄ EN SYÖ!" Huusin, ja koko ravintola tuijotti minua. Nousin ylös, ja lähdin kävelemään kadulle, ulos.

Joku huusi peräänim ja pidensin vain askeleitani. Halusin kotiin. Okei, olin ehkä hieman herkkä, mutta en kestä, jos asioihini puututaan tai minua neuvotaan. Kävelin ripeästi kotiin, ja olin siellä kymmenen minuutin päästä. Ovella huomasin, että Zaynilla oli minunkin avaimeni. Olin antanut ne hänelle, koska Zaynin jäivät sisälle. En pääsisi sisään, ulkona oli melkein pakkasen puolella, ja muut olivat syömässä vielä ainakin tunnin. Istuin portaille, ja vedin hupun päähäni. Työnsin käteni taskuun, ja hytisin jo nyt kylmästä.

Noin tunnin päästä kuulin muiden nauravat äänet tieltä. Vihdoin pääsisin sisälle. He tulivat portista sisään, ja Char huomasi minut. Hän juoksi luokseni.
"Täälläkö sä olit? Me ihmeteltiin et minne sä menit, kävin katsomassa tieltäkin mutta en nähnyt sinua. Voi ei, olet ihan jäässä! Zayn, tuu äkkiä avaamaan ovi!" Hän puhui. Väänsin kasvoilleni hymyn. Rutistin Charia, ja Zayn päästi meidät sisälle.

"Miks sä tolla tavalla lähdit sieltä?" Zayn kysyi myöhemmin, kun istuimme sohvalla, muut olivat jo lähteneet. Kohautin olkiani.
"Meni vain hermot. Vihaan jos minua neuvotaan, tai asioisihi puututaan" hymähdin.
" Ja päätit mennä ulos yli tunniksi kylmään?" Zayn naurahti.
"Päätin mennä kotiin" Korjasin. "mä en vaan muistanut että mulla jäi avaimet sun taskuun" hymyilin. Istuin kulmasohvalle reunalla, vilttiin kääriytyneenä. Olimme tulleet noin viisi minuuttia sitten ulkoa. Muut olivat lähteneet saman tien. Zayn tarttui käteeni.
"Sä oot vieläkin ihan jäässä. Hei sori, en mä tarkoittanut aamulla mitään pahaa, mut.. No olisit sä voinut syödä enemmänkin" Zayn virnisti.

"Ihan turhaan sä musta huolehdit" Hymähdin.
"Miks sä muuten aikaisin aamulla kysyit, muistanko mitään toissapäiväisestä?" Zayn kysyi.
"Ajattelin vaan" Huokaisin. Zayn kurtisti kulmiaan.
"Älä yritä. Mä oon oppinut jo tuntemaan sut, ja nyt sä et kerro kaikkea. Anna tulla" Zayn tokaisi ja katsoi silmiini. Huokaisin syvään, ja piirsin sormellani sohvan ompelusuuntaa.
"No, ei se mitään ollut. Unohda se" vähättelin.
"Mä odotan tässä niin kauan että sä sanot se mulle" Zayn sanoi päättäväisellä äänellä.

" Me suudeltiin. Eikä s ollut mikään kännisuudelma, joka tehdään silloin, kun ei tajuta mitään. Se oli jotai erikoista, ja musta tuntuu et.." Zayn keskeytti puheeni laskemalla sormensa huulilleni.
"Mä muistan" Hän kuiskasi, ja painoi huulensa huulilleni.

/ SAA NÄHÄ MILLON JATKUU UUDESTAAN! ja kommentoikaa ihanat pliis, niistä saan aina innostusta kjirjottaa lisää:)

Heips

Tästä ei nyt tuu mitään. Mua ei kiinnosta kirjottaa, ei huvita, ei innosta, ei sitten yhtään. Mulla ei oo inpiraation hiventäkään mun pienimmässälään aivopiilossa. Oon ihan hukassa tän tarinan kans, eikä nykyään oo enää aikaakaan kirjottaa. Mä oon aivan umpikujassa. En tiedä lopetanko tämän kirjottamisen kokonaan, vai mitä teen, mutta kirjoittaa en nyt ainakaan voi. Toisaalta innostaa kirjottaa mutta sitä tekstiä ei vaan tuu. Olisko yhtään pienimtäkään ideaa mitä mä voisin tehdä? :/ oon aivan hukassa nyt. Tulee ainakin vielä yksi osa, vääntämällä sen väännän valmiiksi. 

I just wanna you and only you ~3

Aamulla heräsin ennen Zaynia.  Yleensä aina nousen viimeisenä sängystä. Olin taas kierinyt Zaynin viereen, ja siirryin sen huomatessani kauemmas. Haukottelin syvään, ja pakoin itseni nousemaan.

Jätin yövaatteeni päälleni, ja hiippailin alakertaan. Pöydällä oli jokin lappu. Tarkastelin sitä,se oli Carolinelta. 

"Hei nuorukaiset. Hyvä ystäväni tarvitsee apuani muutaman viikon ajan. Hänelle sattui onnettomuus, eikä hän nyt kykene tekemään samoja asioita kuin me muut, jotenk hän tarvitsee nyt auttavaa kättä, ja lupasin tulla avuksi. Viivyn täällä Brighamissa muutaman viikon, te pärjäätte kyllä sen aikaa kahdestaan. 

Ei viinaa, eikä juhlia, luvatkaa se minulle. Älkää tapelko ja kinastelko koko ajan toisienne kanssa. Se ei auta mitään. Tulen aivan pian takaisin! 

P.s. Maustekaapin päällä on purkki, siellä on RUOKArahaa. 

Haleja, Caroline"

Kiva. Zaynin kanssa kaksistaan pari viikkoa. Kaivoin kaapista muutaman munan ja pekonia. Aloin paistamaan munakasta, ja pekonia. Samassa kuulin askeleet takanani. Zaynkin oli herännyt. Hän haukotteli isoäänisesti, ja huomasi hänkin lapun. 

"Haittaisko sua jos pojat tulis tänään tänne?" Zayn mumisi unisesti. Vau. Hän kysyi minun mielipidettäni. 

"Jos teillä ei oo viinaa" vastasin päättäväisesti. Zayn nyökkäsi, ja keskittyi taas lappuun. Lopulta sain ruoan valmiiksi, ja hain kaapista lautasen. 

"Riittäiskö sitä mullekkin?" Zayn kysyi. 

"Mikä sulla on? Et sä ennenkään oo mun mielipidettä poikien tuloon kysynyt, tai suostunut syömään mun tekemiä ruokia? Mutta joo, riittäähän tästä" sanoin. 

"Yritinpähän olla ystävällinen. Ei sitten jos se ei kelpaa" hän tokaisi. Tyydyin vain huokaisemaan. 

Laitoin ruokaa kahdelle, ja tyrkkäsin lautasen Zaynin eteen. Tämä mumisi kiitoksen. Aloimme syömään hiljaisuudessa. Selasin puhelintani. Charilta oli tullut yksi viesti, pyysi huomenna kaupunkiin. Joulukin oli jo muutaman viikon päästä. Caro tulee kyllä jouluksi kotiin, hän rakastaa joulua.

"Ei siitä kyllä mitään haittaakaan ole" hymähdin kohta. 

"Ai mistä?" Zayn kysyi hämmentyneenä. 

"Siitä, että yritit olla ystävällinen. Okei. Nyt ku me ollaan tässä aiheessa, mä voin kysyy, että miks sä et pidä musta? Mitä mä oon tehnyt sulle? En mun mielestä mitään. Mä en vaan tajua sua" 

"Se on pitkä juttu" Zayn mumisi ehkä hieman nolona. 

"Mä oon valmis kuuntelemaan"tokaisin.  

Zayn veti syvään henkeä, ja aloitti puheensa. 

" Tää kuulostaa säälittävältä ja tyhmältä. Mutta älä naura. Kun mä kuulin, et sä muutat tänne meidän luo, Caro oli ihan innoissaan asiasta. Se meinas laittaa munkin huoneen sulle, että sä saisit isomman huoneen. Musta vaan alko tuntumaan ettei se muista enää ollenkaan mua, aattelee vaan sua kokoajan. Siispä mä aattelin kostaa sen sulle. Olin sulle ihan hirvee.  Sen että musta tulis ulkopuolinen. 

Vaikka ethän sä ollut mitään väärää tehnyt. Mä tein itse aika typerästi. Sori" Zayn huokaisi. Olin todella yllättynyt. Tämä olikin tällainen tarina. 

"Vau. Oikeesti, vau. Mä oon sanaton. Et sä vois jäädä mun varjoon, sä oot Carolle paljon tärkeempi ja läheisempi kun mä. Oon tuntenu teidät vasta kolme viikkoa. Äsh, ei se mitään" hymyilin. 

"Eli me ollaan sujut?" Zaynkin hymyili. 

Nyökkäsin. 

Nousin ylös ja vein astiat tiskikoneeseen. Zayn oli jo pukenut vaatteet, joten menin huoneeseemme, ja valkkasin itselleni vaatteet. Milloinkohan pääsen omaan huoneeseen? Otin vain pinkit Hollisterin collarit, ja laitoin mustan peruspaidan. Laitoin korun, ja sutaisin hiukseni sottuiselle nutturalle. Saisi riittää täksi päiväksi. 

Samassa kuulin ulko-oven käyvän. Zaynin kaverit taisivat tulla. Menin makoilemaan sängylle, ja suljin silmäni. Minua väsytti kauheasti. 

Heräsin säpsähtäen huutoon. Zayn. Venyttelin hieman, ja nousin sitten ylös. Menin alakertaan, ja pojat pelasivat olohuoneessa jotain jääkiekkopeliä. Ei kiinnosta. Menin jääkaapille, josta kaivoin tuoremehua. Kaadoin sitä lasiin, ja join sen nopeasti tyhjäksi. Sen jälkeen menin olohuonreseen. 

Hiivin Zaynin taakse, ja painoin nopeasti kädet tämän olkapäille. Poika säpsähti ja karjaisi. Suustani pääsi nauru. 

"Leslie! Mä sain sydärin!" Zayn huusi säikähtäneenä. Pian kuitenkin muut pojat yhtyivät nauruuni, kunnes Zaynkin hymyili. 

"Tuu säkin pelaan" blondi huikkasi. Pudistin päätäni. 

"En mä osaa" naurahdin.

"Mä oon muuten Niall, tossa noi jotka pelaa on Louis ja Harry ja toi kännykkäriippuvainen tossa on Liam" hän selitti. Nyökytin päätäni. 

"Mä oon Leslie, kiva vihdoin tavata, ette te ookkaan sellasia kusipäitä kuin juovuksissa vaikuitte" virnistin. Niall näytti hieman nololta, mutta ei sanonut mitään. 

"Niall!! Se oli mun karkki!" Huusin tuolle karkkivarkaalle. 

"Jep. Se oli sun karkki? Nyt se on mun" tämä virnisti. Tyydyin vain näyttämään keskisormea. Olimme viettänee poikien kanssa muutaman tunnin juttelemalla ja herkuttelemalla, kun päivä alkoi jo kääntymään illaksi. 

"Hei! Mä voisin pyytää Charin tänne, sopisko? Se on mun yks frendi" pojille se sopi, siispä tekstasin Charille. 

"Moi! Haluisitsä tulla meille, täällä on kuus noloa poikaa ja mä. Jäisit vaikka yöksi? :-) 

x Leslie" loppuun vielä lisäsäin osoitteen. 

Pian sainkin vastauksen, joka oli myöntävä. Hän olisi puolessa tunnissa täällä.  

Kuulin koputuksen ovelta. 

"Mä avaan!" Huusin pojille, ja kiiruhdin ovelle. Avasin oven, ja Charhan se siellä. Halasimme nopeasti, ja hän riisui ulkovaatteensa. Ulkona oli jo aika kylmä, joten sai pukeutua lämpimästi.  Illasta olisi tulossa mukava. 

I just wanna you, and only you ~2

"Syömään Zayn ja Leslie!" Caro huutaa alakerrasta. Nousen sängyltä luomatta katsettakaan Zayniin, ja menen alakertaan keittiöön. Siellä täti on tehnyt kanapihviä ja riisiä. Istuudun Carolinea vastapäätä, jättäen Zaynille tilan pöydän päähän. Caro avaa suunsa, ja kohta sieltä pulppuaakin tekstiä

"Leslie, meistä molemmista, minusta ja Zaynista, on todella mukavaa saada sinut tänne meidän luoksemme asumaan. Olet varmaan jo ihmetellyt, kuka Zayn on. Hän on hyvän ystäväni lapsi. Zaynin äiti ei jaksanut huolehtia hänestä kun hän oli 10 vuotias, joten minä otin hänet tänne. Ei hän ole virallisesti, eikä biologisestikaan minun oma poikani, mutta siltä hän tuntuu" Caroline hymyilee.

Samassa Zaynin vaivautuu liittymään seuraamme, ja voimme aloittaa ruokailun.
"Mä meen kohta Louisille, Caro, ja tarviin muutaman kympin" Zayn tokaisee kohta.
" Sinä et nyt mene minnekkään, tänään me tutustumme toisiimme kaikki kolme, ja pelaamme vaikka jotain lautapeliä, tai vuokraamme jonkun elokuvan" Zayn tyytyy nyökkäämään hiljaa, ja jatkaa syöntiä.  Häntä selvästikin harmittaa, että joutuu perumaan menonsa ainoastaan minun takiani.

Vau, tuo poika tosissaan kunnioittaa Caroline tätiäni. Tai, itse alkaisin äitini kanssa kinastelemaan asiasta.  Toisin kuin minua hän ei kunnioita tippaakaan. Syötyäni ruoan kiitän ja vien astiat koneeseen. Istun sohvalle, ja katson televisioa.
"Laita kanava 12, sieltä tulee yks elokuva" Zayn tokaisee ja istuu toiselle puolelle sohvaa.

"Laita ite , mä en oo mikään sun orjas" tokaisen ja heitän kaukosäätimen Zaynille. Hän tyytyy mulkaisemaan minua ja keskittyy sitten elokuvaan. En käsitä mikä tuolla kusipäällä on minua vastaan. Emmehän me edes tunne. Olen aivan ymmälläni.


Kello on jo puoli yksi, ja olemme juuri lopettaneet leffojen katselemisen. Koko sinä aikana emme ole Zaynin kanssa puhuneet toisillemme sanaakaan, keskittyneet elokuviin ja vastailleet epämääräisesti Carolinen esittämiin kysymyksiin.

"Nyt on aina mennä nukkumaan. Eihän kello vielä kovin paljon ole mutta huomenna on aikainen herätys. Teitä tuskin haittaa että nukutte samassa sängyssä, Zaynillä on nimittäin kolmen hengen sänky, kyllä te siihen mahdutte. Haen sinulle Leslie peiton ja tyynyn. Noniin , hopi hopi , liikettä nyt" täti tokaisee.

Katsahdamme kauhistuneina Zaynin kassa toisiimme, mutta lähdemme kävelemään huoneeseen. Siellä menen suoraan etsimään itselleni yövaatteita, ja vaihdan ne kylpyhuoneessa. Laitan ruutuyöshortsit ja vaaleansinisen topin. Nykäisen hiukseni ponnarille, ja pesen hampaat. Huuhtelen meikkini pois , ja menen huoneeseen.

Caro on tuonut minulle petivaatteet, ja sammutan valot. Zayn makoilee jo sängyssä , ja menen toiselle puolelle. Menen mahdollisimman kauas Zaynista.  Vedän peiton päälleni, ja samassa jalkani hipaisee vahingosa Zaynin säärtä. Nykäisemme molemmat jalkamme kauas toistamme, niin lapselliselta kun kuulostaakin. Kylmät väreet tanssivat pitkin kehoani, ja hätistän ne pois.
"Mä en sit tee tätä ollenkaan mielelläni. Mä vihaan sua" Zayn mutisee omalta puoleltaan.

"Tuskin saan tähän vastausta, mutta miksi hitossa sä vihaat mua, eihän me edes tunneta? En vaan tajua sua yhtään" tokaisen vihaiseen äänensävyyn.
"Oot ihan oikeessa. En vastaakkaan sulle" Hän hymähtää.
"Sä kyl just vastasit mulle. Ou, 1-0 mulle. Pahoja unia" naurahdan ivallisesti ja sulken korvani Zaynin vastaukselta.

Yritän vain saada unta. Toivon, etten pyöri yön aikana lähemmäs Zaynia, etten aamulla ole ihan hänen vieressään. Se olisi jo oikeasti noloa. Tosissaankin noloa.

ZAYNIN POV

Aamulla herään ahdistavaan tunteeseen. Nostan hieman päätäni, ja huomaan, että Leslie on käpertynyt ihan kylkeeni kiinni. Hymy nousee pakostakin huulilleni, mutta pyyhin sen samantien pois. Tai no, onhan tuo ruskeahiuksinen tyttö aika söpö näky kainalooni käpertyneenä. En tee asialle mitään, suljen vain silmäni ja vaivun hitaasti uudelleen uneen.



~muutaman viikon päästä~
Leslien POV

Olen kotiutunut tänne  todella hyvin. En ole saanut vielä selitystä Zaynin omituiselle käytökselle minua kohtaan, onnekseni hän ei ole enää niin tyly kuin alussa. Vaikka tyly hän on kyllä vieläkin. Carolinekin on muutaman kerran maininnutkin siitä tälle kohteliaalle herralle, mutta mitäpä se siihen paljoa vaikuttaa.

Olen tällä hetkellä kaupassa, ostanassa tacoihin täytettä. En ole oikein tutustunut vielä kehenkään, vaikka olenkin kovasti yrittänyt, mutta minkä ujo ujoudellensa mahtaa. Ostettavat valittuani lähden kohti kassoja. Siellä myyjä pyytää minulta maksun ostoksiini, ja huomaan, että minulta puuttuu hieman. Mainitsen siitä kassaneidille, ja hänen kasvoille nousee närkästynyt ilme.

"Ei huolta, mä voin maksaa sen" kuulen takaani ystävällisen äänen. Käännyn ympäri ja suon ystävällisen hymyn minun ikäiselleni blondille tytölle. Lausun kiitokseni tämän ojentaessa rahan myyjälle. Lähdemme samaan aikaan ulos kaupasta, ja innostun juttelemaan tämän kanssa.

Tyttö sanoo nimekseen Charlotte, minulle Char. Hän on minua vuoden nuorempi. Kun tiemme eroaa, ehdimme vaihtaa numeroita, ja sovimme tekstaavamme toisillemme. Hymyssäsuin jatkan yksin matkaani kotiin. Siellä avaan tuttuun tapaani oven, ja naamaani iskee viinan löyhkä.

Se tulee Zaynin huoneesta. Ladon ostokseni keittiön pöydälle, ja kävelen päättäväisin askelin väliaikaiseen huoneeseeni. Vetäisen voimakkaasti oven auki. Sisällä riehuu viisi poikaa, Zayn mukaan laskettuna.
" ZAYN! MITÄ HEMMETTIÄ TÄMÄ OIKEIN ON?" Karjun tuolle. Havainnollistan huoneessa poikaporukan, jossa Zayn yleensä liikkuu. Heidän nimiään en ole saanut selvillä. Ei sillä että kiinnostaisi.

Huutoni kaikuivat kuon tyhjille korville. Kävelen radion luo, joka on sängyn vieressä. Napsautan sen kiinni. Samassa saan jokaisen huoneessaolijan huomion itseeni.
"Nyt te siivootta joka ikisen pullon ja viinaläikän täältä, Zayn mitä ihmettä sinä oikein ajattelit?" Tokaisen vihaisesti.

Samassa kiharapäinen pitkä poika kävelee horjuvin askelin  eteeni. Hän on selvästi huppelissa.
"Ei sun tarte huutaa, sä voit ihan hyvin liittyä seuraan, vaikka tuonne makuuhuoneenkin puolelle" hän kuiskaa korvaani. Kikkurapää  tarttuu olkapäistäni, ja painaa huulet kaulalleni vastusteluistani huolimatta.

Samassa joku nykäisee pojan taaksepäin.
"Harry helvetti! Sä et koska Leslieen!" Zayn karjuu Harrylle. Ei Zayn olekaan niin humalassa kuin ajattelin. Mumisen tuolle kiitokset. Harry lähtee hoippumaan ovelle päin.
"Ja te, te lähdette nyt vilkkaasti pois talosta. NYT!" Huudan muille.

Pojat alkavat keräilemään vaatteitaan. Kohta kuulen ulko-oven äänen. Huokaisen syvään.
"Okei. Ala selittää" tokaisen nololle Zaynille.
"No ne jatkot vähän niinku meni yli" tuo mutisee. Puristan suuni kiinni, huutaminen ja riiiteleminen ei nyt auta.
"Nyt me siivotaan nää kaikki ja haihdutetaan jotenkin toi haju pois" sanon Zaynille, ja ryhdymme yhteisestä päätöksesta siivomaan.

Kohta olemme valmiit. Täällä haisee ehkä hieman viina, mutta ei Caroline luultavasti sitä huomaisi. Haju ei onneksemme ole vahva. Ripitän Zaynia hänen "bileistään".  Kummakseni hän ei väitä vastaan. On tämäki aloitus päivälle. Zayn-episodi. Vau.


//ookei loppu vähän oudosti mutta :/