Together forever -5

Olemme sairaalassa. Kävelen paarien vierellä, ja rutistan Josieta kädestä. Hänellä on kuulemman reikä sydämessä, ja hänet täytyy leikata. Reikä!? Leikkausriski ei ole kovin suuri, mutta riski se silti on. Kohta tulemme suurten ovien eteen, ja naishoitaja kääntyy puoleeni sanoen:

" olen pahoillani, tänne ei saa tulla ainuttakaan ulkopuolista, Josie on leikattava, ja sinä voit jäädä odottamaan tuonne odotushuoneeseen" nyökkään ymmärtämisen merkiksi, ja peruutan istuakseni tuolille. Painan kasvot käsiini, ja poskelle vierähtää muutama kyynel. 

Samassa huoneeseen pyyhältää Margareta äkäinen ilme kasvoillaan, joka kuitenkin sulaa nähtyään ilmeeni. 

" voi poikakulta pärjääthän sinä?" Tuo kysyy myötätuntoisella äänellä. Nyökkään, ja selitän tämän pyynnöstä tälle koko jutun alusta loppuun. 

" voi Josie rukkaa. Hän oli niin ihana lapsi, aina iloinen ja pirteä, eikä hän koskaan valittanut mistään. Häntä tulee kyllä ikävä, kova ikävä." Hän puhui, kuin Josie olisi kuollut. Hän ei ole kuollut. 

Viha kasvoi sisälläni, ja siihen yhdistyi myös huoli ja suru Josiesta. Silloin päässäni kilahti jokin.

" SÄ PUHUT JOSIESTA MENNEESSÄ AIKAMUODOSSA, KUIN TÄMÄ OLISI KUOLLUT. JOSIE EI OLE KUOLLUT, EIKÄ KUOLE VIELÄ PITKÄÄN AIKAAN. JOTEN OLE SINÄ HILJAA, JA MIETI MITÄ PUHUT! " huusin tälle, ja huomaan hänen kasvoilleen kohonneen pelokkaan ilmeen.

Nousen ylös vauhdikkaasti, kaataen samalla tuolinkin mennessäni. Ryntään ulos sairaalasta, ja pysähdyn metsän reunaan. Vedän syvään henkeä, ja puhallan hiljaa ulos. Linnut laulavat puussa, ja kuulen autojen äänet. Olen ihan sekaisin. En ymmärrä miksi huusin sillä tavalla, en yleensä huuda toisille.

Samassa käännän katseeni pääoville, ja Margareta kävelee nopeasti ulos ovista, kireä ilme kasvoillaan. Jokin sisälläni käskee mennä pyytämään anteeksi raivokohtaustani, mutta jalkani eivät toimi. Me eivät yksinkertaisesti suostu liikkumaan. Katselen ohi kulkevia ihmisiä. Jotku ovat juuri päässeet sairaalasta kotiin, monella pieni vauva sylissään. Mieleeni tulee taas Josie. En kestä, jos hänelle käy jotain. Tämä on todella outoa, en ole tuntenut Josieta kuin muutaman päivän, ja jo nyt hän on minulle uskomattoman tärkeä.

Vedän syvään henkeä, ja kävelen hitaasti takaisin sairaalan ovista sisään. Kävelen takaisin odotushuoneelle, ja menen vessaan huuhtelemaan kasvoni. Katson itseäni peilistä. Sieltä minua katsoo nuori mies, jolla on tulevaisuus edessä. Kyllä Josia pärjää, hän on vahva. Mutta silti niin heikko, jota pitää kohdella hellästi. Hänelle ei saa sattua mitään. 

Huokaisen syvään, ja kävelen takaisin tuolille. Nostan sen ylös, ja istun siihen. 

Muutaman tunnin kuluttua

Olen odottanut Josieta jo yli kaksi tuntia. Puhelimestani on loppunut akku aikoja sitten. Kohta salin ovet aukeaa, ja sisään astuu nuori nainen. 

"No? Miten leikkaus meni?" Tivaan tältä. 

"Leikkaus onnistui hyvin. Nuori potilas on tällä hetkellä heräämössä, eikä häntä saa häiritä. Huomenna kahdeltatoista jälkeen hänen luokseen saa mennä" kiitän lääkäriä tiedosta, ja poistuin sairaalasta.

Hymyillen kävelen ulos autolleni, ja hyvvään sen kyytiin. Käynnistän sen, ja hiljalleen ajamaan kotiin. Havahdun ajatuksissani, ja huomaan olevani pihassa. Sammutan auton, ja kävelen sisään. Riisuttuani takin ja kengät kävelen suoraan makuuhuoneeseen, ja otan boxereilleni, menen sänkyyn, ja yllätyksellisesti nukahdan melkein heti, miettien Josieta.

Together forever -6

Aamulla herään, ja nousen samantien sängystä. Valitsen vaatteet, ja kiiruhdan keittiöön, huomaan kellon olevan jo yksi. Nukuinpa kummallisen pitkään. Laitan suoraan ulkovaatteet päälle, ja nappaan omenan mukaan. Menen ulos syöden samalla omenaa, ja kävelen autolle. Käynnistän sen, ja ajan , ehkä hieman ylinopeuttakin, sairaalalle. Siellä parkkeeraan auton, ja kävelen suoraan Josien huoneen ovelle.

Koputan sitä sievästi, ja saan hennon sisään- huudon. Kävelen hymy huulilla sisään, ja ojennan matkalla ostamani kukat ja suklaat Josielle. 

"Kiitti, ei sun olis tarttenut" hän punastuu, söpöä.

"Mut mä halusin" 

"Mut miten sä voit?" Kysyn hymyillen.

" ihan hyvin, rintaan vaan vähän sattuu, hoitajat sano et mä saan ehkä lähtä kokonaan kotiin muutaman viikon sisällä, jos se ite syöpä ei leviä" hän sanoi innoissaan.

" no sehän on mahtavaa! Mä tuun kattoon sua joka päivä tänne" huudahdin virnistäen. Josie hymyili iloisesti. 

"Ens kerralla katotaan se kauhuelokuvakin" hän virnistää.

" tottakai!" Hymyilen. 

Juttelimme niitä näitä, kunnes hoitaja tuli ilmoittamaan, että Josie tarvitsisi lepoa, joten hänet on jätettävä nyt rauhaan. Kumarrun halaamaan Josieta, ja suutelen tätä otsalle. 

"Moikka, nähään huomenna. Koita pärjäillä!" Huudan vielä kun suljen oven. Menen hiljaa sairaalasta ulos hymyillen, miettien Josieta. Kävelen autolleni hymy suupielissä, kunnes huomaan toimittajan edessäni, kamera kädessään.   Kuulen kohta räpsähtävän salaman äänen, ja hymyni hyytyy.. Kiroan itsekseni,  ja loikkaan autooni.Käynnistän sen ennätysajassa. Lähden ajamaan kotiin päin, ja mietin kauhulla, mitä kaikkea lehdet keksisivätkään. Havahdun ajatuksistani, ja huomaan olevani perillä.

Sammutan autoni, ja jään istumaan autoon hetkeksi. Lopulta nousen autosta, ja kävelen sisälle. Riisun kengät ja takin, ja menen olohuoneeseen. Rojahdan sohvalle, ja suljen väsyneenä silmäni. Kohta tunnen vaipuvani unen ihmeelliseen maailmaan. 

Olipas tylsä luku :D no saatte pärjätä sillä sen aikaa et tulee lisää ^^ äää kiltit kommentoikaa mitä tykkäsitte tästä luvusta. Mää toivon niin :3 ja kysykää siitä ask anything jutusta  nii et olis jotai järkee tehä se:)

Together Forever -4

hyvää yötä, ja kiitos mukavasta illasta! ;) Noin. luin viestin vielä kerran läpi, ja painoin lähetä nappia. Kohta kuulin piippauksen viestin lähettämisen merkiksi. Huokaisin syvään, ja laitoin iPhoneni viereiselle pöydälle, ja suljin silmäni. Nukahdin hentoon ja pinnalliseen uneen. Kohta havahduin hereille kuullessani viestin merkkiäänen. 

Tarkistin tulleen viestin,-joka oli Josielta-, ja laitoin taas silmäni kiinni nukahtaen tällä kertaa syvään uneen. Aamulla heräsin kirkkaaseen auringon valoon.

"Samperin aurinko" mutisin itsekseni, mutta sain nostettuani itseni sängyn pohjalta. Haukottelin leveästi, ja löntystin vaatekaapilleni. Valitsin sieltä sopivat vaatteet, jonka jälkeen suin hiukseni kuntoon, ja raahauduin vieläkin unisena keittiöön.

Kauvoin kaapista muroja, ja lorautin niihin maitoa. Kaivoin lusikan kaapista, ja aloitin syömisen. Kauhoin muroja suuhuni nopeaan tahtiin, ja sainkin suhteellisen vauhdilla syötyä. Vein astikat tiskikoneeseen, ja laitoin sen päälle. Kaadoin vielä jääkaapista appelsiinituoremehua lasiin, ja kulautin sen kurkkuuni. 

Sen jälkeen tarkistin twitterin ja instagramin, ja selasin, mitä telkkarista tuli. Tästä oli tulossa hyvinkin tylsä päivä. Katselin avoimesta ikkunasta ulos, siellä oli todella tuulinen ilma. Puut heiluivat tuulessa, ja ihmisillä oli kiire neljän seinän sisälle,pois tuulesta.  Voisin mennä käymään kaupassa, tuskin siellä nyt paljon faneja on.

Nappasin lompakkoni hyllyltä, ja laitoin vanssit jalkaan. Vedin vielä takin päälleni, josta huppu peitto puolet naamastani. Avasin ulos, ja kirpeä tuuli sai miettimään kahdesta kauppaan menosta. Päätin kuitenkin lähteä, ja astuin tuulen tielle. Kävelin nopeaa tahtia kauppaan, jonne pääsinkin ripeästi perille. Siellä vedin hupun päästä, ja menin hakemaat tarvittavat ruoka-aineet. 

"OMG, TUOL ON SE LOUIS, SE LOUIS STYLES ! EIKU TOMLINSON" kuulin vasemmalta puoleltani. Käännyin ympäri, ja kohtasin kolme nuorta tyttöä.

"Moi" hymyilin. 

" II SE PUHU MULLE, öh, saataisko me kuvat ja nimmarit?" Lähinpänä seisonut tyttö huudahti punastuen. Nyökkäsin. 

"Tottakai" sanoin, ja siirryin poseeraamaan tyttöjen vierelle, ja pyysimme ohi kulkevaa naista ottamaan kuvan. Kirjoitin vielä nimeri kolmeen paperiin, ja halasin vielä kaikkia. Vilkutin tytöille, ja palasin takaisin ajatusmaailmaani mitä tarvitsisin mukaani. 

Valittuani ostokset, olin valmis siirtymään kassoille. Samassa kohtasin hyvinkin tutun katseen. 

" Louis!" Tämä huudahti.

" Josie! Mitä sinä täällä teet?" Kysyin virnistäen.

"Me tultiin hoitajan kans käväseen kaupassa, mut nyt mä hukkasin sen. Se meni hakemaan lihaa " tämä huokaisi. 

"No mennään katsomaan lihahyllyiltä?" Ehdotin. Josie nyökkäsi, ja johdatin meidän lihojen luo. Siellähän se hoitaja olikin.

"Missä hitossa sinä tyttö olit? Tiedät varsin hyvin ettet saa lähtä omille teille! Sai olla viimeinen kerta kun otan sinut mukaani!" Hoitaja huusi kimeällä äänellä. 

"Syy oli minun. Hän jäi juttelemaan minun kanssani" Josie mulkaisi minua, ja hoitaja katsoi äkäisesti.

" Hei Margareta, voisinks mä mennä Louisin luo illaksi, se tois mut sitten illalla takaisin sairaalaan?" Josie kysyi ja katsoi minua vinkaten silmäänsä.

"Joo mä voisin sit tuoda Josien turvallisesti takaisin, eikä hänelle kävis mitään" lisäsin perään. Margaret katsoi meitä kumpaakim peräjälkeen kunnes totesi vieläkin äkäisesti:

"Hyvä on. Mutta Josien on oltava ennen kymmentä sairaalalla. Muuten tämä oli viimeinen kerta kun hän pääsee minnekkään" Tyydyin vain nyökyttelemään päätäni, jonka jälkeen lähdimme kassoille päin.

"Aikamoinen pakkaus!" Tokaisin nauraen.

" nojoo sillä on muutama ruuvi löysällä" Josiekin nauroi. Maksettuani ostoksen lähdimme yhdessä kävelemään kotiini päin. 

Kohta olimmekin perillä, ja nähtyään talon Josien silmät suurenivat.

"Aikamoinen lukaali!" Hän huudahti. Virnistin tälle, ja päästin meidät sisään. Järjestelin juuri ostamani ruokatarvikkeet oikeille paikoille, ja liityin Josien seraksi sohvalle. 

"Katotaan joku leffa? Joku romanttinen?" Josie ehdotti. 

"Okei, jos sen jälkeen kauhua?" Virnistin.

"Hah, mä en pelkää" hän huudahti.

"En mä oo niin sanonutkaan" vinkkasin.

Josia valkkasi elokuvan, ja laittoi sen pyörimään. 

" Ouh, tää! Mä taidan nukahtaa"  voihkaisin.

Josien näkökulma

" äläs nyt! Mäki lupasin kattoo kauhua, joten säkin kestät romanttista" tokaisin.  Elokuva alkoi, ja huomasin Louisinkin seuraavan sitä kiinnostuneena. Puolessa välissä olin vuodattanut jo monet kyyneleet. Käänsin katseeni Louisiin. Tämä katsoi minua.

" Sä itken leffan takia?"  Hän virnisti.

" Ei ollut sullakaan kyyneleet kaukana" huudahdin. Louis virnisti, muttei sanonut mitään. Käänsin katseeli televisioon. Minäkin pystyn elämään aivan normaalia elämää. En halua sääliä, enkä erityiskohtelua. Haluan olla tavallinen tyttö, aivan kuin muutkin.

Haluan, että Louis kohtelee minua miin kuin muitakin tyttöjä, enkä halua sairauteni vaikuttaman elämääni millään tavalla. Okei, näkyyhän se paljon elämässäni, mutta en halua sen näkyvän yhtään enempää, kuin on pakko. Olen vain tyttö muiden joukossa. 

Elokuvan loputtua katsahdan Louisiin. Tämä virnistää minulle, on kauhun aika.  Louis valitsee elokuvan, ja laittaa sen päälle. Seuraan hajamielisesti leffan tapahtumia, miettien samalla, mikä minulla unohtui. Olen varmasti unohtanut jotain, jotain tärkeää. 

Louisin näkökulma

Yhtäkkiä näim sivusilmällä Josien haukkovan henkeään. Siirryin tämän viereen. 

"Hengitä syvään ja rauhallisesti, hengitä syvään" hoin tälle. Josien hengitys vain kiivastui, ja tämä hoki jotai astmasta. Koin parhaaksi ratkaisuksi tilata ambulanssin. Sinne soitettuani kiedoin käteni Josien ympärille, ja odottaen ambulanssia. Teki kipeää katsoa henkeään haukkojaa tyttöä, josta oli tullut minulle tärkeä. 

En voinut tehdä yhtään mitään, ainakaan sairaalan mielestä. Piti vain odottaa. Kohta kuulin pillien äänet, ja sairaanhoitajat ryntäsit Josien luo. Tälle annettiin happinaamari, ja hänet lastattiin paareille. Yksi mies esitti minulle muutaman kysymyksen, jonka jälkeen Josieta lähdettiin kuskaamaan ambulanssiin. 

"Mä tuun mukaan. " tokasin. Mies pudisteli päätänsä. 

" ja teiän olis ehkä hyvä tietää et tolla tytöllä on syöpä. Mä hitto vie tuun mukaan!" Mies  huokaisi ja antoi luvan, ja kipitti muiden luo. Kohta Josieen työnnettiin iso ruisku, varmaan siihen syöpään liittyen.

Kiipesin autoon, ja lähdimme ajamaan nopeasti kohti sairaalaa. Puristin Kosieta kädestä. En kestäisi, jos Josielle sattuisi jotain. Tuo tyttö oli tullut minulle oikeasti tärkeäksi tämän muutaman päivän aikana. Josie oli niin hento, niin heikko, kuin paperi, joka menee rutistamalla rikki. Tekisin mitä vain, että Josie selviäisi. Hyvä Jumala anna Josien olla kunnossa.

Tämän kasvot sinersivät, hän ei hengittänyt. Mitä mitä tein väärin? Jos Josie ei selviä, en tiedä mitä teen. Josie pärjää varmasti, hän on vahva, mutta heikko. Katselin nuita huulia, nuita kauniita kasvoja. Jos Josie ei selviä, minä, Louis William Tomlinson, lupaan omistaa elämäni syöpää sairastaville lapsille.

oon huono keksiin otsikkoja part #9876543

Nyt hirveen monella on semmonen et saa kysyy kaikkee turhaa maasta taivaisiin, siis kommentteihin kysymyksiä ja sit vastaa niihin. No mullaki hirvee halu tehä semmonen, eli NYT KAIKKI KYSELEEEEEEN ---> ask ask ask! eli iihan kaikenlaisia kysymyksiä maasta taivaisiin, eiku ohops on yks sääntö o: en vastaa semmosiin henkilökohtaisiin kysymyksiin (8 koska jos ette sattumalta oo viel huomannu nii kirjotan nimettömänä tätä ficciii ;) jep nyt kaikki tonne alas laittaa kysymyksiä!

ja mää toivon et niitä oikeesti tulee, koska jos vaan muutama kyssäri nii en ala tekee semmosta ^^ ja aikaa on entiiä, sitteku on oikeesti niitä kysymyksiä ja on sopiva aika tehä se ni teen sit:) 
NYT KAIKKI KYSELEEEEN

Together forever -3

Heippa pitkästä aikaa, ja mulla on hyvä syy miks on tullu nyt tällane tauko, ja miks en jatkanu jo eilen ku lupasin. Ekaks, eilen mulla oli aivan järkyttävä migreneeni enkä sillon aio mennä koneelle. Ja nulta on kadonnu ispis KOKONAAN. Ei kiinnostaa tää kirjottaminen yhtää, ja tääki teksti on varmaan ihan tönkköä luettavaa mut saatte tyytyy tähän. Yritän kirjottaa huomennakin ku on loma ja ei oo kouluu, nii ei oo muuta tekemistä niii ehin kirjottaa:) noniii, aloittakaa lukeminen ja nauttikaa jos voitte:)

Noniin. Olin valmis. Katsoin vielä asuvalintaani. Minulla oli beessit housut, ja valkomusta raita t-paita. (XD raita tee paita , joo ok) Kävelin keittiöön, siivosin vielä jälkeni pöydältä, jossa olin juuri syönyt aamupalaa. Sen jälkeen sammutin valot talosta, ja menin eteiseen.,  Laitoin vielä vanssit jalkaan, ja astuin ulos. Ulkona oli kirpeän viileä sää, koska oli syksy.Puissa oli kauniin oranssit sävyt Kävelin autolle ja suljin oven. Käynnistin auton, ja lähdin ajamaan sairaalalle. Miten kaikki olikin päätynyt siihen, että vien syöpäpotilaan ulos? Tai no, eiväthän nämä niin sanotut treffit olleet, mutta smapa tuo.

Kohta olinkin jo sairaalan parkkipaikalla. Jätin autoni lähelle ovea, ja astuin sisään. Menin  Josien huoneen ovelle, ja koputin siihen. Kohta kuulin "sisään" huudon, jonka jälkeen avasin oven ja kävelin huoneeseen. Josie istui sängyllään, ja hänellä oli mustat tiukat housut, farkku kauluspaita,ja hiukset olivat sottuisella nutturalla pään päällä. Hän näytti kieltämättä hyvältä!
"Moi" Hän naurahti.
"No hei, mennäänkö?" Sanoin. Hän nousi ylös ja käveli luokseni. Kävelimme autoon hiljaisuudessa.
" Minne me mennään?" Josie kysyi malttamattomana. Naurahdin tälle.
" Kohta näät" tokaisin hymyillen. Avasin Josielle oven, jonka jälkeen kiersin omalle paikalleni. Käynnistin auton ja lähdimme hiljalleen ajamaan kohti paikkaa johon halusin tytön viedä.

" Minne me mennään?" Josie kysyi.
" Yhdestoista" Vastasin nauraen.
"Mitä?" Tuo tokaisi hämmentyneenä.
" Tuo oli yhdestoista kerta kun kysyt minne olemme menossa" Virnistin.
"Okei, en kysy enää. No millon ollaan perillä?" Hän hymyili.
"Josie!" Huudahdin.
"Okei okei" tuo naurahti, eikä kysynyt enää. Kohta huomasin kyltin, jossa luki päärämme nimi. Käännyin oikealle tielle, ja hakeuduin parkkipaikalle.
"Huvipuistoon!" Josie huudahdi.
" Jep" Naurahdin. Parkkeerasin auton, ja sammutin. Kiersin toiselle puolelle avaamaan Josielle oven, ja tämä astui ulos.
Kävelimme kassalle (?) ja hetkisen suostuteltuani maksoin molemmat sisään.

" No, minne mennään ekana ?" Kysyin Josielta.
"Tuonne" Hän päätti  ja osoitti vuoristorataa.
"Ootko sä ollut täällä ennen ?" Kysyin kävellessämme laitteelle.
"Olin mä joskus pienenä, kun olin vielä terve" Josie sanoi hiljaa. Loin tyttöön myötätuntoisen katseen, ja kosketin hänen kättään. Siirryimme jonottamaan vuoristorataan. jono ei ollut pitkä, ja kohta istuimmekin jo junan penkeillä joka kiertää vuoristoradan. Kiinnitimme turvakaaret, ja vaunu lähti hiljalleen liikkeelle.
"Tota, entä jos tää vaunu tippuu?" Josie tokaisi samassa silmät suurina.
"Ei tää tipu, mä lupaan sen" Hymyilin ja otin Josieta kädestä. Hän hymyili minulle ja käänsi katseen eteensä. Vauhti koveni, ja seuraava mäki tuli. Josie puristi kädestäni, ja hymyilin tälle rauhoittavasti.

"Vau, se näytti alhaalta katsottuna enemmän vaisulta" `Josie tokaisi laitteen jälkeen. Naurahdin.
"Minne seuraavaksi ?" Hän kysyi.
" Tonne!" Huudahdin samassa, ja osoitin karusellia nauraen.
" Louis.." Hän yritti.
" Ei mitään muttia, ala tulla nyt!" Tartuin Josieta kädestä ja lähdin viemään häntä karuselliin.Tämä seurasi nauraen perässä. Kohta olimme karusellin edessä.  Jonoa ei ollut, joten pääsimme kiipeämään suoraan hevosten selkään. Kohta laite lähti liikkeelle. Nauraen istuimme hevosien selässä.
" Louis, tää on noloa" Josia sanoi osoittaen tiellä meille nauravia ihmisiä. Muutama heistä tunnistikin minut, mutta onneksi täällä oli sen verran vähän porukkaa, ettei kukaan ollut tähän mennessä keskeyttänyt meitä. Vilkutin ihmisille iloisena ja nauraen. Josie peitti naamansa kädellään nauraen.

Kohta vauhti hiljeni, ja saimme astua pois karusellista.
"Se oli oikeasti noloa!" Josie huudahti.
" Kaikkea pitää kokeilla" Muistutin virnistäen.

Muutaman tunnin kuluttua:

" Joko lähettäis seuraavaan ?" Kysyin Josielta.
" Eikö tää päivä lopukkaan huvipuistoon?" Hän kysyi hämmästyneenä.
" Ei" Sanoin salaperäisesti.
" Okei, jos mä olisin tyhmä mä kysyisin minne me mennään mutta en oo joten oon hiljaa" Hän virnisti. Naurahdin. Kävelimme pois huvipuistosta, ja  menimme autolleni. Päästin Josien sisään ja menin itsekin istumaan autoon. Käynnistin sen ja lähdimme ajamaan kohti valitsemaani hiljaista ravintolaa.
"Minne me ollaan menossa?" Josia kysyi kohta naurahtaen.
"Okei, me mennään syömään" Huokaisin virnistäen. Josia naurahti ja sulki suunsa. Ravintolan edessä sammutin auton, ja kuljetin meidät fanien ohi jotka olivat ravintolan edessä. Käteni oli Josien alaselällä, ja tämä selvästi jännitti hieman faneja. Astuimme sisään ravintolaan, ja istuuduimme minun nimellä varattuun pöytään.

Tarjoilija tuli ottamaan tilauksemme, jonka jälkeen ruoka toimitettiin nopeasti pöytään. Kiitin tarjoiliaa, joka lähti kohta takaisin tiskin taakse.
"No, minkälaista on olla julkkis? " Josie kysyi nauraen.
" No siinä on hyvät ja huonot puolensa" Virnistin.
"Miten sä jaksat kun ihmiset seuraa sua joka paikkaan etkä voi oikeen liikkua missään rauhassa? " Tämä tivasi.
" No jaa, toisaalta voisi kyllä joskus olla hiljaisempiakin päiviä, mutta ilman faneja meitä ei olisi"  Sanoin.

Josie nyökkäsi, ja jatkoimme syömistä hiljaisuuden vallitessa.
"Vietkö sä useinkin syöpäsairaaloiden tyttöjä huvopuistoon ja ravintohoihin? " Josia kohta naurahti.
"Itse asiassa sä oot eka" virnistin. Kohta saimme syötyä, ja pyysin tarjoiliaa antamaan laskun.
"Mä maksan puolet" Josie huudahti kun ojentin tarjoilialle setelinippua. Työnsin rahat nopeasti tarjoilialle.
"Myöhäistä" Virnistin.
"Hei! Toi ei ollut reilua" Josie mutristi suutaan. Hän näytti kieltämättä söpöltä niin tehdessään. Näytin tuolle lapsellisesti kieltä. Nousimme ylös, ja kävelimme autooni, fanitkin olivat kyllästyneet odottamaan ja lähteneet pois. Ajoimme hiljaista vauhtia sairaalaa kohti. Autossa oli hiljaista, kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Sairaalan pihassa parkkeerasin auton parkkipaikalle. Sammutin sen ja autoin Josien ulos autosta. Kävelimme hijakseen sisään sairaalaan, ja saatoin Josien tämän huoneen ovelle.

" Mulla on ihan mahtava päivä takana. Ja kiitos siitä kuuluu sulle" Tämä naurahti iloisena.
" Mullakin oli hauskaa. On kunnia saada se kunnia"(en tienny miten olisin ton kirjottanu, kuulostaa #peelolta mut so? XD) virnistin. Halasin vielä Josieta, ja käännyin lähtiäkseni. Toivotin vielä hyvät yöt ja lähdin autolle. Josiella on upea luonne. Hän osaa tarttua hetkeen, eikä pelkää laskea leikkiä vakavasta sairausestaan. Jokin tuossa tytössä viehättää minua. Jossain sisällä tarvitsen uuden samalaiset päivän Josien kanssa. Ehkä se vielä onnistuukin. Kävelin autolleni, ja menin sisään. Käynnistin autoni, ja lähdin ajamaan kotiin päin. Samassa jokin valkoinen lappu pelkääjän paikalla kiinnitti huomioni. Otin sen käteeni, ja suuni puhkesi hymyyn tajutessani mitä lappu sisälsi. Siihen oli kirjoitettu puhelinnumero, jonka alla luki xJosie.

Together Forever -2

 http://daddykinklibrary.tumblr.com/post/63420692429/i-would-like-this-song-played-at-all-major-and    kuunnelkaa toi:33333


Aamulla herään väsyneenä, mutta väsymykseni hälvenee ku muistan minne tänään olen menossa. Katsomaan syöpäpotilaita. Nousen ylös sängystäni -palasin eilen kotiin- ja valitsen toffeen riset housu, ja valkopunaisen vanssin tee-paidan. Puen ne ja laitan vielä hiukseni kuntoon. Sen tehtyäni kipaisen alakertaan keittiöön.

"Huomenta unikeko. Minne sä oot tänään menossa ku nyt jo oot laittautunut?" Johannah, äitini kysyy.

"Huomenta. Ajattelin mennä käymään syöpäsairaalassa katsomassa lapsia, ja nuoriakin"

Äiti nyökkää hyväksyvästi.

"Tee se. Potilaat ilostuvat kut tietävät sinun ajatelleen heitäkin" naurahdan, ja kaivan jääkaapista voita ja leipää. Voitelen itselleni leivän ja laitan maitoa lasiin. Syön ne hitaasti miettien tulevaa päivää. Kohta olenkin jo valmis, ja menen eteiseen.

Laitan tennarini jalkaan, ja kävelen nopeasti autoon yrittäen olla välittämättä monista tytöistä kotimme edessä olevalla tiellä. Peruutan varovaisesti tielle, ja lähden ajamaan moottoritietä sairaalaan. Katson takapeilistä, miten jotku tytöt juoksevat auton perässä pitkälle matkaa. Yleensä jään jakamaan muutamat nimikirjoitukset ja kuvan, mutta nyt en ehdi. Laitan radion päälle, ja sieltä soi Justin Bieber Never say never.

Annan kanavan olla, ja mietin tulevaa päivää. Yleensä monet lapset itkevät ilosta nähdessään minut, ja se jos joku lämmittää sydäntä. Huomaankin jo olevani sairaalan pihassa, ja sammutan auton mahdollisimman lähelle pääsisäänkäyntiä. Nopeasti astun ulos autosta, ja kiiruhdan sisälle. Pyydän hoitajaa näyttämään vapaa huoneen, jonne minun olisi tarkoitus mennä.

Kohta olemmekin perillä, ja avaan hieman jännittyneesti oven. Pienet potilaat kääntävät katseensa minuun, ja heidän kasvoilleen nousee hämmästynyt ilme. Toettuaan he ryntäävät luokseni, paitsi tietenkin ne, jotka ovan pyörätuolissa tai muuten vaan kykenemättömiä liikkumaan. 

Kumarrun halaamaan jokaista vuorotellen, ja siirryn niiden luo jotka eivät liiku. Yksi ojentaa minulle lippalakin, joka on One Directionin fanituote.

"Hei! Mikä sinun nimesi on?" Kysyn tytöltä hymyillen. Tämä on joku viisi vuotias.

"Amber" hän sanoo ujosti. 

"Tuolla on mun sisko, Josie" tyttö lisää ja osoittaa ikkunan viereen sängylle. Kirjoitan nimeni tytön päähineeseen, ja jaan muillekkin nimikirjoitukseni. 

Kävelen harkitusti Josien sängyn viereen. Sängyllä makaa kaunis tyttö, noin 18-vuotias. 

"Hei" kuiskaan tälle. Tyttö avaa suljetut silmänsä ja hymyilee.

"Hei"hän tervehtii.

"Mun nimi on Louis, sä oot vissiin Josie?" naurahdan kysyvästi. 

"Joo oon mä, Amberko sanoi?" Josie nauraa helisevää nauruaan. Nyökkää n hymyssä suin. 

"Mä tiiän että sä haluisit kysyä mikä mulla on, mutta et kehtaa, joten säästän sut nololta tilanteelta. Mulla on pahanlaatuinen kasvain rintakehässä, aivan sydämen lähettyvillä. Ei oo varmaa onko sille parannuskeinoa, mutta ainakin lääkärit yrittävät kovasti kaikkea" tyttö sanoo nopeasti katseen takana surua.

"Ai, mä oon todella pahoillani" sanon ja hymyilen surumielisesti.

"Äh älä suotta, jokainenhan kuolee joskus" Josie tokaisee ja naurahtaa. 

"Josie! Sun täytyis nyt käydä vähän ulkona että saat sinäkin raitista ilmaa!"

"Louis voi käyttää mua!" Tyttö huudahtaa.

Väännän suuni hymyyn ja nyökkään hoitajalle. Autan Josieta nousemaan sängystä, ja lähdemme varovaisesti ja hiljaa kävelemään kohti ovea. Kohta Josie kävelee itse, ja kävelen tämän vierellä. 

" mä vihaan näitä sairaala vaatteita!" Tyttö tokaisee ja tarkoittaa vaaleankeltaista mekkoa yllään.

Naurahdan tälle. 

" mennään istuun tonne penkille suihkulähteen viereen" Josie sanoo ja lähtee määrätietoisesti kävelemään kohti ruskeaa tuolia. Istumme siihen ja katselemme lintuja jotka nokkivat maata edessämme.

" miks sä tulit tänne sairaalaan? " Josie kysyy kohta rikkoen hiljaisuuden.

"No.. Syöpä on aina hieman varjostanut mun elämää, parhaan ystäväni menehdyttyä siihen nuorempana. Ainakin potilaat ilostuvat nähdessään ilodinsa" naurahdan.

" otan osaa. Idolinsa! Oletko sä joku julkkis? " Josie huudahtaa. 

"Joo, mä oon laulajana One Direction bändissä" naurahdan.
"Okei" Josie naurahti. Juteltuamme jonkin aikaa Josieta huudeltiin sisälle.
"Voisinko mä pyytää sulta jotain?" Josie kysyi hiljaa.
"Tottakai" Vakuutin tälle.
"Mun äiti ja isä ei vie mua ikinä minnekkään, ne ottaa mukaan aina vain Amberin, niin mä vaan mietin, et jos sä voisit viedä mut jonnekkin täältä sairaalasta vaikka edes yhdeksi päiväksi? Täältä saa lomaa jos vain on joku joka huolehtii ja.."
"Joo. Millon sopisi?" Keskeytin Josien änkytyksen hymyillen. Hämän naama puhkesi hymyyn.

"Sopisko heti huomenna?" Tämä huudahti iloisena. Nyökkäsin. Autoin hänet seisomaan ja lähdimme kävelemään sairaalaan. Siellä saatoin Josien huoneeseensa ja hyvästelin vielä pienet potilaat. Odotin jo oikeastaan innolla ja mielenkiinnolla mitä huonisesta tulisi.

Minä luotin sinuun

"Joo menkää te eeltä, me tullaan sitten yöllä vasta. Äläkä unohda mua siellä" virnistän Zaynille tämän puhuessa illasta klubilla, johon olemme sopimeet menevämme. Pojat nyt, minä ja Melissa myöhempääm yöllä.

"Mä mietin sua kokoajan" hän sanoo ja suukottaa niskaani. Kierrän käteni tämän kaulan ympäri ja suutelen häntä. Suudelman loputtua Zayn painaa otsansa otsaani. 

"Mä rakastan sua, tapahtu mitä tapahtu. Enkä mä vois ikinä satuttaa sua" hän kuiskaa. 

"Mäkin rakastan sua" romanttisen hetkemme keskeyttää auton torven ääni. 

" meehän nyt, ettei muut joudu oottelemaan" hätistelen Zaynia ovelle päin.

" hei sitten! " hän vielä huutaa ja lähettää lentosuukon. Otan sen kiinni ja laitan taskuun. Zayn sulkee oven nauraen, ja kohta kuulen renkaiden vaimenevan äänen.  Laitan pyyhkeen jolla olin pyyhkinyt ruokapöydän pois, ja avaan hiukseni nutturalta. 

Kävelen makuuhuoneeseen, ja valitsen sieltä mustan paljettitopin, tiukat farkut, ja poleron. Laitan ne sängylle odottamaan, ja painelen kuumaan kylpyyn. Unohdan kaikki ajatuksen kuuman veden virratessa iholleni. Lopulta tajuan olleeni kylvyllä jo yli puoli tuntia, ja nopeasti suljen hanan ja kuivaan itseni. Laitan hiukseni pyyheturbaaniin.

Puen valitsemani vaatteet ylleni, ja tarkastelen lopputulosta. Ei hullumpi!  Avaan pyyhkeen, ja vaaleat kohtalaisen paksut hiukseni , jotka ylettyvät hieman yli rinnan, pääsevät irti. Harjaan ne, ja kuivaan föönillä. Alan muutama hiustuppi kerrallaan kihartamaan niitä, ja jonkin ajan kuluttua katselen lopputulosta. Samassa katseeni kiinnittyy kelloon, ja huomaan sen olevan jo melkein puoli yksitoista. 

Melissa tulee hakemaan minua yhdeltätoista, ja Zaynkin on ollut klubilla jo  reilut kolme tuntia. Otan pienen hopean laukun, ja sullon sinne avaimet, iPhoneni, rahat, ja avaimet. Menen keittiöön, ja voitelen nopeasti itselleni muutaman leivän. Keitän teen, ja ne syötyäni ja juotuani kuulen juuri sopivasti Melissan auton äänen. Hänen autonsa erottaa helposti muiden autojen äänistä, sillä Melissan autosta kuuluu hirveää paukutusta. Mutta siihen on onneksi jo tottunut.

Sammutan vielä joka paikasta valot, ja menen ulos lukitsn ulko-oven samalla. Kipuan Melissan kyytiin, ja lähdemme ajamaan kohti klubia, jonne on onneksi vain muutama kilometri. Kohta olemmekin jo perillä, ja parkkeeramme auton sisäänpääsyn lähelle. Jo ulos asti kuuluu kuinka kovalla musiikki onkaan.

Näytämme vartijalle papereitamme, joka päästää meidät urahtaen sisään. Sisään päästyämme tarkastelen ihmisiä, ja etsin muiden joukosta sitä tiettyä. Kohta tunnen kämmenen olallani, ja hymysuin käännen ympäri. Hymyni hyytyy huomatessa, kuka edessäni on. Sotkuiset hiukset, henki lemusi vahvasti alkoholille, näppyinen naama, ja liian lähellä minua. Kaikin puolin ällöttävä mies. 

"Tuu mennään tanssiin!" Mies hönkii naamaani.

" kuule ei kiitos tällä kertaa! " sähähdän inhosta irvistäen miehelle. Tyrkkään tämän pois, ja huomaan Melissan olevan jo drinkillä jonku hyvännäköisen miehen kanssa. Varvistelen ja yritän epätoivoisesti etsiä päitten joukosta sitä yhtä. Mutta Zayniä ei näy. 

Samassa huomaan tutun naaman edessäni. 

" Moi Niall, missä Zayn on?" Huudan tälle, jotta ääneni kuuluisi musiikin yli. 

" Tota, se on tuolla noin" Niall sanoo hieman vaivalloisesti, ja selvästi hieman huoppelissä, ja katsoo olkani yli.

Käännyn ympäri, ja mutta Niall hyppää eteeni.

"Mitä? Miksen mä saa kattoo.." Tyly kysymykseni keskeytyy, kun näen mitä Niall ei halua minun näkevän. Nainen. Blondi, kaikin puolin tyrkyllä oleva, liian vähissä vaatteissa, suutelee. Hän suutelee elämäni miestä, eikä tänä näytä panevan pahakseen. Zayn suutelee vierasta naista, vaikka tietää minun olevan täällä. Tietää satuttavansa minua, tietää että rakastan häntä.

 Kyyneleet vierivät yksi toisensa jälkeen poskilleni, kun tuijotan Zaynia ja tuota blondia. Niall laskee karhean kämmenensä olalleni.

"Mä oon niin pahoillani. Ei Zayn varmasti tarkota mitään, se vaan on liian humalassa tajutakseen" Niall sanoo matalalla äänellä. En vastaa mitään. Zayn erkanee hitaasti naisesta, ja hänen katseensa tarkentuu minuun.

Hänen kasvoilleen muuttuu outo ilme. Tavallaan se ei muutu edellisestä, suutelusta, mutta naamion takana jotain särkyy.  Hän työntää naisen pois, ja lähtee kävelemään luokseni. 

"Mä olin humalassa" eikö tuolla ollut muuta sanottavaa? Ei edes pyytänyt anteeksi? Kyynelten sumentavien silmin käännyn ympäri ja jätän Zaynin niille sijoilleen, ja juoksen ulos tyrkkien muita tieltäni. Nyt on loppu syksy, ulkona on todella kylmä. 

Juoksen eteenpäin, välittämättä kylmyydestä, välittämättä siitä kuinka vaarallista on liikkua yksin pimeällä perjantai-iltana kadulla. Juoksen tietättä määränpäätäni. Minä vain juoksen. Lopulta en enää erota maisemia, ja rojahdan maahan polvilleni. Kyyneleet valuvat pitkin kasvojani, ja sumentavat tajuntani. 

Huomaan nukahtavani. Näen unta Zayniatä suudellessa toista, tuntematon ilme kasvoillaan. Lopulta herään säpsähtäen , ja nousen kompuroiden ylös jonkun käden avulla. Avaan turvonneet ja sumeat silmäni, ja huomaan auttajan iäkäs vanha ystävällisen näköinen nainen.

"Voi lapsirakas mitä sinulle on käynyt? Ota tästä tämä viltti, sinähän jäädyt" hän kysyy säälivästi. Samassa muistan kaiken ja kyyneleet viiltelevät kasvojani. Meikit ovat levinneet aikoja sitten. Yllätyksekseni kerron koko tarinan naiselle, joka katselee minua myötätuntoisesti. Kiedon kiitollisena viltin ympärilleni, ja kerron naiselle osoitteen, johon hän pyytää taksin meitä viemään, toki ensin tilattuaan sen.

Kohta taksi onkin pihassamme, ja huomaan valojen olevan kiinni. Zayn ei siis ole vielä kotona. Tuhannesti kiittäen pyydän naista , joka kertoo nimekseen Ellie, tulemaan teelle. Tämä kieltäytyy kohteliaasti valittaen kotiaskareitaan. Hyvästelen Ellien, ja poistun taksista ja avaan ulko-oven. Sisällä keitän itselleni teetä, enkä vaivaudu edes pesemään kasvojani saatika sitten menemään suihkuun, vaikka Ellie vannotti minun käyvän kuumassa kylvyssä.

Kiedon viltin ympärilleni, tungen villasukat jalkaani, ja laitan neuletakin vielä päälleni. Istun sohvalle höyryävän teen kanssa, ja kohta kuulen oven käyvän. Vilkaisu kelloon riittää kertomaan syyn miksi olin niin jäässä. Kello on seitsemän AAMULLA!? Olin nukkunut puistossa monta tuntia. 

Zayn kävelee sisään ja istuu viereeni sohvalle. Hänellä on hirveät silmäpuaait, ja väsyneen ja muutenkin hirveän näköinen johtuen kovasta humalasta edellisiltana. 

" Anna anteeks rakas. Mä olin niin humalassa.." Zayn aloittaa, mutta keskeytän hänet. 

"Mä en kaipaa sun selityksiä. MUA EI VITTU KIINNOSTA MIKÄÄN MUU KUIN SE, MITÄ MÄ NÄIN. JA MÄ NÄIN SUT SUUTELEMASSA TOISTA NAISTA. SÄ TIESIT MITEN SÄ SATUTTAISIT MUA,SÄ TIESIT ET MÄ RAKASTAN SUA. MUTTA SILTI SÄ TEIT SEN. SÄ OOT PILANNUT MUN ELÄMÄN EIKÄ MUA KIINNOSTA OLITKO SÄ KUINKA HUMALASSA." Huudan kyyneleet vuotaessa ja teemuki sohvalla kaatuneena ja sohva värjäytyteenä keltaiseksi teestä. 

"Elisabet, se oli vain yks suudelma. Eikä se merkannut mitään. Sua mä rakastan enkä muuta. Mä käyttäydyin kusisesti, kun en edes pyytänyt anteeks. Mä ymmärrän kyllä jos sä et haluu antaa mulle anteeks, ja ehkä niin onkin parempi etten voi satuttaa sua enää. Mä en tarkoittanut mitään, mä en halunnut satuttaa, sua, mä rakastan sua eniten tässä maailmassa, eikä mikään oikeuta mua tekemään sulle noin. Mä pyydän et sä yrittäisit antaa mulle anteeks"

"Mä luotin suhun" ehdin sanoa, kun tunnen Zaynin turvallisen tuoksun, ja painan pääni hänen rintaansa nukahtaen hentoon uneen, tietäen silti miten paljon Zayn minua satutti, mutta miten paljon silti häntä rakastan.