Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Kuten varmaan ootte jo pitkän aikaa huomanny, nää mun postaukset on vaan viivästyny ja viivästyny. Oon aika varma, että ne harvat, jotka mun blogia enää lukeekaa, on osannut jo odotella tätä postausta pitkään. Eikse niin mee, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ? 

Oon pitkittänyt ja pitkittäyt tän postauksen kirjottamista, nyt aika tuntui oikealta. Oon todella pahoillani, että mun postauksilla on ollu nyt loppuajasta pitkästi väliä, en vaan oo saanu kirjotettua. 

Mun into on loppunut kokonaan, ei innosta kirjottaminen yhtää. Oon miettinyt pitkään, et tää viimeinen pitäisi tehdä, en mä vaan voi jättää kirjoittamisen yhtäkkiä, ilman et sanon mitään teille. 

Toisaalta joskus tulee hirveä into kirjoittaa, mutta niitä tulee liian harvoin. Joten, mä oon todella pahoillani, mut mä luulen, että umpikuja on aivan lähellä. 

Mä en poista tätä blogia, jätän sen tänne. Luultavasti saatan joskus harvoin julkaista jonkun one-shotin, kun siltä tuntuu, mutta niin harvoin, että turha niitä on odottaa. Oon pahoillani. 

Kiitos teille kaikille ihanille jotka on jaksanu aina käydä lukemassa näitä mun sepityksiä, te ootte teiän ihanilla kommenteilla mulle monesti saanu hyvän mielen! Kiitos teille tosi paljon. 

xx, alessia

If all would start the beginning 1

Raahasin viimeistä huonekalua pienehkoon asuntoomme. Olimme m´suunnitelleet tätä muuttoa jo monta vuotta. Pienestä asti Lontooseen muuttaminen pienestä Mullingaridts ooli iso haave. Olemme tunteneet Alicen kanssa koko ikämme.
"Huh, se oli varmaan viimeinen" Huokaisin Alicelle, ja pyyhin hikeä otsalta kämmenelläni. Kello oli vasta kolme iltapäivällä, mutta olin jo ihan lopussa.
"Onneks. Oon ihan lopussa jo!" Hän naurahti. Kävelin olohuoneeseen, ja rojahdin kerman väriselle sohvalle. Oikeastaan koko asunto oli sisustettu vaaleilla sävyillä, ja olin siihen oikeastaan aika tyytyväinen. Keittiöstä kuului kahvinkeittimen ääni, josta päättelin Alicen keittävän kahvii.
"Laita mullekkin!" Huusin keittiöön. Alice mumisi jotain vastaukseksi. Nousin venytellen ylös, ja kietaisin hiukseni sottuiselle nutturalle.

"Mä voisin tehdä jotain ruokaa?" Sanoin Alicelle keittiössä.
"Etkä, me käyään Starbucksissa" Naurahdin, mutta minulle se kävi.
"Jos mä käyn hakeen?"Kysäisin, ja menin samalla eteiseen laittamaan kenkiä jalkaan. En kuullut Alicen vastausta, olin jo menossa. Työsin oven kiinni, ja kävelin portaat alas, hissi oli epäkunnossa. Joka olikin vaivalloista, asuimme kuudennessa kerroksessa. Outoa, aamulla hissi oli ollut vielä kunnossa.

Kävelin Starbucksille, sinne ei ollut kuin muutama sata metriä. Pian olinkin perillä. Oli kesä, ja ulkona oli todella kuuma. Minulla oli revityt minishortsit, ja läpinäkyvä pitkä valkoinen pitsipaita, jonka alla oli valkoinen bandeau. Hiukseni olivat sotkuisella nutturalla ja päätäni kiersi päälaelle sidottu huivi. Pilottiaurinkolasit roikkuivat rennosti nenäni päällä. Avasin Starbucksin raskaan oven, ja viileä tuulahdus virkisti ilmaa mukavasti. Kävelin kassalle, jossa oli aika pitkät jonot. Tässä menisi tovi jos toinenkin. Katselin hiljaa ympärilleni. Pöydät olivat täynnä ihmisiä, enimmäkseen nuoria. Turhautuneena seisoin jonossa, puhelimenikin olin jättänyt kiireessä kotiin. Kotiin, nyt kotini on Lontoossa. En tule hetkessä tottumaan siihen.

Vihdoin edessäni oli enää muutama ihminen, ja kohta pääsinkin jo kassalle. Kerroin mitä haluan, ja jäin odottamaan ruokia ja juomia. Kohta ne tulivatkin, kiitettyäni pääsin jatkamaan matkaa kotiin. Avasin oven yhdellä kädellä, toisessa tasapainottelin ruokien kanssa. Katseeni oli juomissamme, kun tunsin törmääväni johonkin, ja ostokseni menivat sen sileän tien. Kaikki olivat maassa.
" Voi ei, sinne meni kaikki!" Huudahdin surkean kuuloisena.
"Anteeksi, ootko sä kunnossa?" Nuori mies kysyi edestäni. Nostin nopeasti katseeni ylös. Edessäni seisoi ruskeahiuksinen, vihreäsilmäinen mies. Ehkä parikymppinen. Huulilla oli pahoitteleva hymy.
" Joo, oon mä kunnossa, mutta nuo ei ole" osoitin ostoksiani maassa. Huokaisin syvään.
"Mä oon tosi pahoillani, mä voin kyllä ostaa sulle uudet" Hän sanoi nopeasti. Naurahdin.
" Et tietekään osta, itseppäs en katsonut eteeni. Mä käyn kaupassa ostamassa itse jotain, mitä teen kotona" Miehen kasvoille levisi helpottunut hymy.

"Mä oon muuten Zoey" Sanoin hymyillen.
" Mä oon Caspar. Hausta tutustua" Hän vastasi iloisesti.
"Vähin mitä  mä voin tehdä, on tulla pitään sulle kauppaseuraa!" Caspar hymyili.
"Se käy" virnistin. Heitin maassa lojuvat ruoat roskiin, ja lähdimme taivaltamaan kohti ruokakauppaa.
"Kai sä tiedät muuten missä se on? Koska mulla ei oo hajuukaan" sanoin yhtäkkiä.
" Joo tiedän. Ootko sä muuttanut tänne vastakin?" Hän hymyili.
"Oikeestaan tänään. Virallisesti just ennen kuin tulin Starbucksiin" Naurahdin.

"No kiva! Minne päin sä muutit?" Caspar kysyi.
"Me asutaan mun ystävän kanssa tuolla parin sadan metrin päässä täältä, tuolla suunnassa" heilautin kädelläni epämääräisesti kotimme suuntaan. Caspar nyökkäsi. Jatkoimme kävelyä hiljaisuuden vallitessa. Mahtavaa, että olin tutustunut jo ensimmäisemä päivänä uusiin ihmisiin, yleensä olen harmillisen ujo. Tämähän alkoi hyvin! Juttelimme Casparin kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä, ja hän kertoi minulle asioita itsestään.
Pian olimme jo kaupalla, ja menimme sisään.


"No, mitä sä haluut?" Caspar kysyi minulta. Kohautin olkapäitäni.
"En mä tiiä. Jotain tortilloja olis kiva tehdä pitkästä aikaa" Seurasin Casparia tämän näyttäessä sunnan minulle. Löysimme pian tarvittavat jutut, ja lähdimme kassalle. Ne maksettuani menimme ulos.
"Minne sä aattelit mennä nyt?" Kysyin ohimennen Casparilta. Tuo kohautti olkapäitään.
"Kai mä meen kattoon olisko kotona mitään syötävää" Hän vastasi.
"No mut sä voit kyllä tulla meillekkin illaksi. Kyllä näistä sullekkin riittää" naurahdin viitaten tortilloihin.
"Jos se on okei sun kaverillekkin niin kyllä se mulle sopii" hymyilin leveästi. Olin saanut jo ensimmäisenä päivänä kaverin.

Lähdimme kävelemään kohti kotiani, jonne saavuimmekin yllättävän pian. Yksin matkan taittaminen tuntui paljon pidemmältä. No, ehkä se johtui juttuseurasta. Sisällä muistin hissi. Voi hittolainen.
"Monennessa kerroksessa te asutte? Hissi ei näköjään toimi" Caspar kysyi.
"Me asutaan kuudennessa kerroksessa, ja sinne kestää kauan kävellä, joten eiköhän mennä jo!" Huudahdin pirteästi. Caspar voihkaisi liioitellusti, jonka jälkeen hän alkoi nauramaan. Nauru tarttui minuunkin, ja niin me kumpikin nauroimme kovaäänisesti rappukäytävässä. Saman tien vastapäätä oleva ovi avautui, ja sieltä astui ulos kärttyisen näköinen vanha rouva, jonka hiukset sojottivat sinne tänne, ja päällä oli aamutakki, jonka alta paistoivat alusvaatteet.


"Ettekö te voisi olla yhtään hiljempaa? Täällä on muutakin tekemistä kuin kuunnella teidän kaakatusta. Teen tämän kerrostalon omistajalle valituksen, jos sitä volyymiä ei laiteta nyt pienemmälle!" Tyrehdytin nauruni laittamalla käteni suun eteen. Katsoin jalkoihini tirskuen.
"Totta kai. Olemme pahoillamme, olemme nyt hiljaa" Caspas sanoin vakavana. Hän katsoi naista muutaman sekunnin silmiin, kunnes hän taas repesi nauramaan. Nainen pudisti päätään ja pamautti kovaäänisesti asuntonsa oven. Päästin käden pois ja nauruni koveni. Tökkäsin kyynerpäällä Casparia kylkeen.
" Hiljaa! Me emme voi.." Sain sanottua kunnes repesin taas nauruun. Annoin asian olla ja lähdin naureskellen kohti yläkertaa.

Lopulta, pitkän ja raskaan matkan jälkeen olimme ovella. Koputin oveen, koska olin näemmä unohtanut avaimenikin kotiin. Samantien Alice tuli avaamaan meille oven.
"Zoey! Missä hemmetissä sinä olet ollut? Olen yrittänyt soittaa sinulle miljoona kertaa. Ja eikö sun pitänyt käydä Starbucksissa?" Alice puhui yhteen soittoon, kunnes huomas Casparin.  Hänen kasvoilleen nousi hymy.
"Ai hei, kukas sä oot ?" Hän kysyi hymyillen.
"Se on Caspar, mä törmäsin siihen, mun ostokset lensi maahan, ja mentiin sit kauppaan ostamaan ruokaa. Joten, mennäänkö kaikki tekemään nyt niitä tortilloita? Ainiin, hissi on rikki" Sanoin väliin, ja pujahdin heidän ohitseen eteiseen.
Riisuin kenkäni, ja menin suoraan keittiöön.Kadoin ostoksen pöydälle, ja aloin valmistamaan niistä tortilloita meille kaikille.

Pian sain kaiken valmiiksi, ja huusin muita syömään. He tulivatkin heti.
"Joo! Ja sit kun se näki sen. Olisit nähnyt sen ilmeen!" Alice huudahti, ja Caspar alkoi nauramaan.  Jaa, he olivat näemmä tutustuneet toisiinsa. Ja tulivatki hyvin toimeen toistensa kanssa.
"Mitä jos mentäisiin olohuoneeseen syömään, katsotaan samalla joku hyvä leffa?" Alice ehdotti. Meille se kävi oikein hyvin. Teimme kaikki tortillat, ja menimme niiden kanssa olohuoneeseen.
"Hei, mähän voisin pyytää tänne mun kaverin, se itseasiassa taitaa asia tässä samassa rapussa" Caspar ehdottaa äkkiä.
"Joo, kyllä se ainakin mulle käy" Sanoin hymyillen, ja Alice toisti perässäni saman.

Caspar soitti tälle henkilölle, ja muutaman minuutin päästä ovikellomme soi. Caspar meni avaamaan, ja pian kuulin äänien tulevan olohuoneeseen. Casparin ystävä kuulosti valitettavan tutulta. Käännähdin ympäri.
"Sinä! Mitä sä täällä teet?" Huudahdin ihmeissäni. Edessäni seisoi entinen poikaystäväni, jonka kanssa erosimme todella riitaisesti. Kesken suhteemme sain selville, että tämä mies oli homo. Hän oli valehdellut minulle koko sen ajan.
"Pitäiskö mun tuntee sut?" Benjamin kysyi hämmästyneenä. Uskomatonta.
"Sanooko nimi Zoey sulle mitään?" Kysyin raivoissani. Ben kalpeni, ja hän aukoi suutansa kuin kala kuivalla maalla.
"Tota, mistä te tunnette?" Caspar kysyi varovaisesti. Käänsin katseeni häneen. Toki, kuuluihan hänen se tietää.

"Seurustelimme muutama vuosi takaperin, kunnes selvisi, että hän oli homo. Hän salasi sitä koko suhteemme ajan" Sanoin hymyillen. Ben käänsi nopeasti katseensa Caspariin.
"Oletko sä homo? Miks sä et oo sitä ennen kertonu?" hän huudahti.
"Mun on ollu tarkoitus kertoo sulle siitä jo kauan" Benjamin huudahti, ja katsoi minua syyttävästi. Okei, hupsista! Luulin, että Caspar tietäisi Benjaminin homoudesta.
"Jos vaan kaikki rauhoituttais ja alotettas vaikka tää leffa? Ben, keittiös on sullekkin tortillaa, käy hakemassa" Alice sanoi. Ben vilkaisi vihaisesti minuun, jonka jälkeen hän käveli keittiöön. Kohta hän tuli sieltä, ja valitsimme elokuvan. Saw. O-ou. Pelkäsin kaikkea, enkä varmasti pystynyt kattoa kauhuelokuvaa.

"Okei, mä sit aion kiljuu, ja mä varotan tän jo nyt" Tokaisin heti. Alice myötäili minua.
"Onneks me ollaan täs" Caspas sanoi ylevästi. Tökkäsin häntä kylkeen.
"Älä luule itsestäs liikoja" Hymähdin. Caspar oli pitelevinään kylkeään.
"Auts! Toi sattu. Sä oot väkivaltainen, oot töknnyt mua tänään jo kahdesti" Caspar huudahti liioitellusti.
"Älä mitään, tänään se on ollut ihmeen rauhallinen" Alice tokaisi sarkastisesti. Mulkaisin tuota, ja hän katsoi minua takaisin viattomasti.
"Noniin, aloitetaanko jo tää leffa?" Ben kysyi kyllästyneenä. Muut myötäilivät, ja laitoin elokuvan pyörimään.

_________________________________________________________________________________nyt ei tuu sit jatkoo pitkään aikaan, ku mul alkaa ripari :) mutta kommentoikaa, ja kertokaa mitä mieltä te ootte täst!

Päähenkilön nimi: Zoye
Ikä: 19
Tapahtumapaikka: Lontoo
Paras ystävä: Alice
Alice:
Zoye:

Zoye muuttaa parhaan kaverinsa Alicen kanssa Lontooseen toteuttamaan unelmiaan. Zoey opistelee Lontoossa maskeeraajaksi, ja Alice valokuvaa. Tytöt muuttavat pieneen kaksioon Lontoon keskustaan. Keskustassa tytöt törmäävät, ja tutustuvat kiinnostavaan henkilöön, jonka kautta Zoey tapaa jälleen vanhan ystävänsä.

// julkasen kohta ensimmäisen osan.

I just wanna you and only you ~9

Pikkuhiljaa kyyneleeni ehtyivät. Caroline oli käynyt kyselemässä, miksi Zayn lähti yhtäkkiä oven paukkuen, mutten minä osannut siihen vastata. Kuinka voisin sanoa, että valehtelin hänelle, tämä kaikki minun syytäni ? Missä Zayn edes oli ? Luultavasti meni Harryn luo yöksi.

Lopulta raahauduin ylös, ja laahustin portaat alakertaan, jossa minua odotti Caron tekemä herkullinen  ruoka. 

"Miksi Zayn sillä tavalla lähti ?" Caro kysyi ihmetellen. 

"Me riideltiin. Aika pahasti." Kyyneleitä putoili lisää poskilleni. Caroline tuli luokseni, ja rutisti minut halaukseen. Lopulta hän talutti minut sohvalle, ja kerroin hänelle kaiken. Kaiken minusta ja Zaynista, kaiken. 

"Eli te siis seurustelette?" Caroline lopulya kysyi. Pudistin päätäni. 

"Ei me seurustella." Huokaisin.
"Vielä" hän virnisti. Tuhahdin. Pian Caro vakavoitui. 

"Miksi ihmeessä et kertonut meille, ettet pidä jouluisista syntymäpäivälahjoista?"

Kohautin hartioitani ja pyyhin kyyneleitä. 

"En todellakaan tiedä. Tiedän, että tein väärin kun en kertonut." Kuiskasin. 

"Kyllä Zayn nyt vähän pienestä asiasta otti nokkiinsa. Ja olisihan hän voinut vaikka kysyä syytä sinulta, eikä tuolla tavalla paiskonyt ovia ja lähtenyt pois. Kyllä hän leppyy, kunhan kerrot hänelle totuuden, ja selität." 

Hymyilin hieman. Mitä tuohon voisi sanoa ? Lopulta Caroline käski minut syömään, ja se kyllä sopi. Minulla oli hirmuinen nälkä. 

Ruoan jälkeen kuulimme oven käyvän, ja Zayn tuli sisään. Hän loi minuun vihaisen katseen. Siirsin katseeni kirjaan, jota olin lukemassa. Enää en siihen pystynyt keskittymään. Lopulta siirsin kirjan syrjään, ja menin Zaynin perässä hänen huoneeseensa. Koputin hiljaa oveen. 

"Saanks mä tulla?" Kysyin. Zayn mutisi vastaukseksi jotain epäselvää, josta en saanut mitään selvää, ja tulkitsin sen myöntymisenä. Kävelin hiljaa huoneeseen. Zayn istui nojatuolissa, ja selasi puhelintansa. Menin tuolin nojalle istumaan.
"Oliko sulla jotain asiaakin?" Zayn tokaisi. Vedin syvään henkeä.
"Joo, oikeestaan oli. Mä haluisin pyytää anteeksi. Kaikesta. Mun olis pitänyt kertoo, etten pidä siitä, kun joulu sekoitetaan syntymäpäivääni. Mun olis pitänyt kertoo se itse. Mä tein väärin, mä myönnän. Mutten mä haluu menettää sua. Sä oot mulle liian tärkee. Mä teen paljon virheitä, mut mä yritän käyttäytyy paremmin. Mä oon oikeesti pahoillani. Ja sitä paitsi, mä pidän tästä korusta" selitin hiljaa, ja kosketin sormellani Zaynin antamaa korua. Katsoin tuota poikaa silmiin, ja hän nosti katseensa.
" Et sä mua menetä" Zayn veti minut syliinsä istumaan. Painoin pääni hänen rintaansa vasten, ja Zayn kiersi kätensä ympärilleni.

"Ootko sä mulle enää vihainen?" Kysyin varovaisesti. Zayn hymähti.
"Oon. Tosi vihainen" hän naurahti, ja painoi suukon otsalleni. Hymy nousi kasvoilleni. Katsoin Zayniin.
"Niin mä vähän aattelinkin" sanoin, ja tökkäsin häntä hellästi nenään. Nousin ylös, ja vetäisin Zayninkin mukanani. Zayn vetäisi minut samantien kiinni itseensä, kietoen kätensä alaselälleni. Hän silitti peukalollaan poskeani, ja lopulta ratkoi sentit väliltämme, ja painoi huulemme yhteen. nostin käteni Zaynin niskaan, jonne ne kuuluivatkin. Tähän tunteeseesn en ikinä totu. Lopulta siirryin kauemmaksi hapen puutteessa. Vetäisin syvään henkeä. Hymyilin leveästi. Lähdimme kävelemään alakertaan, jossa Caro meitä odottelikin.
"Saitte näemmä sovittua. Hyvä! Lähdemme nimittäin käymään hautausmaalla. Minun vanhempien, ja Leslie, sinun vanhempiesi haudalla" Nyökkäsin hiljaa. Zayn puristi otettaan kädessäni, ja se tuntui turvalliselta.

Menimme Zaynin kanssa takapenkille, kun Caro ajoi autoa. Hautausmaalle oli parinkymmenen minuutin matka. Nojasin Zayniin, ja tämä kietoi kätensä ympärilleni. Huokaisin syvään. En tiennyt, että heidät haudattiin tänne. Luulin, että Brysseliin.
" Suku ei hyväksynyt heidän hautaamistaan tänne, joten siellä oli valehautajaiset. Tai olivat ne oikeat, mutta sillä aikaa heidät haudattiin tänne, niin kuin he toivoivatkin" Olin ilmeisest sanonut ajatukseni ääneen. Mutisin jotain epäselvää.
"Kaikki menee hyvin" Zayn kuiskasi, ja silitti hiuksiani. Painauduin lähemmäs Zaynia.

Olimme pian perillä hautausmaalla. Astuimme ulos autosta, ja sytytimme kynttilät, ja nostin kukat syliini, ja lähdimme etsimään Zaynin kanssa vanhempieni hautoja. Caron neuvomalla reitillä selvisimme sinne pian.
 Annamarie Elizabeth Sulai
16.04 1984- 24.08 2013
James Amos Sulai
02.12 1982- 24.08 2013

Kyyneleitä vierii kasvoilleni, kun lasken kukat haudalle.
"Levätkää rauhassa" kuiskaan hiljaa. Zayn kääntää kasvoni häneen päin.
" Mä oon varma, että ne on ylpeitä susta" hän sanoo hiljaa, ja halaa minua. Painan pääni Zaynia vasten, ja annan kyyneleiden tulla.
"Hei, itke vaan, se helpottaa. Kipu helpottaa kyllä jossain vaiheessa, mutta ikävä ei lähde koskaan. Ne katselee sua jostain tuolta pilvien takaa" Zayn hymyilee rohkaisevasti. Yritän hymyillä kyynelten läpi, mutta luovun ajatuksesta.
"Mulla on niitä niin kova ikävä" Huokaisen syvään. Zayn pyyhtii kyyneleet poskiltani.
"Mä tiedän kulta" Jokin sisälläni hypähti, Kulta. Zayn ei sano koskaan niin. Hymy nousee kasvoilleni.
"Mulla on muuten sulle asiaa. Mä tiedäm, ettei tää oo oikee paikka siihen, mutten haluu odottaa. Zayn vetää minut kauemmaksi itsestään. Kasvoillani on kysymysmerkki.

"Saisinko mä kunnian kutsuu sua tästä lähin tyttöystäväks ?" Hymyni leveni entisestään.
"Tottakai" Nyökytin yli-innokkaan näköisesti. Zayn naurahti ja suuteli minua innokkaammin kuin koskaan.
"Lähdetään!" Jostain kuului Caron ääni. Zayn vetäytyi pois minusta, ja molemat hengittivät katkonaisesti. Zayn otti kädestäni kiinni, ja lähdimme etsimään Caroa.



_________________________________________________________________________________
Aika lyhyt, mutta ei sillä niiin välii :D kommetoikaa^^

One shot

Heräsin mustaan maailmaan. En nähnyt mitään. Kaikki pelkkää mustaa. Missä minä olen? Missä sinä olet? Minua pelotti. Ympärilläni oli vain pelkkää mustaa. Mitä tapahtuu? 

Tunsin kosketutka kädessäni. Sinä tulit. Sinä palasit luokseni. Et jättänyt minua yksin. Tulit takaisin. Hymy hiipi kasvoilleni, vaikken sinua nähnytkään. Puristit tiukasti kädestäni, ja pidit siitä kiinni. Lupasit, ettet koskaan päästä irti. Lupasit huolehtia minusta aina.  Kumartuit eteenpäin, ja painoit lämpimät huulesi vasten minun huuliani. Vartaloni läpi virtasi lämmin ilma, kaikki asiat oli nyt hyvin. Sinä olit täällä, olisit vieressäni aika. Et koskaan jättäisi, pysyisit aina siinä.  Olisit aina minun kanssani. 

Miten voin koskaan nähdä sinut? Miten voin tutkia tarkasti jokasta kasvonpiirettäsi, ja painaa ne tiukasti mieleeni ? Miten se onnistuu enää koskaan? 

Olisitko täällä kun taas näkisin? Olisik kaikki hyvin? Olisiko kaikki niin kuin aina ennen ?

Mikään ei ollut varmaa. Mistään ei voinut tietää. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kukaa ei voinut tietää. 

Sinä lupasit pysyä vierelläni, näyttää minulle maailmaa. Lupasit suudella jokaista osaa minussa, pitää kaikki lämpiminä. Lupasit, että olemme yhdessä aina. Aina, lopullisesti. Kokisimme kaikki hyvät, ja huonot asiat yhdessä.  Lupasit, että näen vielä. Jos en silmilläni, sydämellä. Sydämellä näen vielä. Ja siellä on kaikki muistot, eivätkä ne lähde koskaan. Siellä pysyt sinä, aina. 

Entä jos en näe enää koskaan ? Entä jos kaikki on aina mustaa ? Entä jos kaikki on ollut turhaa ? Lupasit kertoa minulle kaikki, mitä ympärillämme tapahtuisi. Lupasit kuvailla kaikki. Lupasit, että kaikki menisi hyvin. 

Ja minä uskoin sinua. Uskoin, että kaikki palaisi ennalleen, ja näkisin sinut taas. Uskoinko taas turhaan ? Murtuisiko se sydämeni uudelleen ?

Sinä lähdit. Jätit minut pimeään. Yksin, kylmissäni. Sinä jätit minut yksin. 

Minä luotin sinuun. Luotin sinulle avaimen sydämeeni, ja sinä karkasit niiden kanssa. En koskaan tule saamaan osaa sydämestäni takaisin, sinä veit sen mennessäsi. 

Jätit minut yksin pelkäämään, unohdit kaikki lupaukset, mitä olit minulle luvannut. Kaikki ne sanat, kaikki ne teot. Oliko kaikki turhaa ?

Olen pimeässä, pelkään. Kukaan ei huomaa minua, olen kaikille näkymätön. 

Miten saatoit unohtaa ne kaikki sanat, ne kaikki lupaukset ? Miten voin koskaan luottaa uudelleen ? Miksi juuri minä, miksei joku toinen ? Olitko suunnitelut kaiken, jättäisit minut yksin, mustaan huoneeseen, jossa on näkymättömät seinät. Seinät, joiden läpi ei pääsisi kukaan. 

Ajan kuluessa opin luottamaan uudelleen, mutten koskaan samanlailla kuin ennen. Veit osan minusta, osan kaikesta. Olen puolikas. Osa minusta ei koskaan palaa ennalleen. Näytin maailmalle. Minä selvisin. 

Minä selvisin

Ilman sinua. 

// tuli sellanen tunne et nyt krjoittaa jotain surullista ja ehkä vähän epäselvää XDD kommentoikaa alas :) kirjotan tällä viikolla varmaan vielä! 

I just wanna you and only you ~8

•••• hypätty muutamalla päivällä jouluaattoon •••• 

Zayn ojensi lahjapaketin minulle. Kiitin häntä hymyn tapainen kasvoillani, sillä kuten sanoin jo, en pidä joulusta. En sitten yhtään. Ja vielä lisättynä se, että olen syntynyt jouluaattona, joten kaikki syntymäpäivälahjanikin ovat ällöttävän jouluisia. Syy siihen, miksen pidä joulusta, on vain yksinkertaisesti se, etten pidä siitä, kun syntymäpäivälahjat sekoitetaan joululahjoihin. 

Ällöttävää, kaikki varmaan haluaisivat saada syntymäpäivällisiä lahjoja syntymäpäivänään, eikä joululahjoja syntymäpäivänään. Takaisin nykyhetkeen. Pidin hymyä väkisin huulillani, ja avasin Zaynilta saamani paketin. Sieltä paljastui kaulaketju. Tavallinen kultainen ihana kaulaketju. Hymy huulillani oli aitoa, kun otin sen paketista pois. Sitten huomasin siinä roikkuvan valkoisia pieniä suloisia palloja. 

Mutta kun tarkemmin katsoin, huomasin niiden olevan pieniä lumiukkoja. Väsäsin hymyn huulilleni, ja kiitin Zaynia.  Tottakai lahja itsessään oli ihana, mutta jouluinen syntymäpäivälahja.. 

"Kiinnitänkö mä sen sulle, Les?" Zayn kysyi hymy huulillaan. Tyydyin vain nyökkäämään. Hän kiersi taakseni, ja asetti sievästi hiukset sivulle, jotta sai ketjun kiinnityttyä. Kohta hän sai ketjun kiinni, ja suuteli hellästi niskaani. Käännyin ympäri, ja kiersin käteni hänen niskansa taakse.

Painoin huuleni Zaynin huulille, ja hän laittoi omat kätensä, laltiolleni. Suudelma oli samalla hellä mutta vahva, kuitenkin täynnä rakkautta. Olin tietenkin kiitollinen Zaynille, että hän osti minulle lahjan, tottakai. En minä tunteeton ole. Zayn siirsi kätensä alareisiini, ja nosti minut itseensä vasten. Romanttisen hetkemme keskeytti Caroline.

"Sori vaan nuorukaiset jos keskeytin jotain, mutta Les sulle tuli jokin paketti. Lähettävän nimenä lukee vain J"  Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä . J. Jack. Entinen poikaystäväni, jonka kanssa olin hyvin onnellinen. Kaikki sanoivat meitä täydelliseksi pariksi, ja itsekkin tunsimme kuuluvanme yhteen. Kunnes kaikki muuttui. Jack petti minua humalapäissään, ei hän luultavasti tarkoittanut mitään, mutta minä en pystynyt antamaan anteeksi. 

En vain pystynyt siihen. Eikä Jack sitä vaatinutkaan. Hän ymmärsi täysin miksi haluain erota. Zayn laski minut maahan, ja otin Carolinelta paketin. Hän sulki äänettömästi oven, ja lähti alakertaan. Zaynin kasvoilla olo kysyvä ilme. Tutkiskelin pakettia hieman, kunnes uskaltauduin avaamaan sen. Sisällä oli pieni pyöreä paketti, ja siellä sisällä      oli koru. Hopea koru, jossa roikkui pieni tähti. 

"Kukas tää J on?" Zayn kysyi hieman mustasukkaisuutta äänessään.

"Jack. Mun entinen poikaystävä.." Ääneni hiipui olemattomiin. Yhtäkkiä Zayn kumartui. 

"Siitä putos tällanen lappu.." hän aloitti ja lopetti kuin seinään. 

"Leslie, olisit sä kyllä voinut sanoa jos sä et pidä mun lahjasta, tai olisit voinut edes varoittaa mitä mä en saa ostaa sulle! Sä oot yks kaksnaamanen paska!" Zayn tokaisi ja lähti harppomaan huoneestani pitkin askelin kohti ovea, jonka lopulta pamautti kiinni. 

En ehtinyt kissaa sanoa, kun jo ulko-ovi kävi. Olin yksi kysymysmerkki. Poimin Zaynin pudottaman lapun lattialta, ja luin sen. 

" Rakas Leslie. Mä tiiän, ettet sä oo antanut mulle anteeks sitä mitä mä sulle sillon tein, enkä mä sitä pyydäkään. Mä vaan haluaisin ettet sä unohtais meidän hyviä hetkiä, ja siks mä halusin muistaa sun synttäreitä. Mä tiedän miten paljon sä vihaan niitä lahjoja mihin on sekoitettu jotain jouluista, sinun syntymäpäivänäsi. Joten, ajattelin ettei sinun tarvitsisi teeskennelläkkään iloista avatessasi lahjan, vaan kasvoillesi voisi nousta aito hymy.  Paljon onnea, Les."

Hiton Jack. Hiton Zayn. Hiton Caroline. Hiton minä. Hittoon kaikki!  Miksi Jack kirjoitti tuon kaiken paperille? Miksi Zayn meni lukemaan sen? Miksei Caro voinut tuoda lahjaa silloin kun minä olin yksin? Miksen voinut sanoa Zaynille tästä? Miksi onnistun aina pilaamaan kaiken? Miksi aina minä?  

Rymähdin sängylleni ja annoin kyynelten tulla. Tarkottiko Zayn sitä? Miettikö hän sanoessaa minua kaksinaamaiseksi paskaksi? Antaako hän koskaan minulle anteeksi? Olenko pilannut kaiken? Puristin nyrkissäni Zaynin antamaa kaulaketjua. Se oli oikeastaan hieno. Mutta mikä tärkeintä, se oli Zaynin antama. Miten saisin koskaan pyydettyä anteeksi häneltä? Olen todella huono myöntämään virheitäni ja pyytämään anteeksi. 

// heii oon taaas täällä :-) ja antakaas kaikennäköstä palautetta, lukeeks tätä edes enää kukaan kun julkasen tänne harvaan tahtiin näitä ? Mut nyt kesälomalla mul on enemmän ainaa, eli enemmäm tekstiinin luvassa :)

I just wanna you and only you -7

"Zayn! Järjestitkö sä tän kaiken, mulle?" Huudahtin tunnistaessa edessäni seisovan nuoren miehen. Zaynin kasvoille nousi hymy, ja hän tarttui kädestäni, vetäisten minut ulos autosta.
"Kiitti, mä jatkan tästä." Hän naurahti limusiinille päin. Minua kyydittäneet miehet ottivat lasinsa pois silmiltään, ja tunnistin heidät. Liam ja Niall. Liam vinkkasi silmäänsä, ja meni takaisin limusiiniin. Auto lipui hiljalleen pois,käännyin Zaynin puoleen.
"Miks sä järjestit tän kaiken?" Kysyin ihmetellen.
"Sä näytät upeelta." Hän kuiskasi korvaani. Sisälläni ääni huusi ja heitti kuperkeikkoja.
"Säkin oot ihan okei."Lausahdin. Zaynillä oli puvuntakki, ja -housut päällään. Hän oli todellakin HOT. Tuskin sain silmiäni irti hänestä. Zayn naurahti matalasti, ja tarttui sitten kädestäni.
"Nyt mennään, tuu." Tottelin häntä mitään sanomatta. Kävelimme muutaman kymmenen metriä, kunnes olimme kalliolla. Alla oli pauhaava meri, ja hietikolla oli viltti, jossa oli iso punottu kori. Viereisessä puussa roikkui valolyhtyjä, valkoisia. Kaikki oli niiin kaunista. Aurinko loi vielä hieman valoa iltaan.

"Vau" totesin. Zayn virnisti.
"Onko toi hyvä vau, vai huono vau?" Hän naurahti.
"Ei. Se oli pelkkä ´vau´" Kuiskasin. Kävelimme hiljalleen viltille, jossa kori odotti.
"Miksi sä järjestit tän kaiken?" Kysyin Zayniltä hiljaa.
"Koska mä halusin näyttää miten paljon mä susta välitän. Koska niin mä oikeesti teen. Ja pyytää anteeks sitä mitä sanoin aamulle. Mä en todellakaan tarkoittanut sitä. Mua vaan ärsytti, ja sit mä vaan rähähdin. Anna anteeks Leslie, mä tiedän et ne sanat satutti." Zayn puhui ääni voimistuen. Olin hiljaa paikallani. En sanonut mitään. Miten Zayn olikaan muuttunut siitä, kun muutin tänne. Hän oli ihana, jos vain halusi. Hän oli kusipää, jos vain halusi. Edellämainittu oli se miellyttävämpi vaihtoehto.

Zayn avasi korin, ja kaatoi lasiin viiniä. Hän ojensi sen minulle, otin sen vastaan kiittäen. Maistoin hieman juomaa, ja sen maku oli mieto. Käänsin katseeni Zaynistä taivaanrantaan, johon aurinko laski vuorten taakse. Näkymä oli uskomaton.
"Täällä on niin kaunista." Käänsin katseeni Zayniin. Hän puhalsi ilmaan.
"Melkein yhtä kaunista ku sä" Hän sanoi virnistäen. Punastuin hieman.
"Ei kun oikeasti." Totesin nauraen.
"Joo joo oikeasti." Tämä hymyili. Tuhahdin liioitellusti, ja katsoin taas taivaalle. Zayn siirtyi lähemmäksi minua, ja kiersi kätensä olkani ylle. Nojasin Zaynin olkapäähä, ja katsoimme auringonlaskua. Tällaisesta olen aina unelmoinut. Sen oikean henkilön kanssa.

Käänsin katseni Zayniin. Tuo katsoi taivaalle. Olin Zaynia reilustyi lyhempi, ja nytkin katselin tuon kasvoja alhaaltapäin.
"Mitä sä katsot?" Hän naurahti, ja käänsi kasvonsa minuun. Laskin katseeni alas.
"En mitään." mumisin. Zayn hymähti vieressäni, ja kietoi kätensä tiukemmin ympärilleni
"You and i

We dont wanna be like them

We can make the till it end

With nothing can come between 

You and i "