can i will love -1

Annoin pohkeet, ja kannustin Nelsonia siirtymään ravista laukkaan. Kohdistin katseeni nopeasti kyhättyyn maastoesteeseen, jonka korkeus oli n. 70cm. Nelson kiihdytti, ja painoin pohkeet vielä kerran uljaan ratsuni kylkiin, ja napautin raipalla tätä. Nelson ponnisti vahvoilla jaloillaan, ja liisimme kevyesti esteen yli. Taputin hyppymme jälkeen Nelsonia, ja pidätin istunnallani tämän rauhalliseen käyntiin. Oli kylmä syksy, lehdet olivat jo tippuneet puista. Olimme menossa tallille, jossa hoitaisin Nelsonin, ja menisin kotiin. Oli perjantai, ja ulkona alkoi jo hieman pimentymään.

Kohta olimme tallilla, ja laskeuduin selästä, ja nostin jalustimet. Rapsutin ratsuani korvan takaa, ja lähdin taluttamaan kimoa väristä Nelsonia talliin. Vein tämän karsinaansa, riisuin siltä varusteet. Pesin kuolaimet nopeasti, ja siirryin harjaamaan Nelsonia. Puhdistettuani kaviot, olin valmis. Hymyilin höpsölle hepalleni, joka hamusi taskustani porkkanaa. Kaivoin sen Nelsonille, ja tarjosin sitä kämmenelläni. Nelson otti sen mielellään, ja heilautti päätään kiitokseksi. Naurahdin, ja silitin tuota vielä, ennekuin suljin karsinan oven. Laitoin vielä aamu-, ja iltaruoan valmiiksi, jotka aamutallilaiset saisivat Nelsonille sitten antaa.

 Ilta oli jo pimentynyt, kun sitten lopulta lähin talsimaan kotiin päin. Nimeni on Chelsey, tutummin Cley. Olen aika noin 168cm pitkä, ja minulla on ruskeat pitkät hiukset. Asun Settlessä tätini, ja kaksoisveljien Loganin ja Lukasin kanssa. Isääni en ollut ikinä tuntenut, ja äitini kuoli talomme tulipalossa muutama vuosi takaperin. Olen jo sinut sen asian kanssa, Amy-tätimme on meille aina ollut kuin toinen äiti. Tottakai me kaikki ikävöitiin äitiä, myön Amy, jonka sisko oli ollut. Ihmisiä vaan kuolee, eikä sille voi mitään. Isääni en ole oikeastaan koskaan nähnytkään, siihen asti oli ollut aina vain "työmatkoille", kunnes kaksoset syntyivät, hän lähti. Olemme pärjänneet tähänkin asti ilman häntä, joten pärjäämme edespäinkin.

Aukaisin ajatuksissani tallin suuren oven, ja laitoin sen lukkoon. Olin taas viimeinen lähtiä tallilta. Vedin takkini kauluksen ylös, ja lähdin kävelemään kotiin. Ulkona oli jo todella pimeää, ja ainut kotiin vievä tie, oli suora ja kulki metsän lävitse. Käveslin sen tien melkein joka päivä, ja silti se oli aina pimeällä pelottava.

Kaivoin puhelimen taskusta, ja huomasin siitä loppuneen akku. Minun tuuriani. Henkäisin syvään ja nopeutin askeleitani. Ulkona oli kova tuuli, ja puiden latvat heiluivat luoden varjoja eteeni. Puolijuoksin pois tummien puiden syleilystä, pois, karkuun pimeyttä. Tuntui kuin pimeä metsä olisi jatkunut ikuisuuksiin.  Tunsin tuijotuksen niskassani, mutten aluksi uskaltanut kääntyä katsomaan, pitikö tunne paikkaansa. Tunskin kukaan näin myöhään täällä keskellä pimeää metsää olisi, luultavasti joku koiran ulkoiluttaja. Kohta löysin katseellani talomme ulkovalot, ja huokaisin syvään. Kohta esdessäni kohosi suuri valkoinen omakotitalo, ja kävelin ripein askelin pihalle.

Ovella käännyin katsomaan taakseni, ja silmäkulmastani erotin liikettä vasemmalla. Käänsin pääni sinne nopeasti, mutta siellä ei  ollut mitään. Äh, mielikuvitus se vain on. Huokasiin syvään ja nopeasti avasin oven taskusta kaivamillani avaimilla. Talossa oli pimeää, vain aavemainen kellon raksutut kuului. Sytytin valot eteiseen, ja riisuin ulkovaatteeni. Nakkasin tallilaukkuni siihen tarkoitettuun paikkaan, ja kietaisin hiukseni ponnarille.

Kävelin keittiöön, ja sytytin sinnekin valot. Samassa huomasin valkoisen suttuisen näköisen paperin sivupöydältä. Nappasin sen käteeni, ja silmät haparoiden luin tekstin. "Cley kulta! Lähdimme jo päivällä käymään mummolassa, siellä maalla. Anteeksi että en ilmoittanut, mutta tämä tuli äkkiä. Clara on sairastunut, eikä tiedetä onko siihen sairauteen parannusta. Vanheneminen on vakava sairaus. Olemme poikien kanssa varanneet junaliput, tuskin sinua kiinnostaisi olla täällä maalla, ja sinunhan pitää hoitaa Nelsonikin. En tiedä kuinka kauan viivymme täällä, luultavasti ainakin keskiviikkoon. Uskon, että pärjäät täällä yksin sillä aikaa. Ja voit pyytää Leslien ja Alicen tänne siksi aikaa. Kyllä sinä pärjäät. Jääkaapissa on ruokaa riittämiin asti, ja tiedät kyllä missä on lisää rahaa, jos tarvitset. Me ilmoittelemme, jos Claran tila muuttuu, ja soitan sinulle muutenkin huomenna. xxAmy ps. Logan sanoi, että hänen tulee ikävä sinua. pps. Lucasin lempinalle on ulkona, parvekkeella. Hakisitko sen, ettei se jäädy? ppps. Rakastani.  sinua."  Noin siitä viestissä luki. Hymähdin, ja taittelin tuon paperinpalan roskiin. Tuskin sitä mihinkään tarvitsisin.

Kävelin nopeasti suihkuhuoneeseen, ja riisuuduin. Nappasin pyyhkeen mukaani, ja ripustin sen naulaan. Livahdin itse suihkun alle, ja annoin lämpimän veden pyyhkiä tallin liat pois. Suihkun jälkeen puin suoraan mustat pyjämä housut, jossa oli Superman-logoja, ja mustan topin, jonka etumusta koristi supermanmerkki. Harjasin hiuksiani pitkin vedoin, ja jätin ne riippumaan märkinä pitkin selkää. Menin keittiöön, kaadoin kuumaa vettä mukiin, ja laitoin sinne teeveden hautumaan.  Istuin tuolille pöydän eteen ja laitoin kännykän laturiin. Laitoin sen päälle la selasin kaikki uudet ilmoitukset. Kuroin kädellä ottamaan teeni, ja lisäsin siihen kylmää vettä. Juotuani sen lähdin huoneeseeni. Vetäisin päiväpeitteen pois, ja kierähdin sänkyyni. Samassa muistin jotakin. Lucasin nalle! Hemmetti! Nousin nopeasti ylös, mitä ei  olini pitänyt tehdä, koska minua alkoi huimaamaan, ja lähdin ärähtäen parvekkeelle. Avasin sen oven, ja kylmä viima sai minut hytisemään kylmäsytä. Nopeasti menin ulos, ja etsin katseellani nallea. Samassa löysin sen, nappasin sen käteeni ja käännyin lähteäkseni. Kohdistin katseeni ovelle, joka pamahtaen meni kiinni. Pelko kiipesi selkääni, ja juoksin takaisin ovelle. Hakkasin ja potkin sitä, ilman vaikutusta. Avaimetkin olisivat sisällä. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sinne. Lopulta lysähdin voimattomana nojaamaan seinään hartijat vavisten kylmästä.

Samassa sisältä kuului kova rymähdys, ja minua alkoi toden teolla pelottamaan.

Äksöniä heti ekassa :D sanokaa jos teiän mielestä tässä tapahtuu liian nopeesti nää asiat, ja kertokaa mitä mieltä ootte tästä Niallficistä, ja kannattaako jatkaa?:)

Täs se Chelsey

Ja tos ne sen pikkuveljet, Logan ja Lukas

Ja se sen hevonen, Nelson

ja täs meiän Niall:3

Taaaas inffo mut lukekaa jos haluutte vaikuttaa!!

Mä täs mietin, et ku mul on jo reilu viikko pyöriny mielessä semmonen Niall dark, ja ku ei oo oikeen inspistä siihen Louis-ficciin, nii mitä te sanoisitte jos nyt jättäsin sen kesken , ja alottasin Niallin?:)

Ja jatkaisim sitä sit ku on taas inspistä siihen. Nyt, kommatkaa tonne alas, mitä mieltä ootte, se riippuu teistä teenkö nii!!:) ja tokaksi, käykää jättämässä sinne kysymyksiä , aiempaan postaukseeen:3 kiitti kuitti

Together Forever -8

Pieni hymyy hiipii kasvoilleni, ja käännyn ympäri.

"Tottakai" Sanon hiljaa ja menen Josien luo. Otan paidan pois. Kiipeän Josien viereen sänkyyn, ja vedän peiton päällemme. Kierrän käteni varovaisesti Josien ympäri, ja painan pääni tämän niskaan. Josie laittaa kätensä kädelleni, ja kohta tunnen vaipuvani uneen.

Aamulla herään tunteeseen, että joku tuijottaa minua. Avaan silmäni, ja kohtaan Josien katseen.
"Johan sä heräsit!" Tämä huokaisee.  Virnistän, suustani pääsee mahtava haukotus. Josie on jo pukenut päivävaatteet, ja itsekin nousen verkkaisesti ylös. Kävelen omaan huoneeseeni, ja kaivan vaatekaapista ensimmäisen käteen osuvan paidan.Valkoinen t-paita varustettuna suurella kaula-aukolla. Saa kelvata. Vetäisin sen päälleni, ja lähdin keittiöön, alakertaan, missä Josie oli tehnyt jotain aamupalaa. Munakasta ja pekonia, tuoksusta päätellen.
" Kiitti, sä oot valmistanut aamiaista" Tokaisin hymyillen.
" Mulle, en sulle" Josie väläytti hymyn ja jatkoi kokkaamistaan. Hymähdin, ja kävelin olohuoneeseen. Laitoin TV päälle ja selasin kanavia. Eihän sieltä mitään kiinnostavaa tullut. Jätin sen päälle,ja menin keittiöön, missä Josie olikin saanut aamiaisen valmiiks.

Kaivoin kaapista lautaset ja lasit,vein ne pöytään. Otimme ruokaa lautaselle, ja aloimme syömään.
" Mitä me tehtäis tänään?" Kysyin Josielta.
" Emmätiiä,  oisko sulla mitään ideaa?" Tämä kysyy hetken mietittyään.
" Tiiäks mitä? Me mennään elokuviin!" Huudahdin. Josie päästi naurun, ja nyökkäsi sitten innoissaan.

"Mä maksan sit oman osuuteni" hän kohta tokaisi.

"Mut mä maksan popcornit ja juomat" lisään ja isken silmääni. Josie kikattaa vieressäni, ja jatkaa sitten syömistä. Syömme hiljausuudessa ruoan loppuun, jonka jälkeen viemme astuat pesukoneeseen. 

Kävelen huoneeseeni vaihtamaan vielä kunnollisemmat vaatteet, ja päädyn lopulta mustaan tavalliseen paitaan, jossa on viisi nappia edessä. Vetäisen sen päälleni, ja laitan vielä beessit housut jalkaani, ja olen valmis. Sipaisen vielä hiukseni hyvin, ja laitan kellon käteeni. Menen Josien huoneen ovelle, ja koputan siihen. 

"Sisään" kuulen huudon, ja avaan oven. Eilinen sotkuisa huone näyttää paljon paremmalta, sitä on siivottu. Käännän katseeni Josieen, ja henkeni salpautuu.

"Näytät uskomattomalta!" Hymyilen. 

Hento puna kohoaa Josien poskille, ja hän painaa päänsä alas.

"Kiitti, et sä itsekkään pahemmalta näytä" Josie kohta hymyilee. Tämä on kihartanut hiuksensa sivulle, ja meikannut hienosti. Yllään hänellä on valkoinen läpinäkyvä kauluspaita, jonka alle hän on laittanut bandeaun. Jalassaan tällä on mustat tiukat farkut, joissa on niittejä. Paita hänellä on housuissa, ja kädessä monta kultaista ranneketjua. 

"Ootsä valmis? Mennäänks?" Kysyn hymyillen. Josie nyökkää, ja lähdemme kohti eteistä. Josie laitaa ruskean nahkatakin yllensä,ja itse vetäisen Niken valkoiset tennarit. Laitan sielä ohuen mustan takin päälleni, ja lähdemme ulos. Lukitsen oven, ja menemme autoon. 

Olemme perillä elokuvateatterissa. Sammutan auton, ja nopeasti sujahdamme sisääl suureen ja korkeaan harmaaseen rakennukseen, ennen kuin fanit tajuavat asiaa enempää. Kassalla kiistelemme kauan elokuvasta, kunnes saan tahtoni läpi ja katsomme kauhuelokuvan. Maksan nopeasti molempien liput, kun Josie hakee popcornit. Lisäksi maksan ne, ennenkuin Josie tajuaa asian.

"Hei! Sä maksoit mun lipun, vaikka mun piti itse maksaa se" hän hudahtaa. 

"Hyvin huomattu, Sherlock" virnistän.  Josie mutristaa alahuultaan, ja lähdemme kohti salia. Valitsemme paikat keskeltä, ja istumme niihin. Juttelemme kaikenlaisia mainosten ajan. Kohta elokuvan alkutekstit pamahtavat näytölle, ja hiljennymme. Elokuva alkaa, ja silmäni kohtaavat Josien ilmeen. Tyttö tuijottaa totisena, silmät suurina valkokangasta.

Samantien näytöllä tapahtuu jotakin, ja Josien suusta pääsee huudahdus. Tämä punastuu, ja painaa kasvonsa polviinsa. Naurahdan hiljaa, ja laitan käteni hänen kädelleen. Josie nostaa päänsä ja vilkaisee käsiämme, ja hänen huulillansa kareilee hymy. Hän puristaa kättäni, ja siirtää katseensa taas valkokankaalle.  

Josie painaa päänsä tiukasti rintaani, ja silitän tytön hiuksia hymyillen. Hänän kasvoilla on kauhistunut ilme, ja Josie on rutistanut silmänsä tiukasti kiinni. Elokuvan lopputeksit kohta jo häämöttää, ja herätän Josien.

"Hei, herää. Tää elokuva loppu jo" hymyilen. Josie raottaa silmiään, ja samassa ne rävähtävät kokonaan auki. 

"Oho, hups" tyttö tokaisee ja naurahtaa nolona. Virnistän, ja lähdemme kävelemään pois salista. 

"Oliko hyväkin elokuva?" Kysyn nauraen. Josie mutisi jotai epämääräistä saaden minuu nauramaan uudestaan. Aulassa käännän Josien itseeni päin, ja katson tämän kauniita silmiä. Epäröimättä painan huuleni hänen huulillensa, ja tuhannet raketit räjähtelevät sisälläni. Unohdan kaiken muun. Josie vastaa vahvasti suudelmaan.  Samassa salama räpsähtää jossain takanamme, ja vetäydyn irti Josiesta. Toimittaja virnistää kauempana, ja vetäisen Josien nopeasti mukaani autolle. Mitähän hittoa huomisessa lehdessä lukee?

Together forever -7

TAJUATTEKS TE ENÄÄ SUUNNILLEEN PUOL  TUNTII STORY OF MY LIFEN MUSIIKKIVIDEOON!! TAI NO TOSIN OON JO NÄHNY SEN MUTTEN OIKEEN TAJUNNU MITÄÄN KU MIETIN VAA ET ONKS TÄÄ SE MUSIIKKI VIDEO. OIKEESTI SIXDLJNaxöplkNFSDIOCJWNRJH J´JOOh ja huomasitte varmaan, IM BACK:) sori on ollu kaikenlaista kiireitä ja yms. mää toivon, rukoilen, anelen anon ja pyydän teitä kommentoimaan:# kertokaa mielipiteitänne oikeesti ihmiset:3 noniiii, lukemaaan---->


Muutaman viikon kuluttua

Tänään Josie pääsee kotiin. Olen lupautunut viemäät hänet kotiinsa, ja sen myös teen. Olen juuri ajamassa sairaalalle, hakemaan Josieta.  On keskiviikko, kello on jotai yhdeksän, ja ihmisiä kävelee kaduilla kiireisinä. Käännyn päätieltä sairaalalle johtavalle kujalle, ja kohta näenkin korkean rakennuksen.

Pysäytän auton, ja sammutan sen. Kävelen  suoraan ovista sisään, ja Josien huoneelle, ja koputan. Avaan oven, ja astun sisään. Siellä kohtaan hymyilevän Josien. 

" Ootko sä valmis lähteen?" Kysyn hymyillen. 

"Mä.. Tota, ku mä en voi mennä kotiin" tämä henkäisee.

"Mikset?" Kysyn kummastuen.

"No mun vanhemmat on Amberin kanssa Italiassa" mitä hemmettiä? Kuka hullu lähtee lomalle kun lapsi on sairaalassa? 

"Eli sä et voi lähtä täältä?" Kysyn vielä. Josie nyökkää hiljaa.

"Itseasiassa, mitä jos sä olisit sen aikaa meillä?" 

"Siis sun luona? Jaksasitko sä mua kuukauden?" Tuo kysyy ja virnistää.

"Kyllä mä sua varmaan sen aikaa kestäisin" vinkkaan.

"No mennään sitten! " tuo huudahtaa, ja autan tämän ylös. Kävelemme hiljaa autolle. 

"Kiitos. Oikeasti, kiitos"Josie kuiskaa.

"Kiitos mistä?" Kysyn. 

"Sä oot kolmen viikon ajan melkeen joka päivä tullut kattoon mua sairaalalle, ja nyt otat kotiis mut kuukaudeks" 

"Tottakai mä sua tulin katsomaan. Ja hädässä ystävä tunnetaan" virnistän. Josie naurahtaa. Kävelemme autolle, ja avaan Josielle oven. Käynnistän auton, ja lähdemme ajamaan kotiini päin. Matkalla aiheet vaihtuvat maasta taivaisiis radion soidessa taustalla. 

Kohta olemme perillä, ja sammutan auton. Kierrän avaamaan Josielle oven, ja kävelemme sisälle.
" Sulla on varmaan nälkä, sairaala ruoka ei ole kovin hyvää?" Naurahdin tälle. Josie nyökkäsi, ja menimme keittiöön. Laitoin kanat paistinpannulle, ja Josie teki salaatin. Kokatessa juttelimme kaikkea maasta taivaisiin, ja kohta ruoka olikin jo valmis. Katoin ruokapöydän, ja Josie toi ruoan pöytään. Istuimme siihen ja aloitimme syömisen. 
" Mitä sä haluisit tehö tänään?" Kysyin Josielta. Tämä kohautti olkapäitään.
"Emmä tiiä, päätä sä" Hän sanoi. Mietin hetken, minne voisimme mennä, kunnes sain loistavan ajatuksen. 
"Me mennään eläintarhaan!" Huudahdin. Josiekin piti ajatuksesta, ja syötyämme lähdimme valitsemaan sopivat vaatteet.
"Tuu, mä näytän sulle huoneen mis sä saat nukkuu" Sanon Josielle.
" Ei, mä voin nukkuu sohvallaki" Hän sanoo.
" Älä unta nää.Sä nukut joko vierashuoneessa, tai mun vieressä" Virnistän Josielle. Tämä naurahtaa ja hymyilee, mutta ei sano mitään.

Johdatan Josien huoneen ovelle, ja hänen suustaan livahtaa ihaileva huokaus.
" Tää on aivan upee!" Josie huudahtaa, kävelee huoneeseensa, ja valahtaa suurelle parisängylle. Seinät ovat valkoiset, ja lattia tummanruskeaa lautaa. Seinällä on valkoinen hyllykkö, ja ikkunassa on syvennyt, jossa on paljon tyynyjä.
" Me mennään sittenkin huonekalushoppailulle" Tokaisen, ja lähden kävelemään  huoneesta eteiseen, Josien seuratessa perässä. Nappaan lompakkoni mukaan, ja laitan valkoiset tennarini jalkaan. Vedän takin päälleni, ja lähden Josien kanssa autolle. Avaan Josielle oven, ja hän kiipeää autoon. Itse menen kuskin paikalle, ja matka kaupunkiin voi alkaa.

Pysäytän auton suuren kauppakeskuksen eteen, ja menemme sisään.


Lopultakin olemme valmiita. Mukanamme muutamia suuria paketteja hyllykköjä sms. Kipitimme autoon, ja lähdimme ajelemaan kotiin päin. Siellä kannoin tavarat sisään, ja vein ne Josien huoneeseen. Väliaikaiseen huoneeseen.
"Nýt vaan kootaan nää" Tokaisin.
"Osaatsä ?"Josie kysyi hieman epäillen.
"Tottakai, ei sen vaikeeta pitäs olla" Virnistin omahyväisesti. Josie tuhahti ja läppäsi minua kädelle.
Olin totaallisen väärässä. Kokoamisesta ei tullut mitään, ei yhtikäs mitään. Loppu ilta meni nauraessa ja meidän epätoivoisesti yrittäessä ottaa selvää ohjeista, ja lopulta päätimme koota ne oman pään mukaan. Kello oli puoli yksitoista illalla, kun lopulta saimme ne valmiiksi.
" Huh. Ne oli kyl todella vaikee koota" Josie virnisti.
"Pyh! Mä osasin ne tosi hyvin, toisin kuin sä" Tokaisin virnistän.Josie repesi nauramaan.
"Ai säkö osasit? Kysyit multa joka välissä neuvoa. Myönnä pois, oon sua parempi ja viisaampi, sä olit surkee" Tuo naurahti haastavasti.

" Mitä sä sanoit? Mä en oo surkee! Oon sua paljon viisaampi!" Huudahdin, ja nappasin käteeni lähimmän tyynyn. Heitin sen kohti Josieta, joka tömähti pehmeästi tämän kylkeen.
" TOI KOSTETAAN TOMLINSON!" Josie huusi, ja kaappasi kaksi tyynyä käteensä, rynnäten luokseni. Liiankin helposti estin tuon kostoyrityksen, ja kaappasin tämän syliini. Josie yritti epätoivoisesti riuhtoa itseään irti, onnistumatta. Kiepautin Josien alleni sängylle, ja istuin hajareisin tämän yllä.
" Hah! Luovuta jo, sä hävivisit!" Huudahdin.
" Mä en luovuta ikinä" Josie naurahti. Kasvoni olivat kymmenen sentin päässä Josien kasvoista, ja katsoin tätä silmiin. Laskin kasvojani niin, että tuntin tytön hengityksen. Suljin silmäni, ja varovaisesti painoin huuleni Josien huulille. Tämä vastasi hennosti suudelmaani, ja painoi kätensä poskilleni. Kohta tuo vetäytyi irti.'

" Sori, mut ei olis mitenkään ikinä pitänyt.." Aloitin.
"Ei. Mä en vaan halua et sä kiinnyt muhun. Sit kun tää syöpä voittaa mut, se tuhoaa mun ruumiin, enkä mä jaksa enää taistella, sun sydän murtuu. Mä en halua rikkoa kenenkään sydäntä, enkä varsinkaan sun" Josie sanoi hiljaa. Istuin hänen viereen, ja vedin tämän tiukkaan halaukseen.
"Josie, mä oon kiintynyt suhun jo. Enkä halua päästää irti. Ja mä taistelen sun rinnalla, enkä koskaan päärtä irti. Sä et luovuta, se syöpä ei pärjää sulle, sä oot vahva. Sä et särje mun sydäntä, et vaikka kuinka haluisit" Kuiskasin tämän korvaan, ja painoin suukon tämän otsaan.

Josie käänsi kasvonsa puoleeni, ja väänsi huulensa pieneen hymyyn. Vedän päiväpeitteen sivuun, ja Josie käy makaamaan sänkyyn. Peittelen hänet, ja painan suukon tämän otsaan.
"Ala nukkumaan pikkuinen, huomenna on uus päivä eessä, ja me tehään kaikenlaista, ja sä tarviit nyt unta. Sulla on ollut raskas päivä takana, hyvää yötä" Hymyilen tälle "öitä" kuulen tuon mutisevan, ja lähden huoneesta. Avaan oven.
" Lou, voisitsä kuitenkin jäädä? Mä en haluu olla yksin" Kuulen hennon äänen takaani.