I just wanna you and only you ~9

Pikkuhiljaa kyyneleeni ehtyivät. Caroline oli käynyt kyselemässä, miksi Zayn lähti yhtäkkiä oven paukkuen, mutten minä osannut siihen vastata. Kuinka voisin sanoa, että valehtelin hänelle, tämä kaikki minun syytäni ? Missä Zayn edes oli ? Luultavasti meni Harryn luo yöksi.

Lopulta raahauduin ylös, ja laahustin portaat alakertaan, jossa minua odotti Caron tekemä herkullinen  ruoka. 

"Miksi Zayn sillä tavalla lähti ?" Caro kysyi ihmetellen. 

"Me riideltiin. Aika pahasti." Kyyneleitä putoili lisää poskilleni. Caroline tuli luokseni, ja rutisti minut halaukseen. Lopulta hän talutti minut sohvalle, ja kerroin hänelle kaiken. Kaiken minusta ja Zaynista, kaiken. 

"Eli te siis seurustelette?" Caroline lopulya kysyi. Pudistin päätäni. 

"Ei me seurustella." Huokaisin.
"Vielä" hän virnisti. Tuhahdin. Pian Caro vakavoitui. 

"Miksi ihmeessä et kertonut meille, ettet pidä jouluisista syntymäpäivälahjoista?"

Kohautin hartioitani ja pyyhin kyyneleitä. 

"En todellakaan tiedä. Tiedän, että tein väärin kun en kertonut." Kuiskasin. 

"Kyllä Zayn nyt vähän pienestä asiasta otti nokkiinsa. Ja olisihan hän voinut vaikka kysyä syytä sinulta, eikä tuolla tavalla paiskonyt ovia ja lähtenyt pois. Kyllä hän leppyy, kunhan kerrot hänelle totuuden, ja selität." 

Hymyilin hieman. Mitä tuohon voisi sanoa ? Lopulta Caroline käski minut syömään, ja se kyllä sopi. Minulla oli hirmuinen nälkä. 

Ruoan jälkeen kuulimme oven käyvän, ja Zayn tuli sisään. Hän loi minuun vihaisen katseen. Siirsin katseeni kirjaan, jota olin lukemassa. Enää en siihen pystynyt keskittymään. Lopulta siirsin kirjan syrjään, ja menin Zaynin perässä hänen huoneeseensa. Koputin hiljaa oveen. 

"Saanks mä tulla?" Kysyin. Zayn mutisi vastaukseksi jotain epäselvää, josta en saanut mitään selvää, ja tulkitsin sen myöntymisenä. Kävelin hiljaa huoneeseen. Zayn istui nojatuolissa, ja selasi puhelintansa. Menin tuolin nojalle istumaan.
"Oliko sulla jotain asiaakin?" Zayn tokaisi. Vedin syvään henkeä.
"Joo, oikeestaan oli. Mä haluisin pyytää anteeksi. Kaikesta. Mun olis pitänyt kertoo, etten pidä siitä, kun joulu sekoitetaan syntymäpäivääni. Mun olis pitänyt kertoo se itse. Mä tein väärin, mä myönnän. Mutten mä haluu menettää sua. Sä oot mulle liian tärkee. Mä teen paljon virheitä, mut mä yritän käyttäytyy paremmin. Mä oon oikeesti pahoillani. Ja sitä paitsi, mä pidän tästä korusta" selitin hiljaa, ja kosketin sormellani Zaynin antamaa korua. Katsoin tuota poikaa silmiin, ja hän nosti katseensa.
" Et sä mua menetä" Zayn veti minut syliinsä istumaan. Painoin pääni hänen rintaansa vasten, ja Zayn kiersi kätensä ympärilleni.

"Ootko sä mulle enää vihainen?" Kysyin varovaisesti. Zayn hymähti.
"Oon. Tosi vihainen" hän naurahti, ja painoi suukon otsalleni. Hymy nousi kasvoilleni. Katsoin Zayniin.
"Niin mä vähän aattelinkin" sanoin, ja tökkäsin häntä hellästi nenään. Nousin ylös, ja vetäisin Zayninkin mukanani. Zayn vetäisi minut samantien kiinni itseensä, kietoen kätensä alaselälleni. Hän silitti peukalollaan poskeani, ja lopulta ratkoi sentit väliltämme, ja painoi huulemme yhteen. nostin käteni Zaynin niskaan, jonne ne kuuluivatkin. Tähän tunteeseesn en ikinä totu. Lopulta siirryin kauemmaksi hapen puutteessa. Vetäisin syvään henkeä. Hymyilin leveästi. Lähdimme kävelemään alakertaan, jossa Caro meitä odottelikin.
"Saitte näemmä sovittua. Hyvä! Lähdemme nimittäin käymään hautausmaalla. Minun vanhempien, ja Leslie, sinun vanhempiesi haudalla" Nyökkäsin hiljaa. Zayn puristi otettaan kädessäni, ja se tuntui turvalliselta.

Menimme Zaynin kanssa takapenkille, kun Caro ajoi autoa. Hautausmaalle oli parinkymmenen minuutin matka. Nojasin Zayniin, ja tämä kietoi kätensä ympärilleni. Huokaisin syvään. En tiennyt, että heidät haudattiin tänne. Luulin, että Brysseliin.
" Suku ei hyväksynyt heidän hautaamistaan tänne, joten siellä oli valehautajaiset. Tai olivat ne oikeat, mutta sillä aikaa heidät haudattiin tänne, niin kuin he toivoivatkin" Olin ilmeisest sanonut ajatukseni ääneen. Mutisin jotain epäselvää.
"Kaikki menee hyvin" Zayn kuiskasi, ja silitti hiuksiani. Painauduin lähemmäs Zaynia.

Olimme pian perillä hautausmaalla. Astuimme ulos autosta, ja sytytimme kynttilät, ja nostin kukat syliini, ja lähdimme etsimään Zaynin kanssa vanhempieni hautoja. Caron neuvomalla reitillä selvisimme sinne pian.
 Annamarie Elizabeth Sulai
16.04 1984- 24.08 2013
James Amos Sulai
02.12 1982- 24.08 2013

Kyyneleitä vierii kasvoilleni, kun lasken kukat haudalle.
"Levätkää rauhassa" kuiskaan hiljaa. Zayn kääntää kasvoni häneen päin.
" Mä oon varma, että ne on ylpeitä susta" hän sanoo hiljaa, ja halaa minua. Painan pääni Zaynia vasten, ja annan kyyneleiden tulla.
"Hei, itke vaan, se helpottaa. Kipu helpottaa kyllä jossain vaiheessa, mutta ikävä ei lähde koskaan. Ne katselee sua jostain tuolta pilvien takaa" Zayn hymyilee rohkaisevasti. Yritän hymyillä kyynelten läpi, mutta luovun ajatuksesta.
"Mulla on niitä niin kova ikävä" Huokaisen syvään. Zayn pyyhtii kyyneleet poskiltani.
"Mä tiedän kulta" Jokin sisälläni hypähti, Kulta. Zayn ei sano koskaan niin. Hymy nousee kasvoilleni.
"Mulla on muuten sulle asiaa. Mä tiedäm, ettei tää oo oikee paikka siihen, mutten haluu odottaa. Zayn vetää minut kauemmaksi itsestään. Kasvoillani on kysymysmerkki.

"Saisinko mä kunnian kutsuu sua tästä lähin tyttöystäväks ?" Hymyni leveni entisestään.
"Tottakai" Nyökytin yli-innokkaan näköisesti. Zayn naurahti ja suuteli minua innokkaammin kuin koskaan.
"Lähdetään!" Jostain kuului Caron ääni. Zayn vetäytyi pois minusta, ja molemat hengittivät katkonaisesti. Zayn otti kädestäni kiinni, ja lähdimme etsimään Caroa.



_________________________________________________________________________________
Aika lyhyt, mutta ei sillä niiin välii :D kommetoikaa^^

One shot

Heräsin mustaan maailmaan. En nähnyt mitään. Kaikki pelkkää mustaa. Missä minä olen? Missä sinä olet? Minua pelotti. Ympärilläni oli vain pelkkää mustaa. Mitä tapahtuu? 

Tunsin kosketutka kädessäni. Sinä tulit. Sinä palasit luokseni. Et jättänyt minua yksin. Tulit takaisin. Hymy hiipi kasvoilleni, vaikken sinua nähnytkään. Puristit tiukasti kädestäni, ja pidit siitä kiinni. Lupasit, ettet koskaan päästä irti. Lupasit huolehtia minusta aina.  Kumartuit eteenpäin, ja painoit lämpimät huulesi vasten minun huuliani. Vartaloni läpi virtasi lämmin ilma, kaikki asiat oli nyt hyvin. Sinä olit täällä, olisit vieressäni aika. Et koskaan jättäisi, pysyisit aina siinä.  Olisit aina minun kanssani. 

Miten voin koskaan nähdä sinut? Miten voin tutkia tarkasti jokasta kasvonpiirettäsi, ja painaa ne tiukasti mieleeni ? Miten se onnistuu enää koskaan? 

Olisitko täällä kun taas näkisin? Olisik kaikki hyvin? Olisiko kaikki niin kuin aina ennen ?

Mikään ei ollut varmaa. Mistään ei voinut tietää. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kukaa ei voinut tietää. 

Sinä lupasit pysyä vierelläni, näyttää minulle maailmaa. Lupasit suudella jokaista osaa minussa, pitää kaikki lämpiminä. Lupasit, että olemme yhdessä aina. Aina, lopullisesti. Kokisimme kaikki hyvät, ja huonot asiat yhdessä.  Lupasit, että näen vielä. Jos en silmilläni, sydämellä. Sydämellä näen vielä. Ja siellä on kaikki muistot, eivätkä ne lähde koskaan. Siellä pysyt sinä, aina. 

Entä jos en näe enää koskaan ? Entä jos kaikki on aina mustaa ? Entä jos kaikki on ollut turhaa ? Lupasit kertoa minulle kaikki, mitä ympärillämme tapahtuisi. Lupasit kuvailla kaikki. Lupasit, että kaikki menisi hyvin. 

Ja minä uskoin sinua. Uskoin, että kaikki palaisi ennalleen, ja näkisin sinut taas. Uskoinko taas turhaan ? Murtuisiko se sydämeni uudelleen ?

Sinä lähdit. Jätit minut pimeään. Yksin, kylmissäni. Sinä jätit minut yksin. 

Minä luotin sinuun. Luotin sinulle avaimen sydämeeni, ja sinä karkasit niiden kanssa. En koskaan tule saamaan osaa sydämestäni takaisin, sinä veit sen mennessäsi. 

Jätit minut yksin pelkäämään, unohdit kaikki lupaukset, mitä olit minulle luvannut. Kaikki ne sanat, kaikki ne teot. Oliko kaikki turhaa ?

Olen pimeässä, pelkään. Kukaan ei huomaa minua, olen kaikille näkymätön. 

Miten saatoit unohtaa ne kaikki sanat, ne kaikki lupaukset ? Miten voin koskaan luottaa uudelleen ? Miksi juuri minä, miksei joku toinen ? Olitko suunnitelut kaiken, jättäisit minut yksin, mustaan huoneeseen, jossa on näkymättömät seinät. Seinät, joiden läpi ei pääsisi kukaan. 

Ajan kuluessa opin luottamaan uudelleen, mutten koskaan samanlailla kuin ennen. Veit osan minusta, osan kaikesta. Olen puolikas. Osa minusta ei koskaan palaa ennalleen. Näytin maailmalle. Minä selvisin. 

Minä selvisin

Ilman sinua. 

// tuli sellanen tunne et nyt krjoittaa jotain surullista ja ehkä vähän epäselvää XDD kommentoikaa alas :) kirjotan tällä viikolla varmaan vielä! 

I just wanna you and only you ~8

•••• hypätty muutamalla päivällä jouluaattoon •••• 

Zayn ojensi lahjapaketin minulle. Kiitin häntä hymyn tapainen kasvoillani, sillä kuten sanoin jo, en pidä joulusta. En sitten yhtään. Ja vielä lisättynä se, että olen syntynyt jouluaattona, joten kaikki syntymäpäivälahjanikin ovat ällöttävän jouluisia. Syy siihen, miksen pidä joulusta, on vain yksinkertaisesti se, etten pidä siitä, kun syntymäpäivälahjat sekoitetaan joululahjoihin. 

Ällöttävää, kaikki varmaan haluaisivat saada syntymäpäivällisiä lahjoja syntymäpäivänään, eikä joululahjoja syntymäpäivänään. Takaisin nykyhetkeen. Pidin hymyä väkisin huulillani, ja avasin Zaynilta saamani paketin. Sieltä paljastui kaulaketju. Tavallinen kultainen ihana kaulaketju. Hymy huulillani oli aitoa, kun otin sen paketista pois. Sitten huomasin siinä roikkuvan valkoisia pieniä suloisia palloja. 

Mutta kun tarkemmin katsoin, huomasin niiden olevan pieniä lumiukkoja. Väsäsin hymyn huulilleni, ja kiitin Zaynia.  Tottakai lahja itsessään oli ihana, mutta jouluinen syntymäpäivälahja.. 

"Kiinnitänkö mä sen sulle, Les?" Zayn kysyi hymy huulillaan. Tyydyin vain nyökkäämään. Hän kiersi taakseni, ja asetti sievästi hiukset sivulle, jotta sai ketjun kiinnityttyä. Kohta hän sai ketjun kiinni, ja suuteli hellästi niskaani. Käännyin ympäri, ja kiersin käteni hänen niskansa taakse.

Painoin huuleni Zaynin huulille, ja hän laittoi omat kätensä, laltiolleni. Suudelma oli samalla hellä mutta vahva, kuitenkin täynnä rakkautta. Olin tietenkin kiitollinen Zaynille, että hän osti minulle lahjan, tottakai. En minä tunteeton ole. Zayn siirsi kätensä alareisiini, ja nosti minut itseensä vasten. Romanttisen hetkemme keskeytti Caroline.

"Sori vaan nuorukaiset jos keskeytin jotain, mutta Les sulle tuli jokin paketti. Lähettävän nimenä lukee vain J"  Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä . J. Jack. Entinen poikaystäväni, jonka kanssa olin hyvin onnellinen. Kaikki sanoivat meitä täydelliseksi pariksi, ja itsekkin tunsimme kuuluvanme yhteen. Kunnes kaikki muuttui. Jack petti minua humalapäissään, ei hän luultavasti tarkoittanut mitään, mutta minä en pystynyt antamaan anteeksi. 

En vain pystynyt siihen. Eikä Jack sitä vaatinutkaan. Hän ymmärsi täysin miksi haluain erota. Zayn laski minut maahan, ja otin Carolinelta paketin. Hän sulki äänettömästi oven, ja lähti alakertaan. Zaynin kasvoilla olo kysyvä ilme. Tutkiskelin pakettia hieman, kunnes uskaltauduin avaamaan sen. Sisällä oli pieni pyöreä paketti, ja siellä sisällä      oli koru. Hopea koru, jossa roikkui pieni tähti. 

"Kukas tää J on?" Zayn kysyi hieman mustasukkaisuutta äänessään.

"Jack. Mun entinen poikaystävä.." Ääneni hiipui olemattomiin. Yhtäkkiä Zayn kumartui. 

"Siitä putos tällanen lappu.." hän aloitti ja lopetti kuin seinään. 

"Leslie, olisit sä kyllä voinut sanoa jos sä et pidä mun lahjasta, tai olisit voinut edes varoittaa mitä mä en saa ostaa sulle! Sä oot yks kaksnaamanen paska!" Zayn tokaisi ja lähti harppomaan huoneestani pitkin askelin kohti ovea, jonka lopulta pamautti kiinni. 

En ehtinyt kissaa sanoa, kun jo ulko-ovi kävi. Olin yksi kysymysmerkki. Poimin Zaynin pudottaman lapun lattialta, ja luin sen. 

" Rakas Leslie. Mä tiiän, ettet sä oo antanut mulle anteeks sitä mitä mä sulle sillon tein, enkä mä sitä pyydäkään. Mä vaan haluaisin ettet sä unohtais meidän hyviä hetkiä, ja siks mä halusin muistaa sun synttäreitä. Mä tiedän miten paljon sä vihaan niitä lahjoja mihin on sekoitettu jotain jouluista, sinun syntymäpäivänäsi. Joten, ajattelin ettei sinun tarvitsisi teeskennelläkkään iloista avatessasi lahjan, vaan kasvoillesi voisi nousta aito hymy.  Paljon onnea, Les."

Hiton Jack. Hiton Zayn. Hiton Caroline. Hiton minä. Hittoon kaikki!  Miksi Jack kirjoitti tuon kaiken paperille? Miksi Zayn meni lukemaan sen? Miksei Caro voinut tuoda lahjaa silloin kun minä olin yksin? Miksen voinut sanoa Zaynille tästä? Miksi onnistun aina pilaamaan kaiken? Miksi aina minä?  

Rymähdin sängylleni ja annoin kyynelten tulla. Tarkottiko Zayn sitä? Miettikö hän sanoessaa minua kaksinaamaiseksi paskaksi? Antaako hän koskaan minulle anteeksi? Olenko pilannut kaiken? Puristin nyrkissäni Zaynin antamaa kaulaketjua. Se oli oikeastaan hieno. Mutta mikä tärkeintä, se oli Zaynin antama. Miten saisin koskaan pyydettyä anteeksi häneltä? Olen todella huono myöntämään virheitäni ja pyytämään anteeksi. 

// heii oon taaas täällä :-) ja antakaas kaikennäköstä palautetta, lukeeks tätä edes enää kukaan kun julkasen tänne harvaan tahtiin näitä ? Mut nyt kesälomalla mul on enemmän ainaa, eli enemmäm tekstiinin luvassa :)