Don't never leave me

Ajoin auton hiljaa hautausmaan parkkipaikalle. Astelin rautaportista sisään. Tuo narahdus minkä portti päästi sen avatessaan, oli minulle jo liiankin tuttu. Kävelin pitkän matkan hautojen ohi etsien katseellani tiettyä hautaa.

Löysin sen tutulta paikaltaan. Siitä oli nyt tasan vuosi. Nyt olisi vuosipäivämme. Katsoin hiljaa kädessäni olevaa punaista ruusua. Rakkaudenkukka, niinhän sitä sanotaan. Tässä tarinassa ei rakkauskaan riittänyt. Siirsin katseeni marmoriaseen hautakiveen.

             "Niall James Horan
            13.9 1993 - 16.4 2013 "

Mietin niitä päiviä. Muistan ne kuin eilisen.

"Kulta, mulla on sulle tärkeetä asiaa! Laita juhla vaatteet nii tuun hakee sua tunnin päästä",Niall sanoo suloisesti puhelimen toisesta päästä. "Tottakai rakas, nähään sitte!" Vastaan ja lähden valmistelemaan asuani.

Laitan valkoisen mekon joka on edestä puoleen reiteen ja takaa pidempi. Kiharran hiukseni, ja olen valmis. Samassa kuulen moottorin äänen ulkoa. Niall odottaa!

Juoksen pihalle, ja suutelen Niallia, ennen kuin astun autoon. Lähdemme hiljakseltaan ajamaan. Noin kymmenen minuutin päästä olemme perillä. Olemme rannalla. Siellä ei ole ketään.

Huomaan kauempana puun alla viltin, jossa on paljon ruokia ja juomia, varjoja ja eri värisiä lyhtyjä roikkuu puusta. Näky on satumainen. Halaan Nialleria tiukasti kaulasta."Kiitos. Rakastan sinua" Kuiskaan tämän korvaan. Niall vastaa halaukseen.  "Mitä vain prinsessalleni, rakastan sinua enemmän" Erkanen hieman, jotta voin suudella häntä. Painan huulet hänen huulillensa, ja kohta erkanen."Mutta minä rakastan sinua eniten." Isken silmää. Niall naurahtaa.

Hänellä on yllään musta frakki ja alla valkoinen kaukuspaita, musta kravatti, mustat kengät ja housut. "Minulla on maailman paras poikaystävä" Kuiskaan kohta hänen korvaansa. Kävelemme viltille, ja alamme syömään hedelmiä.

Kohta Niall tarttuu käteeni ja vetää minut ylös. Hän nostaa minut syliinsä. Naurahdan äänettömästi. Hän kävelee laiturille minä sylissään, ja laskee istumaan laiturin reunalle viereensä, ja katsomaan auringon laskua.

"Tämä on kaunein asia maailmassa" Sanon tarkoittaen auringonlaskua. Niall nyökkää. "Mutta tiedätkö mikä on vielä kauniinpaa ?" Hän kysyy hymyillen, ja jatkaa kuitenkin  itse antamatta minulle aikaa vastata. "Sinä, tietenkin" Hän nostaa minut ylös, ja suutelee minua huulille. Vastaan suudelmaan.

Katson Niallia silmiin ja laitan otsamme vastakkain. Kohta Niall erkanee, ja polvistuu eteeni. Silmiini kohoaa onnen kyyneleet. "Elisabet, olet kauneinta maailmassa. Olet ihanin asia mihin olen törmännyt. Rakastan sinua liikaa, ja viettää loppuelämäni yhdessä sinun kanssasi. Joten, suostutko siihen, ja tuletko vaimokseni, Elisabet Wilkens?"

Pystyn juuri ja juuri nyökkäämän, ja suutelen Niallia intohimoisemmin kuin koskaan. Hän pujottaa kauniin kihlasormuksen nimettömääni. "Rakkaani, aina minun, Elisabet Horan." Niall sanoo hymyillen. Lähdemme kävelemään autolle, tai Niall kantaa minut sinne. "Teit minusta maailman onnellisimman naisen. Niall James Horan, rakastan sinua koko sydämestäni!" Sanon auton vierellä. Niall laskee minut maahan, ja aukaisee minulle oven.

Astun hymyillen sisään, ja katselen kun Niall kävelee auton toiselle puolen. Kuulen voimakasta jyrinää. Rekka! "Varo Nialler!" Ehdin huutaa hänelle, mutta liian myöhään. Rekka jatkaa vain matkaa. Avaan oven ja juoksen niin nopeaa, kuin korkeilla koroillani pääsen, Niallin luo.

Niall makaa maassa. Hänen suustaan tulee verta, mutta muuta ulkoisia vaurioita ei näy. Soitan ambulanssin. Lopetettuani puhelun kyykistyn oman Niallerini viereen, ja suutelen tämän verisiä huulia. Annan kyyneleiden tulla. "Älä jätä minua, rakkaani. Tule takaisin, älä jätä minua, rakastan sinua eniten maailmassa, älä jätä minua!" Huudan Niallille.

Samassa kuulen ambulanssien pillit. Nousen ylös. Hoitajat laittavat Niallin ambulanssissa letkuihin. Yritän turhaan kysyä, selviytyykö hän. Kukaan ei kuule minua. Ajamme kovaa vauhtia sairaalaan.  Olen Niallin vierellä koko ajan.

Istun Niallin sängyn vieressä katsellen nuita täydellisiä kasvoja. Itken. Kuulen oven avautuvan, ja neljä nuorukaista astuu sisään. Nousen, ja Louis kutsuu kaikki ryhmähaliin. Halaan kaikkia tiukasti, ja itken ääneen.

"PIIP PIIP PIIP PIIP" Käännän katseeni äkkiä Niallin pään vieressä olevaan laitteeseen, jossa näkyy suora viiva. Niallin pulssia ei enää tunnu. Kumarrun Niallin pään ylle. "Rakas Nialler, minä rakastan sinua, en unohda sinua koskaan. Minä tulen luoksesi, rakkaani. Minä tulen sinun luoksesi, en unohda sinua koskaan!" Kuiskaan nuo sanat Rakkaani korvaan itkien.

Kuulen nyyhkytyksiä takaani. Pojatkin itkevät."Bro, me rakastetaan sua aina, veli!" Suutelen viimeisen kerran nuita täudellisiä huulia, ja katson viimeisen kerran nuita täydellisiä kasvoja. "Nuku hyvin.." Kuiskaan viimeisen kerran, ennen kuin poistun hiljaa huoneesta. Rakastan sinua aina, meitä ei voi erottaa..

Mietin hiljaa tuota päivää. Lasken ruusun haudalle, ja katson hautaa. "Nyt minä tulen luoksesi, rakas. Nyt me viimein näemme." Ajattelen, ja kävelen korkean kallion reunalle, alla odottaa meren rantakivet.

Epäröin hetken, mietin kaikkea hyvää elämäsäni. Mietin Niallia. "Rakastan teitä" Ajattelen, ennen kuin hyppään alas, pimeään, tyhjyyteen....

Jooo surullinen ;/ iski inspis nii pakko kirjottaa, hope you like it! Ps itken tääl ite