Together Forever -4

hyvää yötä, ja kiitos mukavasta illasta! ;) Noin. luin viestin vielä kerran läpi, ja painoin lähetä nappia. Kohta kuulin piippauksen viestin lähettämisen merkiksi. Huokaisin syvään, ja laitoin iPhoneni viereiselle pöydälle, ja suljin silmäni. Nukahdin hentoon ja pinnalliseen uneen. Kohta havahduin hereille kuullessani viestin merkkiäänen. 

Tarkistin tulleen viestin,-joka oli Josielta-, ja laitoin taas silmäni kiinni nukahtaen tällä kertaa syvään uneen. Aamulla heräsin kirkkaaseen auringon valoon.

"Samperin aurinko" mutisin itsekseni, mutta sain nostettuani itseni sängyn pohjalta. Haukottelin leveästi, ja löntystin vaatekaapilleni. Valitsin sieltä sopivat vaatteet, jonka jälkeen suin hiukseni kuntoon, ja raahauduin vieläkin unisena keittiöön.

Kauvoin kaapista muroja, ja lorautin niihin maitoa. Kaivoin lusikan kaapista, ja aloitin syömisen. Kauhoin muroja suuhuni nopeaan tahtiin, ja sainkin suhteellisen vauhdilla syötyä. Vein astikat tiskikoneeseen, ja laitoin sen päälle. Kaadoin vielä jääkaapista appelsiinituoremehua lasiin, ja kulautin sen kurkkuuni. 

Sen jälkeen tarkistin twitterin ja instagramin, ja selasin, mitä telkkarista tuli. Tästä oli tulossa hyvinkin tylsä päivä. Katselin avoimesta ikkunasta ulos, siellä oli todella tuulinen ilma. Puut heiluivat tuulessa, ja ihmisillä oli kiire neljän seinän sisälle,pois tuulesta.  Voisin mennä käymään kaupassa, tuskin siellä nyt paljon faneja on.

Nappasin lompakkoni hyllyltä, ja laitoin vanssit jalkaan. Vedin vielä takin päälleni, josta huppu peitto puolet naamastani. Avasin ulos, ja kirpeä tuuli sai miettimään kahdesta kauppaan menosta. Päätin kuitenkin lähteä, ja astuin tuulen tielle. Kävelin nopeaa tahtia kauppaan, jonne pääsinkin ripeästi perille. Siellä vedin hupun päästä, ja menin hakemaat tarvittavat ruoka-aineet. 

"OMG, TUOL ON SE LOUIS, SE LOUIS STYLES ! EIKU TOMLINSON" kuulin vasemmalta puoleltani. Käännyin ympäri, ja kohtasin kolme nuorta tyttöä.

"Moi" hymyilin. 

" II SE PUHU MULLE, öh, saataisko me kuvat ja nimmarit?" Lähinpänä seisonut tyttö huudahti punastuen. Nyökkäsin. 

"Tottakai" sanoin, ja siirryin poseeraamaan tyttöjen vierelle, ja pyysimme ohi kulkevaa naista ottamaan kuvan. Kirjoitin vielä nimeri kolmeen paperiin, ja halasin vielä kaikkia. Vilkutin tytöille, ja palasin takaisin ajatusmaailmaani mitä tarvitsisin mukaani. 

Valittuani ostokset, olin valmis siirtymään kassoille. Samassa kohtasin hyvinkin tutun katseen. 

" Louis!" Tämä huudahti.

" Josie! Mitä sinä täällä teet?" Kysyin virnistäen.

"Me tultiin hoitajan kans käväseen kaupassa, mut nyt mä hukkasin sen. Se meni hakemaan lihaa " tämä huokaisi. 

"No mennään katsomaan lihahyllyiltä?" Ehdotin. Josie nyökkäsi, ja johdatin meidän lihojen luo. Siellähän se hoitaja olikin.

"Missä hitossa sinä tyttö olit? Tiedät varsin hyvin ettet saa lähtä omille teille! Sai olla viimeinen kerta kun otan sinut mukaani!" Hoitaja huusi kimeällä äänellä. 

"Syy oli minun. Hän jäi juttelemaan minun kanssani" Josie mulkaisi minua, ja hoitaja katsoi äkäisesti.

" Hei Margareta, voisinks mä mennä Louisin luo illaksi, se tois mut sitten illalla takaisin sairaalaan?" Josie kysyi ja katsoi minua vinkaten silmäänsä.

"Joo mä voisin sit tuoda Josien turvallisesti takaisin, eikä hänelle kävis mitään" lisäsin perään. Margaret katsoi meitä kumpaakim peräjälkeen kunnes totesi vieläkin äkäisesti:

"Hyvä on. Mutta Josien on oltava ennen kymmentä sairaalalla. Muuten tämä oli viimeinen kerta kun hän pääsee minnekkään" Tyydyin vain nyökyttelemään päätäni, jonka jälkeen lähdimme kassoille päin.

"Aikamoinen pakkaus!" Tokaisin nauraen.

" nojoo sillä on muutama ruuvi löysällä" Josiekin nauroi. Maksettuani ostoksen lähdimme yhdessä kävelemään kotiini päin. 

Kohta olimmekin perillä, ja nähtyään talon Josien silmät suurenivat.

"Aikamoinen lukaali!" Hän huudahti. Virnistin tälle, ja päästin meidät sisään. Järjestelin juuri ostamani ruokatarvikkeet oikeille paikoille, ja liityin Josien seraksi sohvalle. 

"Katotaan joku leffa? Joku romanttinen?" Josie ehdotti. 

"Okei, jos sen jälkeen kauhua?" Virnistin.

"Hah, mä en pelkää" hän huudahti.

"En mä oo niin sanonutkaan" vinkkasin.

Josia valkkasi elokuvan, ja laittoi sen pyörimään. 

" Ouh, tää! Mä taidan nukahtaa"  voihkaisin.

Josien näkökulma

" äläs nyt! Mäki lupasin kattoo kauhua, joten säkin kestät romanttista" tokaisin.  Elokuva alkoi, ja huomasin Louisinkin seuraavan sitä kiinnostuneena. Puolessa välissä olin vuodattanut jo monet kyyneleet. Käänsin katseeni Louisiin. Tämä katsoi minua.

" Sä itken leffan takia?"  Hän virnisti.

" Ei ollut sullakaan kyyneleet kaukana" huudahdin. Louis virnisti, muttei sanonut mitään. Käänsin katseeli televisioon. Minäkin pystyn elämään aivan normaalia elämää. En halua sääliä, enkä erityiskohtelua. Haluan olla tavallinen tyttö, aivan kuin muutkin.

Haluan, että Louis kohtelee minua miin kuin muitakin tyttöjä, enkä halua sairauteni vaikuttaman elämääni millään tavalla. Okei, näkyyhän se paljon elämässäni, mutta en halua sen näkyvän yhtään enempää, kuin on pakko. Olen vain tyttö muiden joukossa. 

Elokuvan loputtua katsahdan Louisiin. Tämä virnistää minulle, on kauhun aika.  Louis valitsee elokuvan, ja laittaa sen päälle. Seuraan hajamielisesti leffan tapahtumia, miettien samalla, mikä minulla unohtui. Olen varmasti unohtanut jotain, jotain tärkeää. 

Louisin näkökulma

Yhtäkkiä näim sivusilmällä Josien haukkovan henkeään. Siirryin tämän viereen. 

"Hengitä syvään ja rauhallisesti, hengitä syvään" hoin tälle. Josien hengitys vain kiivastui, ja tämä hoki jotai astmasta. Koin parhaaksi ratkaisuksi tilata ambulanssin. Sinne soitettuani kiedoin käteni Josien ympärille, ja odottaen ambulanssia. Teki kipeää katsoa henkeään haukkojaa tyttöä, josta oli tullut minulle tärkeä. 

En voinut tehdä yhtään mitään, ainakaan sairaalan mielestä. Piti vain odottaa. Kohta kuulin pillien äänet, ja sairaanhoitajat ryntäsit Josien luo. Tälle annettiin happinaamari, ja hänet lastattiin paareille. Yksi mies esitti minulle muutaman kysymyksen, jonka jälkeen Josieta lähdettiin kuskaamaan ambulanssiin. 

"Mä tuun mukaan. " tokasin. Mies pudisteli päätänsä. 

" ja teiän olis ehkä hyvä tietää et tolla tytöllä on syöpä. Mä hitto vie tuun mukaan!" Mies  huokaisi ja antoi luvan, ja kipitti muiden luo. Kohta Josieen työnnettiin iso ruisku, varmaan siihen syöpään liittyen.

Kiipesin autoon, ja lähdimme ajamaan nopeasti kohti sairaalaa. Puristin Kosieta kädestä. En kestäisi, jos Josielle sattuisi jotain. Tuo tyttö oli tullut minulle oikeasti tärkeäksi tämän muutaman päivän aikana. Josie oli niin hento, niin heikko, kuin paperi, joka menee rutistamalla rikki. Tekisin mitä vain, että Josie selviäisi. Hyvä Jumala anna Josien olla kunnossa.

Tämän kasvot sinersivät, hän ei hengittänyt. Mitä mitä tein väärin? Jos Josie ei selviä, en tiedä mitä teen. Josie pärjää varmasti, hän on vahva, mutta heikko. Katselin nuita huulia, nuita kauniita kasvoja. Jos Josie ei selviä, minä, Louis William Tomlinson, lupaan omistaa elämäni syöpää sairastaville lapsille.