Noniin. Olin valmis. Katsoin vielä asuvalintaani. Minulla oli beessit housut, ja valkomusta raita t-paita. (XD raita tee paita , joo ok) Kävelin keittiöön, siivosin vielä jälkeni pöydältä, jossa olin juuri syönyt aamupalaa. Sen jälkeen sammutin valot talosta, ja menin eteiseen., Laitoin vielä vanssit jalkaan, ja astuin ulos. Ulkona oli kirpeän viileä sää, koska oli syksy.Puissa oli kauniin oranssit sävyt Kävelin autolle ja suljin oven. Käynnistin auton, ja lähdin ajamaan sairaalalle. Miten kaikki olikin päätynyt siihen, että vien syöpäpotilaan ulos? Tai no, eiväthän nämä niin sanotut treffit olleet, mutta smapa tuo.
Kohta olinkin jo sairaalan parkkipaikalla. Jätin autoni lähelle ovea, ja astuin sisään. Menin Josien huoneen ovelle, ja koputin siihen. Kohta kuulin "sisään" huudon, jonka jälkeen avasin oven ja kävelin huoneeseen. Josie istui sängyllään, ja hänellä oli mustat tiukat housut, farkku kauluspaita,ja hiukset olivat sottuisella nutturalla pään päällä. Hän näytti kieltämättä hyvältä!
"Moi" Hän naurahti.
"No hei, mennäänkö?" Sanoin. Hän nousi ylös ja käveli luokseni. Kävelimme autoon hiljaisuudessa.
" Minne me mennään?" Josie kysyi malttamattomana. Naurahdin tälle.
" Kohta näät" tokaisin hymyillen. Avasin Josielle oven, jonka jälkeen kiersin omalle paikalleni. Käynnistin auton ja lähdimme hiljalleen ajamaan kohti paikkaa johon halusin tytön viedä.
" Minne me mennään?" Josie kysyi.
" Yhdestoista" Vastasin nauraen.
"Mitä?" Tuo tokaisi hämmentyneenä.
" Tuo oli yhdestoista kerta kun kysyt minne olemme menossa" Virnistin.
"Okei, en kysy enää. No millon ollaan perillä?" Hän hymyili.
"Josie!" Huudahdin.
"Okei okei" tuo naurahti, eikä kysynyt enää. Kohta huomasin kyltin, jossa luki päärämme nimi. Käännyin oikealle tielle, ja hakeuduin parkkipaikalle.
"Huvipuistoon!" Josie huudahdi.
" Jep" Naurahdin. Parkkeerasin auton, ja sammutin. Kiersin toiselle puolelle avaamaan Josielle oven, ja tämä astui ulos.
Kävelimme kassalle (?) ja hetkisen suostuteltuani maksoin molemmat sisään.
" No, minne mennään ekana ?" Kysyin Josielta.
"Tuonne" Hän päätti ja osoitti vuoristorataa.
"Ootko sä ollut täällä ennen ?" Kysyin kävellessämme laitteelle.
"Olin mä joskus pienenä, kun olin vielä terve" Josie sanoi hiljaa. Loin tyttöön myötätuntoisen katseen, ja kosketin hänen kättään. Siirryimme jonottamaan vuoristorataan. jono ei ollut pitkä, ja kohta istuimmekin jo junan penkeillä joka kiertää vuoristoradan. Kiinnitimme turvakaaret, ja vaunu lähti hiljalleen liikkeelle.
"Tota, entä jos tää vaunu tippuu?" Josie tokaisi samassa silmät suurina.
"Ei tää tipu, mä lupaan sen" Hymyilin ja otin Josieta kädestä. Hän hymyili minulle ja käänsi katseen eteensä. Vauhti koveni, ja seuraava mäki tuli. Josie puristi kädestäni, ja hymyilin tälle rauhoittavasti.
"Vau, se näytti alhaalta katsottuna enemmän vaisulta" `Josie tokaisi laitteen jälkeen. Naurahdin.
"Minne seuraavaksi ?" Hän kysyi.
" Tonne!" Huudahdin samassa, ja osoitin karusellia nauraen.
" Louis.." Hän yritti.
" Ei mitään muttia, ala tulla nyt!" Tartuin Josieta kädestä ja lähdin viemään häntä karuselliin.Tämä seurasi nauraen perässä. Kohta olimme karusellin edessä. Jonoa ei ollut, joten pääsimme kiipeämään suoraan hevosten selkään. Kohta laite lähti liikkeelle. Nauraen istuimme hevosien selässä.
" Louis, tää on noloa" Josia sanoi osoittaen tiellä meille nauravia ihmisiä. Muutama heistä tunnistikin minut, mutta onneksi täällä oli sen verran vähän porukkaa, ettei kukaan ollut tähän mennessä keskeyttänyt meitä. Vilkutin ihmisille iloisena ja nauraen. Josie peitti naamansa kädellään nauraen.
Kohta vauhti hiljeni, ja saimme astua pois karusellista.
"Se oli oikeasti noloa!" Josie huudahti.
" Kaikkea pitää kokeilla" Muistutin virnistäen.
Muutaman tunnin kuluttua:
" Joko lähettäis seuraavaan ?" Kysyin Josielta.
" Eikö tää päivä lopukkaan huvipuistoon?" Hän kysyi hämmästyneenä.
" Ei" Sanoin salaperäisesti.
" Okei, jos mä olisin tyhmä mä kysyisin minne me mennään mutta en oo joten oon hiljaa" Hän virnisti. Naurahdin. Kävelimme pois huvipuistosta, ja menimme autolleni. Päästin Josien sisään ja menin itsekin istumaan autoon. Käynnistin sen ja lähdimme ajamaan kohti valitsemaani hiljaista ravintolaa.
"Minne me ollaan menossa?" Josia kysyi kohta naurahtaen.
"Okei, me mennään syömään" Huokaisin virnistäen. Josia naurahti ja sulki suunsa. Ravintolan edessä sammutin auton, ja kuljetin meidät fanien ohi jotka olivat ravintolan edessä. Käteni oli Josien alaselällä, ja tämä selvästi jännitti hieman faneja. Astuimme sisään ravintolaan, ja istuuduimme minun nimellä varattuun pöytään.
Tarjoilija tuli ottamaan tilauksemme, jonka jälkeen ruoka toimitettiin nopeasti pöytään. Kiitin tarjoiliaa, joka lähti kohta takaisin tiskin taakse.
"No, minkälaista on olla julkkis? " Josie kysyi nauraen.
" No siinä on hyvät ja huonot puolensa" Virnistin.
"Miten sä jaksat kun ihmiset seuraa sua joka paikkaan etkä voi oikeen liikkua missään rauhassa? " Tämä tivasi.
" No jaa, toisaalta voisi kyllä joskus olla hiljaisempiakin päiviä, mutta ilman faneja meitä ei olisi" Sanoin.
Josie nyökkäsi, ja jatkoimme syömistä hiljaisuuden vallitessa.
"Vietkö sä useinkin syöpäsairaaloiden tyttöjä huvopuistoon ja ravintohoihin? " Josia kohta naurahti.
"Itse asiassa sä oot eka" virnistin. Kohta saimme syötyä, ja pyysin tarjoiliaa antamaan laskun.
"Mä maksan puolet" Josie huudahti kun ojentin tarjoilialle setelinippua. Työnsin rahat nopeasti tarjoilialle.
"Myöhäistä" Virnistin.
"Hei! Toi ei ollut reilua" Josie mutristi suutaan. Hän näytti kieltämättä söpöltä niin tehdessään. Näytin tuolle lapsellisesti kieltä. Nousimme ylös, ja kävelimme autooni, fanitkin olivat kyllästyneet odottamaan ja lähteneet pois. Ajoimme hiljaista vauhtia sairaalaa kohti. Autossa oli hiljaista, kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Sairaalan pihassa parkkeerasin auton parkkipaikalle. Sammutin sen ja autoin Josien ulos autosta. Kävelimme hijakseen sisään sairaalaan, ja saatoin Josien tämän huoneen ovelle.
" Mulla on ihan mahtava päivä takana. Ja kiitos siitä kuuluu sulle" Tämä naurahti iloisena.
" Mullakin oli hauskaa. On kunnia saada se kunnia"(en tienny miten olisin ton kirjottanu, kuulostaa #peelolta mut so? XD) virnistin. Halasin vielä Josieta, ja käännyin lähtiäkseni. Toivotin vielä hyvät yöt ja lähdin autolle. Josiella on upea luonne. Hän osaa tarttua hetkeen, eikä pelkää laskea leikkiä vakavasta sairausestaan. Jokin tuossa tytössä viehättää minua. Jossain sisällä tarvitsen uuden samalaiset päivän Josien kanssa. Ehkä se vielä onnistuukin. Kävelin autolleni, ja menin sisään. Käynnistin autoni, ja lähdin ajamaan kotiin päin. Samassa jokin valkoinen lappu pelkääjän paikalla kiinnitti huomioni. Otin sen käteeni, ja suuni puhkesi hymyyn tajutessani mitä lappu sisälsi. Siihen oli kirjoitettu puhelinnumero, jonka alla luki xJosie.
"Moi" Hän naurahti.
"No hei, mennäänkö?" Sanoin. Hän nousi ylös ja käveli luokseni. Kävelimme autoon hiljaisuudessa.
" Minne me mennään?" Josie kysyi malttamattomana. Naurahdin tälle.
" Kohta näät" tokaisin hymyillen. Avasin Josielle oven, jonka jälkeen kiersin omalle paikalleni. Käynnistin auton ja lähdimme hiljalleen ajamaan kohti paikkaa johon halusin tytön viedä.
" Minne me mennään?" Josie kysyi.
" Yhdestoista" Vastasin nauraen.
"Mitä?" Tuo tokaisi hämmentyneenä.
" Tuo oli yhdestoista kerta kun kysyt minne olemme menossa" Virnistin.
"Okei, en kysy enää. No millon ollaan perillä?" Hän hymyili.
"Josie!" Huudahdin.
"Okei okei" tuo naurahti, eikä kysynyt enää. Kohta huomasin kyltin, jossa luki päärämme nimi. Käännyin oikealle tielle, ja hakeuduin parkkipaikalle.
"Huvipuistoon!" Josie huudahdi.
" Jep" Naurahdin. Parkkeerasin auton, ja sammutin. Kiersin toiselle puolelle avaamaan Josielle oven, ja tämä astui ulos.
Kävelimme kassalle (?) ja hetkisen suostuteltuani maksoin molemmat sisään.
" No, minne mennään ekana ?" Kysyin Josielta.
"Tuonne" Hän päätti ja osoitti vuoristorataa.
"Ootko sä ollut täällä ennen ?" Kysyin kävellessämme laitteelle.
"Olin mä joskus pienenä, kun olin vielä terve" Josie sanoi hiljaa. Loin tyttöön myötätuntoisen katseen, ja kosketin hänen kättään. Siirryimme jonottamaan vuoristorataan. jono ei ollut pitkä, ja kohta istuimmekin jo junan penkeillä joka kiertää vuoristoradan. Kiinnitimme turvakaaret, ja vaunu lähti hiljalleen liikkeelle.
"Tota, entä jos tää vaunu tippuu?" Josie tokaisi samassa silmät suurina.
"Ei tää tipu, mä lupaan sen" Hymyilin ja otin Josieta kädestä. Hän hymyili minulle ja käänsi katseen eteensä. Vauhti koveni, ja seuraava mäki tuli. Josie puristi kädestäni, ja hymyilin tälle rauhoittavasti.
"Vau, se näytti alhaalta katsottuna enemmän vaisulta" `Josie tokaisi laitteen jälkeen. Naurahdin.
"Minne seuraavaksi ?" Hän kysyi.
" Tonne!" Huudahdin samassa, ja osoitin karusellia nauraen.
" Louis.." Hän yritti.
" Ei mitään muttia, ala tulla nyt!" Tartuin Josieta kädestä ja lähdin viemään häntä karuselliin.Tämä seurasi nauraen perässä. Kohta olimme karusellin edessä. Jonoa ei ollut, joten pääsimme kiipeämään suoraan hevosten selkään. Kohta laite lähti liikkeelle. Nauraen istuimme hevosien selässä.
" Louis, tää on noloa" Josia sanoi osoittaen tiellä meille nauravia ihmisiä. Muutama heistä tunnistikin minut, mutta onneksi täällä oli sen verran vähän porukkaa, ettei kukaan ollut tähän mennessä keskeyttänyt meitä. Vilkutin ihmisille iloisena ja nauraen. Josie peitti naamansa kädellään nauraen.
Kohta vauhti hiljeni, ja saimme astua pois karusellista.
"Se oli oikeasti noloa!" Josie huudahti.
" Kaikkea pitää kokeilla" Muistutin virnistäen.
Muutaman tunnin kuluttua:
" Joko lähettäis seuraavaan ?" Kysyin Josielta.
" Eikö tää päivä lopukkaan huvipuistoon?" Hän kysyi hämmästyneenä.
" Ei" Sanoin salaperäisesti.
" Okei, jos mä olisin tyhmä mä kysyisin minne me mennään mutta en oo joten oon hiljaa" Hän virnisti. Naurahdin. Kävelimme pois huvipuistosta, ja menimme autolleni. Päästin Josien sisään ja menin itsekin istumaan autoon. Käynnistin sen ja lähdimme ajamaan kohti valitsemaani hiljaista ravintolaa.
"Minne me ollaan menossa?" Josia kysyi kohta naurahtaen.
"Okei, me mennään syömään" Huokaisin virnistäen. Josia naurahti ja sulki suunsa. Ravintolan edessä sammutin auton, ja kuljetin meidät fanien ohi jotka olivat ravintolan edessä. Käteni oli Josien alaselällä, ja tämä selvästi jännitti hieman faneja. Astuimme sisään ravintolaan, ja istuuduimme minun nimellä varattuun pöytään.
Tarjoilija tuli ottamaan tilauksemme, jonka jälkeen ruoka toimitettiin nopeasti pöytään. Kiitin tarjoiliaa, joka lähti kohta takaisin tiskin taakse.
"No, minkälaista on olla julkkis? " Josie kysyi nauraen.
" No siinä on hyvät ja huonot puolensa" Virnistin.
"Miten sä jaksat kun ihmiset seuraa sua joka paikkaan etkä voi oikeen liikkua missään rauhassa? " Tämä tivasi.
" No jaa, toisaalta voisi kyllä joskus olla hiljaisempiakin päiviä, mutta ilman faneja meitä ei olisi" Sanoin.
Josie nyökkäsi, ja jatkoimme syömistä hiljaisuuden vallitessa.
"Vietkö sä useinkin syöpäsairaaloiden tyttöjä huvopuistoon ja ravintohoihin? " Josia kohta naurahti.
"Itse asiassa sä oot eka" virnistin. Kohta saimme syötyä, ja pyysin tarjoiliaa antamaan laskun.
"Mä maksan puolet" Josie huudahti kun ojentin tarjoilialle setelinippua. Työnsin rahat nopeasti tarjoilialle.
"Myöhäistä" Virnistin.
"Hei! Toi ei ollut reilua" Josie mutristi suutaan. Hän näytti kieltämättä söpöltä niin tehdessään. Näytin tuolle lapsellisesti kieltä. Nousimme ylös, ja kävelimme autooni, fanitkin olivat kyllästyneet odottamaan ja lähteneet pois. Ajoimme hiljaista vauhtia sairaalaa kohti. Autossa oli hiljaista, kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Sairaalan pihassa parkkeerasin auton parkkipaikalle. Sammutin sen ja autoin Josien ulos autosta. Kävelimme hijakseen sisään sairaalaan, ja saatoin Josien tämän huoneen ovelle.
" Mulla on ihan mahtava päivä takana. Ja kiitos siitä kuuluu sulle" Tämä naurahti iloisena.
" Mullakin oli hauskaa. On kunnia saada se kunnia"(en tienny miten olisin ton kirjottanu, kuulostaa #peelolta mut so? XD) virnistin. Halasin vielä Josieta, ja käännyin lähtiäkseni. Toivotin vielä hyvät yöt ja lähdin autolle. Josiella on upea luonne. Hän osaa tarttua hetkeen, eikä pelkää laskea leikkiä vakavasta sairausestaan. Jokin tuossa tytössä viehättää minua. Jossain sisällä tarvitsen uuden samalaiset päivän Josien kanssa. Ehkä se vielä onnistuukin. Kävelin autolleni, ja menin sisään. Käynnistin autoni, ja lähdin ajamaan kotiin päin. Samassa jokin valkoinen lappu pelkääjän paikalla kiinnitti huomioni. Otin sen käteeni, ja suuni puhkesi hymyyn tajutessani mitä lappu sisälsi. Siihen oli kirjoitettu puhelinnumero, jonka alla luki xJosie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti