Koputan sitä sievästi, ja saan hennon sisään- huudon. Kävelen hymy huulilla sisään, ja ojennan matkalla ostamani kukat ja suklaat Josielle.
"Kiitti, ei sun olis tarttenut" hän punastuu, söpöä.
"Mut mä halusin"
"Mut miten sä voit?" Kysyn hymyillen.
" ihan hyvin, rintaan vaan vähän sattuu, hoitajat sano et mä saan ehkä lähtä kokonaan kotiin muutaman viikon sisällä, jos se ite syöpä ei leviä" hän sanoi innoissaan.
" no sehän on mahtavaa! Mä tuun kattoon sua joka päivä tänne" huudahdin virnistäen. Josie hymyili iloisesti.
"Ens kerralla katotaan se kauhuelokuvakin" hän virnistää.
" tottakai!" Hymyilen.
Juttelimme niitä näitä, kunnes hoitaja tuli ilmoittamaan, että Josie tarvitsisi lepoa, joten hänet on jätettävä nyt rauhaan. Kumarrun halaamaan Josieta, ja suutelen tätä otsalle.
"Moikka, nähään huomenna. Koita pärjäillä!" Huudan vielä kun suljen oven. Menen hiljaa sairaalasta ulos hymyillen, miettien Josieta. Kävelen autolleni hymy suupielissä, kunnes huomaan toimittajan edessäni, kamera kädessään. Kuulen kohta räpsähtävän salaman äänen, ja hymyni hyytyy.. Kiroan itsekseni, ja loikkaan autooni.Käynnistän sen ennätysajassa. Lähden ajamaan kotiin päin, ja mietin kauhulla, mitä kaikkea lehdet keksisivätkään. Havahdun ajatuksistani, ja huomaan olevani perillä.
Sammutan autoni, ja jään istumaan autoon hetkeksi. Lopulta nousen autosta, ja kävelen sisälle. Riisun kengät ja takin, ja menen olohuoneeseen. Rojahdan sohvalle, ja suljen väsyneenä silmäni. Kohta tunnen vaipuvani unen ihmeelliseen maailmaan.
Olipas tylsä luku :D no saatte pärjätä sillä sen aikaa et tulee lisää ^^ äää kiltit kommentoikaa mitä tykkäsitte tästä luvusta. Mää toivon niin :3 ja kysykää siitä ask anything jutusta nii et olis jotai järkee tehä se:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti