Together Forever -2

 http://daddykinklibrary.tumblr.com/post/63420692429/i-would-like-this-song-played-at-all-major-and    kuunnelkaa toi:33333


Aamulla herään väsyneenä, mutta väsymykseni hälvenee ku muistan minne tänään olen menossa. Katsomaan syöpäpotilaita. Nousen ylös sängystäni -palasin eilen kotiin- ja valitsen toffeen riset housu, ja valkopunaisen vanssin tee-paidan. Puen ne ja laitan vielä hiukseni kuntoon. Sen tehtyäni kipaisen alakertaan keittiöön.

"Huomenta unikeko. Minne sä oot tänään menossa ku nyt jo oot laittautunut?" Johannah, äitini kysyy.

"Huomenta. Ajattelin mennä käymään syöpäsairaalassa katsomassa lapsia, ja nuoriakin"

Äiti nyökkää hyväksyvästi.

"Tee se. Potilaat ilostuvat kut tietävät sinun ajatelleen heitäkin" naurahdan, ja kaivan jääkaapista voita ja leipää. Voitelen itselleni leivän ja laitan maitoa lasiin. Syön ne hitaasti miettien tulevaa päivää. Kohta olenkin jo valmis, ja menen eteiseen.

Laitan tennarini jalkaan, ja kävelen nopeasti autoon yrittäen olla välittämättä monista tytöistä kotimme edessä olevalla tiellä. Peruutan varovaisesti tielle, ja lähden ajamaan moottoritietä sairaalaan. Katson takapeilistä, miten jotku tytöt juoksevat auton perässä pitkälle matkaa. Yleensä jään jakamaan muutamat nimikirjoitukset ja kuvan, mutta nyt en ehdi. Laitan radion päälle, ja sieltä soi Justin Bieber Never say never.

Annan kanavan olla, ja mietin tulevaa päivää. Yleensä monet lapset itkevät ilosta nähdessään minut, ja se jos joku lämmittää sydäntä. Huomaankin jo olevani sairaalan pihassa, ja sammutan auton mahdollisimman lähelle pääsisäänkäyntiä. Nopeasti astun ulos autosta, ja kiiruhdan sisälle. Pyydän hoitajaa näyttämään vapaa huoneen, jonne minun olisi tarkoitus mennä.

Kohta olemmekin perillä, ja avaan hieman jännittyneesti oven. Pienet potilaat kääntävät katseensa minuun, ja heidän kasvoilleen nousee hämmästynyt ilme. Toettuaan he ryntäävät luokseni, paitsi tietenkin ne, jotka ovan pyörätuolissa tai muuten vaan kykenemättömiä liikkumaan. 

Kumarrun halaamaan jokaista vuorotellen, ja siirryn niiden luo jotka eivät liiku. Yksi ojentaa minulle lippalakin, joka on One Directionin fanituote.

"Hei! Mikä sinun nimesi on?" Kysyn tytöltä hymyillen. Tämä on joku viisi vuotias.

"Amber" hän sanoo ujosti. 

"Tuolla on mun sisko, Josie" tyttö lisää ja osoittaa ikkunan viereen sängylle. Kirjoitan nimeni tytön päähineeseen, ja jaan muillekkin nimikirjoitukseni. 

Kävelen harkitusti Josien sängyn viereen. Sängyllä makaa kaunis tyttö, noin 18-vuotias. 

"Hei" kuiskaan tälle. Tyttö avaa suljetut silmänsä ja hymyilee.

"Hei"hän tervehtii.

"Mun nimi on Louis, sä oot vissiin Josie?" naurahdan kysyvästi. 

"Joo oon mä, Amberko sanoi?" Josie nauraa helisevää nauruaan. Nyökkää n hymyssä suin. 

"Mä tiiän että sä haluisit kysyä mikä mulla on, mutta et kehtaa, joten säästän sut nololta tilanteelta. Mulla on pahanlaatuinen kasvain rintakehässä, aivan sydämen lähettyvillä. Ei oo varmaa onko sille parannuskeinoa, mutta ainakin lääkärit yrittävät kovasti kaikkea" tyttö sanoo nopeasti katseen takana surua.

"Ai, mä oon todella pahoillani" sanon ja hymyilen surumielisesti.

"Äh älä suotta, jokainenhan kuolee joskus" Josie tokaisee ja naurahtaa. 

"Josie! Sun täytyis nyt käydä vähän ulkona että saat sinäkin raitista ilmaa!"

"Louis voi käyttää mua!" Tyttö huudahtaa.

Väännän suuni hymyyn ja nyökkään hoitajalle. Autan Josieta nousemaan sängystä, ja lähdemme varovaisesti ja hiljaa kävelemään kohti ovea. Kohta Josie kävelee itse, ja kävelen tämän vierellä. 

" mä vihaan näitä sairaala vaatteita!" Tyttö tokaisee ja tarkoittaa vaaleankeltaista mekkoa yllään.

Naurahdan tälle. 

" mennään istuun tonne penkille suihkulähteen viereen" Josie sanoo ja lähtee määrätietoisesti kävelemään kohti ruskeaa tuolia. Istumme siihen ja katselemme lintuja jotka nokkivat maata edessämme.

" miks sä tulit tänne sairaalaan? " Josie kysyy kohta rikkoen hiljaisuuden.

"No.. Syöpä on aina hieman varjostanut mun elämää, parhaan ystäväni menehdyttyä siihen nuorempana. Ainakin potilaat ilostuvat nähdessään ilodinsa" naurahdan.

" otan osaa. Idolinsa! Oletko sä joku julkkis? " Josie huudahtaa. 

"Joo, mä oon laulajana One Direction bändissä" naurahdan.
"Okei" Josie naurahti. Juteltuamme jonkin aikaa Josieta huudeltiin sisälle.
"Voisinko mä pyytää sulta jotain?" Josie kysyi hiljaa.
"Tottakai" Vakuutin tälle.
"Mun äiti ja isä ei vie mua ikinä minnekkään, ne ottaa mukaan aina vain Amberin, niin mä vaan mietin, et jos sä voisit viedä mut jonnekkin täältä sairaalasta vaikka edes yhdeksi päiväksi? Täältä saa lomaa jos vain on joku joka huolehtii ja.."
"Joo. Millon sopisi?" Keskeytin Josien änkytyksen hymyillen. Hämän naama puhkesi hymyyn.

"Sopisko heti huomenna?" Tämä huudahti iloisena. Nyökkäsin. Autoin hänet seisomaan ja lähdimme kävelemään sairaalaan. Siellä saatoin Josien huoneeseensa ja hyvästelin vielä pienet potilaat. Odotin jo oikeastaan innolla ja mielenkiinnolla mitä huonisesta tulisi.