Together forever -7

TAJUATTEKS TE ENÄÄ SUUNNILLEEN PUOL  TUNTII STORY OF MY LIFEN MUSIIKKIVIDEOON!! TAI NO TOSIN OON JO NÄHNY SEN MUTTEN OIKEEN TAJUNNU MITÄÄN KU MIETIN VAA ET ONKS TÄÄ SE MUSIIKKI VIDEO. OIKEESTI SIXDLJNaxöplkNFSDIOCJWNRJH J´JOOh ja huomasitte varmaan, IM BACK:) sori on ollu kaikenlaista kiireitä ja yms. mää toivon, rukoilen, anelen anon ja pyydän teitä kommentoimaan:# kertokaa mielipiteitänne oikeesti ihmiset:3 noniiii, lukemaaan---->


Muutaman viikon kuluttua

Tänään Josie pääsee kotiin. Olen lupautunut viemäät hänet kotiinsa, ja sen myös teen. Olen juuri ajamassa sairaalalle, hakemaan Josieta.  On keskiviikko, kello on jotai yhdeksän, ja ihmisiä kävelee kaduilla kiireisinä. Käännyn päätieltä sairaalalle johtavalle kujalle, ja kohta näenkin korkean rakennuksen.

Pysäytän auton, ja sammutan sen. Kävelen  suoraan ovista sisään, ja Josien huoneelle, ja koputan. Avaan oven, ja astun sisään. Siellä kohtaan hymyilevän Josien. 

" Ootko sä valmis lähteen?" Kysyn hymyillen. 

"Mä.. Tota, ku mä en voi mennä kotiin" tämä henkäisee.

"Mikset?" Kysyn kummastuen.

"No mun vanhemmat on Amberin kanssa Italiassa" mitä hemmettiä? Kuka hullu lähtee lomalle kun lapsi on sairaalassa? 

"Eli sä et voi lähtä täältä?" Kysyn vielä. Josie nyökkää hiljaa.

"Itseasiassa, mitä jos sä olisit sen aikaa meillä?" 

"Siis sun luona? Jaksasitko sä mua kuukauden?" Tuo kysyy ja virnistää.

"Kyllä mä sua varmaan sen aikaa kestäisin" vinkkaan.

"No mennään sitten! " tuo huudahtaa, ja autan tämän ylös. Kävelemme hiljaa autolle. 

"Kiitos. Oikeasti, kiitos"Josie kuiskaa.

"Kiitos mistä?" Kysyn. 

"Sä oot kolmen viikon ajan melkeen joka päivä tullut kattoon mua sairaalalle, ja nyt otat kotiis mut kuukaudeks" 

"Tottakai mä sua tulin katsomaan. Ja hädässä ystävä tunnetaan" virnistän. Josie naurahtaa. Kävelemme autolle, ja avaan Josielle oven. Käynnistän auton, ja lähdemme ajamaan kotiini päin. Matkalla aiheet vaihtuvat maasta taivaisiis radion soidessa taustalla. 

Kohta olemme perillä, ja sammutan auton. Kierrän avaamaan Josielle oven, ja kävelemme sisälle.
" Sulla on varmaan nälkä, sairaala ruoka ei ole kovin hyvää?" Naurahdin tälle. Josie nyökkäsi, ja menimme keittiöön. Laitoin kanat paistinpannulle, ja Josie teki salaatin. Kokatessa juttelimme kaikkea maasta taivaisiin, ja kohta ruoka olikin jo valmis. Katoin ruokapöydän, ja Josie toi ruoan pöytään. Istuimme siihen ja aloitimme syömisen. 
" Mitä sä haluisit tehö tänään?" Kysyin Josielta. Tämä kohautti olkapäitään.
"Emmä tiiä, päätä sä" Hän sanoi. Mietin hetken, minne voisimme mennä, kunnes sain loistavan ajatuksen. 
"Me mennään eläintarhaan!" Huudahdin. Josiekin piti ajatuksesta, ja syötyämme lähdimme valitsemaan sopivat vaatteet.
"Tuu, mä näytän sulle huoneen mis sä saat nukkuu" Sanon Josielle.
" Ei, mä voin nukkuu sohvallaki" Hän sanoo.
" Älä unta nää.Sä nukut joko vierashuoneessa, tai mun vieressä" Virnistän Josielle. Tämä naurahtaa ja hymyilee, mutta ei sano mitään.

Johdatan Josien huoneen ovelle, ja hänen suustaan livahtaa ihaileva huokaus.
" Tää on aivan upee!" Josie huudahtaa, kävelee huoneeseensa, ja valahtaa suurelle parisängylle. Seinät ovat valkoiset, ja lattia tummanruskeaa lautaa. Seinällä on valkoinen hyllykkö, ja ikkunassa on syvennyt, jossa on paljon tyynyjä.
" Me mennään sittenkin huonekalushoppailulle" Tokaisen, ja lähden kävelemään  huoneesta eteiseen, Josien seuratessa perässä. Nappaan lompakkoni mukaan, ja laitan valkoiset tennarini jalkaan. Vedän takin päälleni, ja lähden Josien kanssa autolle. Avaan Josielle oven, ja hän kiipeää autoon. Itse menen kuskin paikalle, ja matka kaupunkiin voi alkaa.

Pysäytän auton suuren kauppakeskuksen eteen, ja menemme sisään.


Lopultakin olemme valmiita. Mukanamme muutamia suuria paketteja hyllykköjä sms. Kipitimme autoon, ja lähdimme ajelemaan kotiin päin. Siellä kannoin tavarat sisään, ja vein ne Josien huoneeseen. Väliaikaiseen huoneeseen.
"Nýt vaan kootaan nää" Tokaisin.
"Osaatsä ?"Josie kysyi hieman epäillen.
"Tottakai, ei sen vaikeeta pitäs olla" Virnistin omahyväisesti. Josie tuhahti ja läppäsi minua kädelle.
Olin totaallisen väärässä. Kokoamisesta ei tullut mitään, ei yhtikäs mitään. Loppu ilta meni nauraessa ja meidän epätoivoisesti yrittäessä ottaa selvää ohjeista, ja lopulta päätimme koota ne oman pään mukaan. Kello oli puoli yksitoista illalla, kun lopulta saimme ne valmiiksi.
" Huh. Ne oli kyl todella vaikee koota" Josie virnisti.
"Pyh! Mä osasin ne tosi hyvin, toisin kuin sä" Tokaisin virnistän.Josie repesi nauramaan.
"Ai säkö osasit? Kysyit multa joka välissä neuvoa. Myönnä pois, oon sua parempi ja viisaampi, sä olit surkee" Tuo naurahti haastavasti.

" Mitä sä sanoit? Mä en oo surkee! Oon sua paljon viisaampi!" Huudahdin, ja nappasin käteeni lähimmän tyynyn. Heitin sen kohti Josieta, joka tömähti pehmeästi tämän kylkeen.
" TOI KOSTETAAN TOMLINSON!" Josie huusi, ja kaappasi kaksi tyynyä käteensä, rynnäten luokseni. Liiankin helposti estin tuon kostoyrityksen, ja kaappasin tämän syliini. Josie yritti epätoivoisesti riuhtoa itseään irti, onnistumatta. Kiepautin Josien alleni sängylle, ja istuin hajareisin tämän yllä.
" Hah! Luovuta jo, sä hävivisit!" Huudahdin.
" Mä en luovuta ikinä" Josie naurahti. Kasvoni olivat kymmenen sentin päässä Josien kasvoista, ja katsoin tätä silmiin. Laskin kasvojani niin, että tuntin tytön hengityksen. Suljin silmäni, ja varovaisesti painoin huuleni Josien huulille. Tämä vastasi hennosti suudelmaani, ja painoi kätensä poskilleni. Kohta tuo vetäytyi irti.'

" Sori, mut ei olis mitenkään ikinä pitänyt.." Aloitin.
"Ei. Mä en vaan halua et sä kiinnyt muhun. Sit kun tää syöpä voittaa mut, se tuhoaa mun ruumiin, enkä mä jaksa enää taistella, sun sydän murtuu. Mä en halua rikkoa kenenkään sydäntä, enkä varsinkaan sun" Josie sanoi hiljaa. Istuin hänen viereen, ja vedin tämän tiukkaan halaukseen.
"Josie, mä oon kiintynyt suhun jo. Enkä halua päästää irti. Ja mä taistelen sun rinnalla, enkä koskaan päärtä irti. Sä et luovuta, se syöpä ei pärjää sulle, sä oot vahva. Sä et särje mun sydäntä, et vaikka kuinka haluisit" Kuiskasin tämän korvaan, ja painoin suukon tämän otsaan.

Josie käänsi kasvonsa puoleeni, ja väänsi huulensa pieneen hymyyn. Vedän päiväpeitteen sivuun, ja Josie käy makaamaan sänkyyn. Peittelen hänet, ja painan suukon tämän otsaan.
"Ala nukkumaan pikkuinen, huomenna on uus päivä eessä, ja me tehään kaikenlaista, ja sä tarviit nyt unta. Sulla on ollut raskas päivä takana, hyvää yötä" Hymyilen tälle "öitä" kuulen tuon mutisevan, ja lähden huoneesta. Avaan oven.
" Lou, voisitsä kuitenkin jäädä? Mä en haluu olla yksin" Kuulen hennon äänen takaani.