One shot

Heräsin mustaan maailmaan. En nähnyt mitään. Kaikki pelkkää mustaa. Missä minä olen? Missä sinä olet? Minua pelotti. Ympärilläni oli vain pelkkää mustaa. Mitä tapahtuu? 

Tunsin kosketutka kädessäni. Sinä tulit. Sinä palasit luokseni. Et jättänyt minua yksin. Tulit takaisin. Hymy hiipi kasvoilleni, vaikken sinua nähnytkään. Puristit tiukasti kädestäni, ja pidit siitä kiinni. Lupasit, ettet koskaan päästä irti. Lupasit huolehtia minusta aina.  Kumartuit eteenpäin, ja painoit lämpimät huulesi vasten minun huuliani. Vartaloni läpi virtasi lämmin ilma, kaikki asiat oli nyt hyvin. Sinä olit täällä, olisit vieressäni aika. Et koskaan jättäisi, pysyisit aina siinä.  Olisit aina minun kanssani. 

Miten voin koskaan nähdä sinut? Miten voin tutkia tarkasti jokasta kasvonpiirettäsi, ja painaa ne tiukasti mieleeni ? Miten se onnistuu enää koskaan? 

Olisitko täällä kun taas näkisin? Olisik kaikki hyvin? Olisiko kaikki niin kuin aina ennen ?

Mikään ei ollut varmaa. Mistään ei voinut tietää. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kukaa ei voinut tietää. 

Sinä lupasit pysyä vierelläni, näyttää minulle maailmaa. Lupasit suudella jokaista osaa minussa, pitää kaikki lämpiminä. Lupasit, että olemme yhdessä aina. Aina, lopullisesti. Kokisimme kaikki hyvät, ja huonot asiat yhdessä.  Lupasit, että näen vielä. Jos en silmilläni, sydämellä. Sydämellä näen vielä. Ja siellä on kaikki muistot, eivätkä ne lähde koskaan. Siellä pysyt sinä, aina. 

Entä jos en näe enää koskaan ? Entä jos kaikki on aina mustaa ? Entä jos kaikki on ollut turhaa ? Lupasit kertoa minulle kaikki, mitä ympärillämme tapahtuisi. Lupasit kuvailla kaikki. Lupasit, että kaikki menisi hyvin. 

Ja minä uskoin sinua. Uskoin, että kaikki palaisi ennalleen, ja näkisin sinut taas. Uskoinko taas turhaan ? Murtuisiko se sydämeni uudelleen ?

Sinä lähdit. Jätit minut pimeään. Yksin, kylmissäni. Sinä jätit minut yksin. 

Minä luotin sinuun. Luotin sinulle avaimen sydämeeni, ja sinä karkasit niiden kanssa. En koskaan tule saamaan osaa sydämestäni takaisin, sinä veit sen mennessäsi. 

Jätit minut yksin pelkäämään, unohdit kaikki lupaukset, mitä olit minulle luvannut. Kaikki ne sanat, kaikki ne teot. Oliko kaikki turhaa ?

Olen pimeässä, pelkään. Kukaan ei huomaa minua, olen kaikille näkymätön. 

Miten saatoit unohtaa ne kaikki sanat, ne kaikki lupaukset ? Miten voin koskaan luottaa uudelleen ? Miksi juuri minä, miksei joku toinen ? Olitko suunnitelut kaiken, jättäisit minut yksin, mustaan huoneeseen, jossa on näkymättömät seinät. Seinät, joiden läpi ei pääsisi kukaan. 

Ajan kuluessa opin luottamaan uudelleen, mutten koskaan samanlailla kuin ennen. Veit osan minusta, osan kaikesta. Olen puolikas. Osa minusta ei koskaan palaa ennalleen. Näytin maailmalle. Minä selvisin. 

Minä selvisin

Ilman sinua. 

// tuli sellanen tunne et nyt krjoittaa jotain surullista ja ehkä vähän epäselvää XDD kommentoikaa alas :) kirjotan tällä viikolla varmaan vielä!