I just wanna you, and only you ~1

 Rymäytin matkalaukkuni maahan. Vihdoin lentomatka oli ohitse, nyt vain odottelin kyytiä Carolinen taloon. Olen jutellut hänen kanssaan paljon ennen tätä , mutta moneen vuoteen en ole häntä oikesti nähnyt. Minua pelottaa paljon mennä asumaan tuosta vain johonkin paikkaan , jossa en ole ikinä enne käynyt , ja joka on minulle aivan outo.  Hän sanoi minua vastassa olevan pojan, samaa ikäluokkaa kuin minä, tummat lyhyet hiukset, ja musta nahkatakki. Hän kyllä tunnistaisi minut.Muuta hän ei kertonut. Tähystin ohiajavia autoja ja yritin löytää seasta vihreän mersun.

Tuloksetta.
" Oletko sä Leslie?" Takaani kuului yhtäkkiä ääni. Käännyin nopeasti ympäri, ja huomasin tuon äänen omistavan tädin kuvausta omaava poika. Mustat hiukset, musta takki , ja ehkä hieman ennakkoluuloinen katse silmissään.  Nyökkäsin, ja väläytin pienen hymyn.
"Mä oon Zayn.  Tuu vaan tänne, täällä on se auto"  en ehtinyt sanoa mitään, kun minua jo vietiin.

Seurasin Zaynia vihreään autoon, kun tämä oli jo napannut käteensä vähäiset matkatavarani. Hän laittoi tavarani takapenkille, ja avasi minulle pelkääjän puolen oven. Kiipesin sinne, ja Zayn kiersi omalle paikalleen. Auto lähti pian liikkeelle, ja matkustimme hiljaisuudessa.

Pian Zaynin puhelin pirisi, ja hän vastasi siihen. Koko loppumatkan hän puhui puhelimessa, joka ei onnekseni kestänyt kuin noin 15 minuuttia. En juurikaan keskittynyt kuuntelemaan Zaynin puhelua, eihän se minulle kuulunut.  Kohta auto kaarsi valkoisen omakotitalon pihaan, ja Zayn sammutti auton. Hän avasi itselleen oven, ja painui suoraan sisään.

 Hieman varovaisesti astuin ulos autosta, ja otin matkalaukkuni ja käsilaukkuni, ja lähdin kohti etuovea. En oikein ollut ehtinyt saada Zaynista millaistalaan käsitystä, vain sen että tämä oli aika vähäpuheinen poika.

Avasin sen, ja astuin sisään hienosti sisustettuun taloon. Zayn istui sohvalla puhelin edelleen korvassaan. Muualla oli hiljaista. Avarassa talossa kaikui vain Zaynin ontto ääni. Caroline ei luultavasti ole kotona.  Riisuin ulkovaatteet, ja kävelin varovaisesti tavaroideni kanssa aulaan.
"Tota Zayn, minne mä vien nää mun tavarat?" Ei vastausta.  Poika ei edes vilkaissut minuun päin. Ei ole poilaa kohtelevaisuuksilla pilattu.
"Kuulitkosä? Et mitenkään viittis vastata mulle?" Huudahdin. Samassa Zayn kääntyi katsomaan minua vihaisena.

"Etkö sä hitto näe että mulla on puhelu kesken?" Hän karjaisi. Säpsähdin, ja olin hiljaa. Tuota en todellakaan ollut odottanut. Tuskim tunsin tulta ihmistä, ja hän ei tuntunut pitävän minusta ollenkaan.  Onnekseni juuri ulko-ovi kävi, ja arvaten Caroline astui sisään.
"Leslie-kulta, siitä on ikuisuus kun viimeksi nähtiin!" Tädin kasvot puhkesivat hymyyn kun hän tunnisti minut. Tyydyin vain nyökkäämään jahymyilemaan sydämmellisesti.

"Tuo vaan ne tavarasi tänne huoneeseen" hän sanoi ja lähti kohti yläkertaa. Seurasin perässä raahaten matkalaukkua.
"Tuota noin, sinun huonettasi juuri remontoidaan vesivahingon vuoksi, eli jos ei haittaa, voisit nukkua Zaynin huoneessa pari ensimmäistä viikkoa?" Zaynin? Tuon ihmisen jota ajatellessa nousee niskakarvat pystyyn. En pidä hänestä ollenkaan, mutta tyydyn nyökkäämään Carolinelle. Miten ihmeessä minä kestäisin ne pitkät viikon..

"ZAYNIE, TUU TÄNNE!" Täti huutaa alakertaan. Kohta portaista kuuluu raskaita askelia, ja Zaynitulee näkyviin.
"Leslie nukkuu sitten sun huoneessas nämä ensimmäiset pari viikkoa" Zaynin ilme venähtää, mutta hän nyökkää silmät pyöreänä.

"Hyvä että asia on okei. Jätän teidät nyt tutustumaan toisiinne, itse menen laittamaan ruokaa" hän hätistää meidät kummatkin Zaynin, tai no oikeastaas meidän huoneeseen. Sinne päästyään Zayn mulkaisee minua ja käy sängylle makaamaan känykkä kourassaan. Huone on aika suuri, mutta todella sotkuinen, mitä voi pojalta yleensäkin jo odottaa.

  Minne ihmeessä saan tavaranikin mahtumaan? En malta odottaa että saan oman huoneen. Seison epämääräisesti ja ehkä hieman eksyneen näköisenä ovella, kunnes avaan suuni.

"Missä mä nukun, ja mihin tänne nää mul tavarat mahtuu?" Kysyn yrittäen kuulostaa ystävälliseltä. Zayn tyytyy vilkaisemaan minua hieman oudoksuen. Menen päättäväisin askelin Zaynin eteen ja nappaan tältä puhelimen.

"Herra on hyvä ja kuuntelee. Mä en mahda sille mitään että mä nyt tästä lähtien asun täällä, ja varsinkin nukun sun huoneessas, etkä sä tee asiasta yhtään helpompaa. Mä edes yritän olla ystävällinen, enkä mä käsitä mikä sulla on mua vastaan. Eli jos sä mitenkään nyt voisit kertoa mulle mihin mä laitan nää mun tavarat, ja missä mä nukun ens yön?!" Tokaisen raivoissani Zaynille.

Tämän kasvoilla käväisee viha.
" anna se mun kännykkä tänne" hän sanoo matalalla hiljaisella äänellä ja puristaa rannettani, johon sattuu todella paljon.
"Voisiksä päästää irti mun kädestä, toi sattuu ihan pirusti" mulkaisen Zaynia. Vetäisen käteni irti hänen otteestaan, ja laitan hänen puhelimensa pöydälle, jonne Zayn ei sängyltään yllä.

"Eli siis missä mä nukun?"kysyn vielä kerran.
"Lattialla" Zayn virnistää omahyväisesti. Että mä vihaan tuollaisia poikia, ajattelen mielessäni, ja korvista nousee savua. Menen sängyn viereen, ja nykäisen Zaynin alas sängyltä. Hän yllättyy, ja putoaa maahan. Zaynin suusta kuuluu ähkäisy, ja hän nousee  pikaisesti ylös.

"Eli tässä. Hyvä" hymyilen Zaynille ja makaan hänen sängyllään, otan puhelimen taskustani, ja alan tarkistamaan twitterin, instagramin ja facebookin.  Zayn näyttää siltä kuin voisi tappaa kohta jonkun. Hän vilkaisee minua kostonhimoisesti ja asettuu itse nojatuoliin toiselle puolelle huonetta. Mikä ihme tuota jätkää oikein vaivaa? Miten kestän nämä tulevat viikot tuon kanssa samassa huoneessa ?