Don't let me again -- one shot susannalle:)

Oon tooosi pettyny tähän. Muistakaa et jos ei oo tyytyväinen siihen one shottiin nii AINA voi pyytää uutta, ja aina voi pyytää jatko-osaa, jos kuitenkin oli tyytyväinen.:)

Täällä sitä nyt ollaan. Suuressa areenassa, satojen muiden fanien tavoin. Tai no, en itseasiassa ollut fani. Olin tavallinen ja epätoivoinen tyttö. Epätoivoinen siksi, että toivoin hänen huomaavan minut, muistavan ne kaikki muistot, ne kaikki hyvät ja huonot asiat, mitkä yhdessä koimme. Otin riskin, riskin että joutuisin pettymään. En voisi silti antaa tilaisuuden mennä ohitse tarttumatta siihen. Toista mahdollisuutta, että One Direction, ja etenkin, Liam tulisi tänne samaan kaupunkiin, mistä Liamkin lähti maailmalle. Lupasi pitää yhteyttä, lupasi muistaa. Mutta unohti. Unohti kaiken sen, unohti minut. Unohti meidät. Minä muistin Liamin. Soittelin hänelle usein ja kysyin kuulumisia. Muistutin häntä olemassaolostani. Yhtenä päivänä soitin hänelle. Mutta hän ei vastannut. Soitin uudelleen, ja uudelleen. Kohta sanottiin, Valitsemanne numero ei ole käytössä. Olkaa hyvä ja tarkistakaa numero. Numero ei ollut enää käytössä.Hän oli vaihtanut numeronsa, vaikka tiesi hyvin, että samalla hän menettäisi minut. Mistä saisin hänen numeronsa uudelleen ? Hän silti teki sen. En voinut mitenkään saada Liamia takaisin. En mitenkään. Kyynel vierähti poskelle, ja pyyhkäisin sen nopeasti pois. En alkaisi tunteilla. Jos Liam ei muistaisi minua, se olisi ohi. En voisi tehdä asialle mitään, minulla ei ollut varaa ostaa M&G-lippua.

Katsoin lavalle, kuinka valot syttyivät, ja sumua tulvi lavalle. Kohta lavalle juoksi viisi iloista ja pirteää miehenalkua, jotka saivat fanit kirkumaan korviahuumaavasti. Taisin itsekin kiljua mukana. Nyt näin Liamin oikeasti. En kuvissa, enkä niissä monissa lehtileikkeissä jotka olin säilyttänyt. Silmäni kimmelsivät, kun Liam hymyili yleisöön. Hänen katseensa pyyhkäisi ohitseni, huomaamatta minua. Hymyilin silti urheasti. Ehkä hän vielä huomaisi.. Olin epätoivoinen, halusin minun ja Liamin ystävyyden takaisin. Ennen kuin hän lähti elämästäni, meillä ehti olla jotai ystävyyttä enemmän.. Ei, en tarkoita parhaita ystäviä. Eri asiaa kuin ystäviä. 

Pojat lauloivat monta kappaletta, minä tuijotin epätoivoisesti Liamia. Taisin näyttää idiootilta, en uskaltanut tehdä mitään liikettä, esimerkiksi heilauttaa kättä huomiota herättävästi, ettei muut ajattelisi minua hulluksi. Kaikkihan nyt heiluttivat käsiään, mutta eritavalla. Äh, miksi ihmeessä tulin tänne. Ei tästä mitään hyötyä kuitenkaan olisi ollut. Tämä palauttaisi vain kaikki muistot mieleeni, jotka juurikin tahdoin unohtaa. Olin eturivissä, minulla oli suora näköyhteys lavalle. Liamin olisi pitänyt huomata minut. Yritin olla niin kuin kaikki muutkin fanit, mikä ei sinänsä ollut vaikeaa, kuuntelinhan minä paljon poikien levyjä ja omistinkin ne kaikki.

Flashback

-Tää pysyy tässä aina, eikä lähe ikinä pois. Me ollaan ikuisia! Liam sanoi, kaiverrettuaan tekstin kallioon. Siinä luki, Liam & Susanna Forever. Nyökkäsin hiljaa. Hymyilin Liamille lempeästi, mutta mielessäni pyöri toinen ajatus.

-Sittenku sä meet sinne x-factoriin, ja susta tulee kuuluisa laulaja ja lähdet kiertämään maata, niin lupaa mulle et soitat mulle joka päivä etkä unohda mua koskaan? Ja tuut käymään vielä täällä?  Ja me ollaan aina parhaita kavereita? Kuiskasin hiljaa Liamille. 

-Ei tiedä vielä pääsenkö edes jatkoon, saatika laulajaksi. Mut jos niin sattuu käymään, niin mä en unohda sua koskaan, ja lupaan soitella sulle joka päivä, me ei erota koskaan,Liam hymyili.

Halasin häntä tiukasti. Hän vastasi halaukseen. Irroitin kädet hänen ympäriltään ja hymyilin tälle.

-Sä oot mun paras ystävä aina. Vaikka susta tuliskin laulaja,sanoin.

-Säki mun. Aina,Liam vastaa. Lähdemme kävelemään meille viettämään iltaa, vilkaisen kuitenkin taakseni tekstiä kalliossa, joka näkyi selvästi. Se olisi ikuinen merkki ystävyydestämme, joka ei kuihtuisi koskaan.

End flashbac

Ja se teksti on siinä kalliossa vieläkin. Silloin mä vielä uskoin niin.Mä todellaki uskoin et meijän välit ei ikinä katkeis, eikä  meidän ystävyys lopu koskaan. Nyt mä tiedän sen. Mä olin väärässä.Mä olin todellakin väärässä. Havahdun todellisuuteen. Pakotan itseni kestämään keikan loppuun kunnialla. Kun pojat aloitavan WMYB:n, viimeisen kappaleen. He laulavat sen hienosti, ja koskevat lähinnä olevia fanejaan. Fanit räjähtävät huutoon, ja huitovat kilpaa käsiään Harryyn päin. Kohta laulu loppuu ja pojat lähteväy lavalta. Kohta kaikki juoksevat, ja yrittävät juosta lavan taakse. Olen edelleen omissa ajatuksissa, mutta luikin nopeasti häntä koipien välissä ulos salista, koittamatta samalla olla tallomatta muita tai jäädä itse alle. Ulos päästyäni suuntaan  matkani lähellä olevaan puistoon. Sehän kävi nopeasti. Nyt se oli tehty. Näin Liamin,ja hän oli unohtanut minut. Askelsin hitaasti tyttöjen kiljaisut raikuen vieläkin korvissa. Nyt minun täytyisi yrittää unohtaa Liam. Vaikka siitä tulisikin vaikeaa.

Silmääni kirveltävät kyyneleet. Annan niitten tulla. Katson ympärilleni luontoa. Kaikesta tulee mieleen Liam. Kaikesta, mitä näen tulee mieleen Liam ja mitä me teimme. Meillä ei ollut koskaan tylsää. Jos mitään tekemistä ei keksitty, otimme kameran mukaan ja menimme merelle kuvaamaan.Kohta huomasin olevani perillä puistossa, ja istuuduin penkille. Laitoon hupun päähäni ja nostin polvet eteeni ja painoin kasvoni niihin. Annoin kyyneleiden valua. Tänään olin itkenyt melkein yhtä paljon kuin Liamin lähtiessä. Kotoa. Sieltä minne hän kuului, pois kauas, maailmalle, unohtaen minut. Samassa kuulen huutoa ja paljon lähestyviä juoksuaskelia. Käperryn tiukemmin itseeni ja samassa kujalta juoksee huppupäinen poika kohti minua.

Hän juoksee eteeni, pysähtyy, ja loikkaa nopeasti penkin taakse hämärään metsän laitaan. Kohta tyttölauma ryntää luokseni. 
" Minne se meni? Menikö tästä joku poika ohi?" Joku kysyy. 
" Joo tuonne suuntaan meni" Vinkkaan kädelläni suuntaan, johon poika ei todellsakaan mennyt. Tytöt ryntäävät juoksuun, ja kun viimeinenkin jalkapari on juossut ohitseni, viiton poikaa tulemaan esiin piilostaan. Hän veti hupun päästään ja sydämeni jätti yhden lyönnin väliin. Poika oli Harry!

" Kiitti! Jos noi olis saanu mut kii nii musta ei olis jäljellä enää kuin muuitama hius"Hän naurahti ja iski silmäänsä. 
" Mä..mä,, tarkotan, ei mitään, mut tota, pääsisinks mä tapaamaan Liamia?" Tokaisin tyhmänä. Miksi minä sitä nyt kysyin? Ensimmäisenä asiana..  Voi ei, ei "faneja" tietenkään päästettäisi poikien luo, olimpas tyhmä. 

"No yleensä emme päästä faneja huoneeseemme.. "

"  mä tunnen Liamin entuudestaan. Oltiin ennen parhaita kavereita. Voit vaikka kysyä häneltä" keskeytän Harryn.

*****

Poikien hotellihuoneella: 

Louis avaa oven ja pujahdan hänen jälkeensä eteiseen. Jännitys valtaa kehoni ja perhosia lentelee vatsassani. Entä jos Liam ei muista minua? Mitä jos hän ei halua tavata? Pyyhin tuon tapaiset ajatuksen mielestäni ja ajattelen Liamia. Vihdoin saisin tavata hänet! Ja kysyä miksi vaihtoi noin vain numeronsa, ja jätti minut yksin.

Olohuoneessa kaikki pojat ostuvan television ääressä silmät kiinni ruudussa. 

"Lauo! Nyt! NYT!" Niall huutaa.

" Hakekaa paikkaa! Potkaise! HYVÄ! " Louis karjuu. 

"JEEEE! Ne teki maalin! OLLAAN JOHDOSSA " Niall kiljuu kimeällä äänellä. 

" Loistavaa! Ensimmäinen erä ja ollaan jo johdossa, mutta pitää pelata kunnolla" Zaynkin kommentoi väliin. 

 " Louis, sun pitäs olla pelaamassa tuolla nii me pyyhittäisiin niillä lattiat!" Tuo ääni saa sydämeni sykkimään kolme kertaa  tavallista nopeanpaa. Liam

" Iha jees meininki, kattokaas kenet nappasin tuolta kadulta" Harry tokaisee. Kaikkien päät kääntyvät katsomaan meitä. 

" Kukas tää kaunotar on?" Louis virnistää.

" Niin, mikä sun nimi on? Et kertonut sitä mullekkaan" Harry naurahtaa.

"Sen nimi on Susanna" Liam sanoo saaden kaikkien päät kääntymään hänen suuntaansa. 

" Tunnetteko te toisenne jotenkin?" Zayn kysyy. 

" Joo, tunnetaan me. Täs on Susanna, mun paras kaveri" Liam sanoo, nousee ylös sohvalta ja tulee luokseni. Hän ojentaa kätensä ja sulkee minut kovaan halaukseen. Halaan häntä tiukasti takaisin. 

" Mulla oli sua ikävä" Mutisen. Mullakin sua, kuulen vastauksen. Olen vihdoin löytänyt Liamini. Erkanen halauksesta ja katson häntä hymyillen silmiin. Hön hymyilee takaisin, ja kummankin silmistä paistaa jälleen näkemisen ilo. 

Pari viikkoa myöhemmin:

 Olemme poikien kämpässä Lontoossa. Tällä hetkellä kaikki muut ovat altaalla takapihalla, ja itse olen sisällä hakemassa  hedelmiä meille ulos. Tämän lahden viikon aikana on tapahtunut tosi paljon. Nyt asun poikien kanssa, ja olen heidän mukanaan kiertueillakin. Ja, itse asiassa, seurustelen Liamin kanssa. Leikkaan lautaselle ananasta, kiiwiä ja muita hedelmiä, ja siivottuani jälkeni kävelen takaovesta ulos. Lasken tarjoilulautasen pöydälle, ja laskeudun altaaseen. Poikia ei näy. Kohta kuitenkin kuulen huutoa ja naurua, ja viisi poikaa hyppää altaaseen suuren molskahduksen kera. Liam ui luokseni. Hän laskee huulensa huulilleni ja tuhat salamaniskua satelee vartalooni. Perhoset lepattavat vatsassani ja vartaloani kihelmöi. Kiedon käteni hänen kaulaansa, ja painaudun häneen kiinni. 

" mä rakastan sua" Liam huokaa. 

"Mäkin rakastan sua" kuiskaan. 

Mäkin rakastan sua.

THE END

sori maholliset kirjotisvirheet mutttta:3